Demarit saavat syyttää persuilmiön syntymisestä omia valheitaan

Teksti:

Harald Olausen

Oli kamalaa katsoa, kun eduskunnan demarivarapuhemies Tarja Filatov ääni väristen ei ollut (jo tieskö monenteen kertaan) tehtäviensä tasolla. Miksi SDP:ssä tuntuu olevan iso liuta tällaisia poliitikkoja ja miksi Filatov ehdoin tahdoin istuu edelleenkin kansanedustajana, vaikka näytöt ovat kovin vähäisiä? Siksi että valta maistuu makealta ja Filatov on Hämeestä, jossa äänestäjät ovat hitaita reagoimaan. Politiikassa, kuten muuallakin elämässä, on väliä kovastikin sillä, millaisin eväin ihminen on yläpäästään rakennettu. SDP:n suurin ongelma ei ole pelkästään psykologisen silmän puuttuminen ja huono politiikan teko, vaan nämä Filatovin kaltaiset osaamattomat poliitikot, jotka eivät kykene, kun eivät osaa, politikoida. Kun Filatovin surkeilua netistä seurasi huomasi, miten onkaan kaivannut Paavo Lipposta, joka oli monipuolisesti sivistynyt, kokenut ja taitava poliitikko, josta olisi toisissa olosuhteissa voinut tulla myös (koko kansan) presidentti.

Paavo Lipposen oli kutsunut Ylen Ykkösaamun vieraaksi toimittaja Seija Vaaherkumpu, osaava ja asiallinen toimittaja itsekin (Lipposen tapaan). Lipposen haastattelun kiinnostavinta antia ei ollut kuitenkaan persujen odotettu syyttäminen EU:n toiminnan vaikuttamisyrityksestä ja 1990-luvulla Suomen EU:hun vieneen Lipposen perinnön tärvelemisen moittiminen vaan se, miten Lipponen piiskasi omiaan rivien välistä, eli demareita ja erityisesti eduskunnan varapuhemieheksi lehmänkauppojen jälkeen nostettua pitkän linjan kansanedustajaa Tarja Filatovia, joka ei ensimmäistä kertaa jäänyt jarrutuskeskustelussa kiinni osaamattomuudestaan korkeassa tehtävässään.

Filatov toimi itse 1990-luvulla SDP:n varapuheenjohtajana kovin laihoin tuloksin. Hän oli puoluejohdossa samaan aikaan, kun SDP:n alamäki alkoi. Kun SDP:n oppositiopolitiikka todettiin hampaattomaksi 2000-luvun alussa, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Filatov vaihdettiin osaavaan ja älyllisesti aktiiviseen Heinäluomaan ja SDP:n pitkä alamäki saatiin hetkellisesti loivennettua. Ei Paavo Lipponen itsekään mikään pulmunen asian suhteen ollut. Häntä ei yksinkertaisesti kiinnostanut järjestölliseen konkurssiin ajautuneen puolueen kanssa pelaaminen. Jos SDP ei olisi niin aatteeton ja henkisessä konkurssissa, Lipposta ei olisi valittu puheenjohtajaksi kriisitunnelmaisessa ylimääräisessä puoluekokouksessa 1993. Kukaan ei osannut aavistaa, että Lipponen jatkaisi porvarihallituksen kovaa talouspolitiikkaa ja valmentui itse kovapalkkaiseksi energiateollisuuden poliittiseksi lobbariksi työssään. Istuvan puoluejohdon hallitsemat demarimediat eivät antaneet Lipposelle riittävästi näkyvyyttä omissa medioissaan, siksi olikin suuri ihmetys, että Lipponen voitti puheenjohtajavaalin. Pentti Puoskari kuvaa kirjassaan Laman varjo ja sateenkari, (Edita 2002):

"Lipposen vahvin vastaehdokas, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kalliomäki, edusti jatkuvuutta sorsalaiselta kaudelta ja olikin vedenlyöntien suosikki vielä kokouksen alla. Sorsan presidentinvaalikampanjasta tuttu junttakoneisto teki hartiavoimin töitä myös Kalliomäen puolesta, ja kisan käynnistyessä Lipponen oli kaukana paalupaikasta: kolme kuukautta ennen kokousta tehdyssä SDP:n johtajagallupissa häntä kannatti vain prosentti vastanneista. Lipponen kiri kuitenkin päivä päivältä ja sinetöi voiton pitämällä puoluekokousedustajille onnistuneen puheen, jossa hän profiloi itseään Euroopan kahtiajaon jälkeisen ajan poliitikkona ja toivoi edustajien tekevän valintansa kokoussalissa junttakoneistot ohittaen. Lipposen taival SDP:n johdossa alkoi hyvien tähtien alla. Hän saattoi lukea ansiokseen mielialojen kohentumisen puolueen kentällä ja kasvavan kannatuksen mielipidemittauksissa, mutta kaikkiin herättämiinsä odotuksiin hän ei kuitenkaan vastannut."

Demareiden omassa tiedotuksessa hyssyteltiin ongelmia ja esitettiin ruusuista kuvaa demaripolitiikasta. Kevään 2007 eduskuntavaalitappioon johtuneista syistäkään demarilehdet eivät uskaltaneet tai osanneet irrottaa puolueen sisällä olevia erilaisia näkökulmia, vaan tyytyivät toistamaan kyllästymisen asti sivuillaan vaalitappion syitä pohdiskelleen Antti Kalliomäen latteaa raporttia, joka oli surkea. Työryhmän vaalitappion yhteenveto ei yllättäen alkanut tosiasioiden eli rökäletappion tunnustamisesta, vaan hehkutti vanhaa murskavoittoa vuoden 1995 eduskuntavaaleissa. Demarit yrittivät lakaista roskat maton alle. Sietivätkin demarit hävitä. Ikävintä tässä kaikessa oli se, että samalla äänestäjien luottamuksen menettäneenä SDP synnytti itsensä vastavoimaksi persuilmiön. SDP ei ole koskaan kunnolla toipunut noista päivistä eikä tule ilmeisesti koskaan toipumaankaan. Kansan tyytymättömyyden kohteeksi väärällä politiikallaan joutunut SDP yritti pelastua vanhalla taktiikalla: syöttämällä tyhmänä pitämälleen kansalle valheita. Tällä kertaa se ei onnistunutkaan. Kansan kärsimysten mitta oli täynnä. Demarien surkeilu synnytti poliittisen tyhjiön, joka alkoi täyttyä hallitsemattomalla vihalla ja ikävillä protesteilla. Demarit saavat tänään syyttää itseään persuilmiöstä, joka kaikesta tästä syntyi.

Facebookissa oli Filu-keskustelu. Osallistuin siihen. Eija Katajamäki kirjoitti minulle:

"Harald Olausen kansanedustajat valitaan demokrattisilla vaaleilla ja Tarja Filatov on yksi niistä edustajsta, jotka vaaleissa keräävät ääniä todella PALJON!!!! Vastasin hänelle: "Mutta ei se takaa, että hän olisi hyvä, osaava tai fiksu. Tunnen hänet enkä voi sanoa edellisten sanojen kuvaavan häntä lainkaan. Sitäpaitsi kyseessä on maalais-Suomi, missä äänestetään tuttuja kasvoja ei raikkaita ajatuksia perinteisesti. Demokratia on tässä kohdin hieman kyseenalainen sana. Oikea sana olisi korporatismi eli järjestöjen harvainvalta. Kyseessä ovat Filatovin kaltaiset järjestömyyrät, jotka järjestöjen kautta tunkevat itsensä aina esille. Katso nyt sen esiintymisiä televisiossa, kirjoituksia ja muuta toimintaa. Tippa tulisi linssiin, jos se olisi oma edustajani. Ihan hävettäisi. Demokratiaan kuuluu, etteivät edustajat istuisi liian kauan. Kansanedustajat eivät sitä itse tajua tai halua ymmärtää. Kuulemma eivät sijoitu hyvin työmarkkinoille enkä ihmettele yhtään miksi. Filu on istunut jo lähes 30-vuotta. Olisi aika antaa paikka jollekin nuoremmalle ja mitä todennäköisemmin myös osaavammalle. Toivon kovasti, että tunnetusti hieman hitaat hämäläiset heräisivät tajuamaan, ettei Filu ole ehkä sittenkään heille parhain ehdokas. Siksi kirjoitin tämän kirjoituksen : HERÄTKÄÄ IDIOOTTIEN AIKA ON OHITSE ETTEI TEITÄ PIDETTÄISI IDIOOTTEINA!"