EKSTRANA: Elokuvakirjoittamisesta?

Teksti Harald Olausen

Risto Jarva-seura järjesti tiistaina 17.9 kummallisen tilaisuuden Rosebud Sivullinen-kirjakaupassa, joka striimattiin yleisölle, ja joka koostui laskurin mukaan itseni lisäksi kahdesta muusta. Otsikon mukaisesti paikalle kutsuttujen "asiantuntijoiden" piti puhua elokuvasta ja kirjoittamisesta. Hieraisin monta kertaa session aikana hämmästyksestä silmiäni, sillä juuri siitä se ei kertonut.

Tilaisuus olisi voinut käsitellä myös elokuvan käsikirjoittamista, mutta ei tehnyt kumpaakaan. Siitä pitivät huolen seuran paikalle puhumaan kutsumat "asiantuntijat", jotka puhuivat paljon ja asiantuntevasti kyllä, mutta etupäässä itsestään ja omista projekteistaan, jotka olivat kovin kaukana itse kuumasta ytimestä, eli elokuvasta kirjoittamisesta ja elokuvakirjoittamisesta.

Olin pettynyt ja tietenkin kovasti harmissani. Tärkeä asia ja tilaisuus jäi käsittelemättä. Tilaisuuden olisi voinut pelastaa myöhempi yleisön kyselyosuus, jos paikalle olisi vaivautunut seuran ärhäkkänä tenttaajana tunnettu radiotoimittaja ja teatteriohjaaja Päivi Istala, joka oli ilmeisesti ymmärtänyt yskän etukäteen, ja ilmoitti facrbookissa "kiireistään" eikä päässyt siksi muka paikalle.

Elokuvasta kirjoittamisesta kukaan ei tilaisuudessa juuri ehtinyt puhua - ei ainkaan syvällisesti ja niin, että tilaisuuden otsikko olisi lunastanut paikkansa todellisuudessa. Sitä sivuttiin monissa puheenvuoroissa monta kertaa, mutta sille kävi vähän sama kuin kissalle, joka kiersi kuumaa puuroa, jäi nuolemaan (ja naukumaan) näppejään turhautuneena, kun itse ei itse asiaan päässyt.

Mitä on elokuvasta kirjoittaminen ja mitkä ovat sen nykyongelmat? Tämän kysymyksen olisi lisäkseni halunneet todennäköisesti kuulla ne kaksi muutakin streamia seurannutta katsojaa. Nyt kuulimme valitettavan tuttuja ympäripyöreitä historiallisia muisteluja ajasta ennen aikaa (elokuva vuonna 0...) ennen, ja lopun aikaa sen historiallisesta ylistystä menneistä suuruudenajoista.

Nyt liikkellä olivat historioitsijat. Mutta kun puhutaan oikeasti vahvoin sanoin elokuvakirjoittamisesta, on ihan eri asia, jos siitä puhuvat elokuvasta kirjoittavat, kuin elokuvaa tutkivat, ja siitä kirjoittavat, tai hallinnossa mukana olevat, ja siitä kirjoittavat, kuin ne, jotka sitä hengittävät. Ero on kuin sosialismilla ja sosialidemokratialla, joka teeskentelee muuttavansa maailmaa paremmaksi.

Sosialidemokraatit eivät kuitenkaan tee niin. He eivät halua muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi elää, vailla ihmisten kiusaamista ja riistoa, koska se edellyttäisi vallankumousta ja sosialidemokratian loppua. Riittää kun he omistavat sanoman paremmasta maailmasta, jota he myyvät aina uudelleen uusiin kääreisiin käärittynä äänestäjille: kuva on tärkeämpi kuin totuus.

Tilaisuudessa pisti korvaan erityisesti kavin eläköitynyt (en tiedä titteliä) työntekijä Jari Sedegren, joka vähätteli itse ongelmaa, ja puhui jostain ihan muusta silloin, kun muut yrittivät puhua hieman itse asiasta. Edellinen demarivertaus sopii tähän, sillä Sedegren on demari, ja vieläpä kaiken päälle lestadiolaisdemari, joka on vieläpä katseensa vahvasti menneeseen ankkuroinut.

Ei ole ihme, että nnoilla epiteeteillä tilaisuus vaikutti vahvasti museaaliselta ja nukuttavalta. Elävä se ei ollut hetkeäkään, vaan se nuukahti vanhojen totuttujen faktojen toisteluksi, vaikka elokuvan tunto on kuin luonto, joka tulee vähitellen tietoiseksi itsestään, juuri siksi elokuvaa katsovassa, ja siitä kirjoittavassa ihmisessä, toimii alitajuisia voimia eikä tämä prosessi ole mekaaninen.

Eilinen tilaisuus kärsi mekaanisesta toistosta. Se ei ollut ainakaan uutta synnyttävä ja innostava - ei sinnepäinkään. Ei myöskään sitä mitä me kolme odotimme. Elokuvan kirjoittamisesta se ei juuri kertonut mitään. Tuntui siltä, että tilaisuudesta puuttui se tärkein: olemus, syvä sisin ja pakko sanoa jotain. Elokuva on kuin yhteinen uni. Eilinen tilaisuus taas unenpuutetta pahimmillaan.

Tämä on hyvä muistaa siksi, että oleminen tulee ennen olemusta. Me olemme mitä olemme hyvinkin päättäväisesti päinvastaisista väitteistä huolimatta - olet se, minkä itsestäsi teet. Päätät siis itse, miten suhtaudut olosuhteisiin, se on aina vain sinusta itsestäsi kiinni. Järjestäjillä on aina suuri vastuu siitä, millaisten maailmojen arvaamatonta sisintä se tarjoaa avattavaksi.

Miksi tällainen tilaisuus sitten tehtiin ja ketä se palveli? Entä miksei tilaisuudessa puhuneet oikeat ammattilaiset oikeista asioista? Ne, joilla on vapaa mieli ja avara sydän, eivätkä institutionaalisen totuuden toitottajat? Nyt se palveli vain vallalla olevaa suomalaista asiantuntijavaltaa, joka kulisseissa päättää asemansa ja titteliensä turvin kulttuurin tukemisesta ja suunnasta.

Ongelma on yleinen kaikilla eri kulttuurin sektoreilla eikä sille juuri voi mitään, kun elävä ja hengittävä ydin jää piiloon, ja sen tilalle tarjoillaan valmiina naulaan nakutettua asetelmallista jäykkyyttä - tyhjiä puheripulitilaisuuksia, missä hymistellään ja hymyillään viran puolesta eikä tarkoiteta juuri mitään. Ei ihme, etteivät tällaiset tilaisuudet kiinnosta suurta yleisöä. Minuakin alkoi nukuttaa.