Filosofiaa raakana osa I: alitajunnan arvoituksellisuudesta

Teksti:

Professori Timo Airaksinen

Johdanto

Tämä sarja lyhyitä esseitä, jatkokertomus, tarkastelee suhteellisen epäsystemaattisessa järjestyksessä muutamia filosofian perustavia ja olennaisia ongelmia. En ole pyrkinyt erityisesti helppotajuisuuteen, koska kysymykset ovat kuitenkin vaikeita. Nämä esseet eivät pyri opettamaan mitään kenellekään, vaan osoittamaan mistä on kysymys, kun jotakin sanotaan filosofiseksi ongelmaksi. Lisäksi ratkaisut ovat omiani ja lukijan on paras valmistautua muodostamaan itse oma kantansa asioihin. Jotkut ongelmat saattavat tuntua oudoilta, mutta niin sen pitää ollakin: kun lukee hyvää filosofiaa, tajuaa ettei olisi itse koskaan osannut ajatella tuollaista, mutta nyt osaa. Filosofian on outoa. Olen itse kokenut tämän monen monituista kertaa, ja siksi jaksan harrastaa filosofiaa edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Tämä sarja, jos tästä tulee sarja, ilmestyy Digi Vallilassa aina silloin tällöin - tai sitten en viitsi enää jatkaa, joka sekin on hyvin mahdollista. Vielä sana tyylistä: vältän vieraskielisyyttä, jos vain mahdollista - ja lopuksi valitan näiden esseiden tyylillistä keskeneräisyyttä. En jaksa hioa niitä sen enempää kuin välttämätöntä. Lukee sitten ken viitsii; nopeasti kirjoitettu, nopeasti luettu.

Filosofiaa raakana, osa I: Alitajunnan arvoituksellisuus. 4.

Jotain sellaista kuin alitajunta on olemassa, niin uskon. Mutta kun olen yrittänyt selvittää, mistä on kysymys, tulokset ovat olleet huonoja: kukaan ei kerro, kaikki vain olettavat asian olevan selvä - ei minulle. Alitajunnan ajatus on vanha, vaikka tänään yhdistämme sen Freudiin. Freud ja psykoanalyysi kertovat tarinaa siitä, kuinka alitajunta vaikutta elämäämme, ajatteluumme ja motivaatioomme. Ihmiset ahdistuvat ja häiriintyvät, koska heidän alitajuntansa on jotenkin pilallinen: sieltä pursuaa ulos väärää kamaa, joka sitten sotkee elämän. Mutta mitä tämä tarkoittaisi filosofisesti?

Minä on tajuinen osa ihmismieltä, kun se on tajuissaan. Se on myös tietoinen ja tiedostava, erityisesti se tiedostaa itsensä. Kyseessä on silloin itsensä tiedostaminen, mutta ei itsetietoisuus (joka tarkoittaa ylpeyttä), toisin sanoen, minä tunnistaa itsensä osaksi erästä nimettyä persoonaa ja keskustelee asiasta Timon kanssa. Tämä taas vaatii kieltä ja kielen käyttöä, itse - minä puhuu itsestään itsenä - puhun Timon kanssa suomen kieltä, mutta jos olen pitkään yksin Amerikassa, puhun itsekseni Amerikan englantia. Kaverini Pat, joka on ammattikalastaja, kysyi minulta Newportissa, Rhode Islandilla, "milllä kielellä sinä ajattelet?", joka on aivan hyvä kysymys. Vastasin kuten jo edellä tein. Usein ajattelen filosofisia kysymyksiä englanniksi, koska yleensä kirjoitan englanniksi. Tietoinen ajattelu ei oikeastaan ole minän puhetta itselleen eikä siis eri asia kuin Timon puheet minälle ja minulle. Useimmiten Timo on kyllä hiljaa, mutta saattaa sitten olla äänessä pitkänkin aikaa kerrallaan, kun tilanne on tarpeeksi kinkkinen ja vaatii harkittua päätöksentekoa. Timo kertoo minulle, miten asiat ovat, pohtii mitä pitää pohtia ja antaa neuvoja. Ja kuten sanoin jo edellä, tämä alkaa jo vähitellen kyllästyttää minua.

Ajattelun kieltä on joskus pohdittu aivan tosissaan. Wittgenstein pohtii loputtomiin yksityiskielen tai privaattikielen ongelmaa väittäen, ettei sellaista ole olemassa. Minusta on ilmeistä, että minä keskustelee Timon kanssa suomeksi tai englanniksi, muita kieliä en osaa niin hyvin. Joskus kuitenkinkin ajateltiin, että mielen kieli on jotenkin privaatti ja siksi ei sosiaalisesti ymmärrettävä. Wittgensteinin myöhäisvaiheen tekstien lukeminen perehdyttää asiaa, tässä riittää pelkkä maininta.

Tämä oli vanhan kertausta. Lisäksi on alitajunta - siis mikä? Minä uskon, että 2 + 2 = 4, mutta minä uskon myös, että 2224466 + 1 ei ole 4, vaikka en ole sitä koskaan ennen ajatellutkaan. Tuo laskutoimitus on minulle aivan ja kokonaan uusi. Voimmeko siis sanoa, että se on ollut alitajunnassani koko ajan ja tulee nyt esille. Ei, niin ei ole sanominen. Rakensin tuon esimerkin tiettyjen sääntöjen mukaan, siis X + Y = Z, ja totesin ettei homma toimi. En siis uskonut mitään tuon toisen, virheellisen laskun suhteen, osasinpahan vain rakentaa sen mielessäni ja kirjata paperille (ruudulle). Helppoa kun sen osaa, mutta alitajunnasta se ei kerro vielä mitään.

Jatketaan: Olen taas menossa Alkoon ostamaan viiniä. Katson pulloriviä ja näin Silver Gin pullon. Katson sitä ja minua alkaa puistattaa, liian monta oksua nuorena ginistä. Heta, vaimoni Gylling siis, ei pysty edes haistamaan raakoja ostereita, kun kerran sai niistä kaamean myrkytyskohtauksen keskellä yötä. Osterin haju kuulemma kertoo hänelle, kuolet jos maistat. Minulle se kertoo jotakin aivan muuta, siis hekkumallista nautintoa sopivan juoman kanssa. Hetan kroppa suojaa itseään tällä tavalla. Onko tieto osterin vaarallisuudesta Hetan kohdalla Hetan alitajuinen uskomus, johon liittyy inhon tunne? Kyllä se jossakin mielessä on alitajuinen: uskomus "osteri on vaarallinen" ei ole Hetan mielessä osterin saapuessa nenän alle, mutta osterin haju virittää sen, nostaa tietoisuuteen ällötyksen tunteen kumppanina. Uskomus on aina läsnä, mutta tiedostamattomana, piilossa alitajunnassa, josta sopiva ärsyke nostaa sen tietoisuuteen. Heta ei silloin halua koskea osteriin eikä oikeastaan pystykään. Tässä on siis yhdessä kaksi eri asiaa, uskomus ja tuntemus: osteri on pahaa ja "yök". Yhdessä ne ohjaavat ihmistä oikeaan suuntaan.

Alitajuinen motiivi eli tekoja ohjaava vaikute on usein ja jopa useimmiten alitajuinen juuri tällä tavalla, siis ei juuri nyt tiedostettu eikä ainakaan keskustelun alainen Timon kanssa, mutta valmis tulemaan esiin tilanteen niin vaatiessa. Kutsun tällaista alitajuista tunnetta ja uskomusta pinnallisesti alitajuisena, tai satunnaisesti (kontingentisti) alitajuisena. Sille on ominaista, että se on alitajuinen mutta ei pysy alitajuisena, vaan nousee minän tietoisuuteen, kun sitä tarvitaan. Tämä ei ole kovin mielenkiintoista. On tietysti välttämätöntä, että osa mielen sisällöistä on poissa näkyvistä silloin, kun niitä ei tarvita. Ellei näin olisi, mieli on liian täynnä kaikenlaista turhaa ja tarpeetonta kamaa, joka vaikeuttaa mielen sujuvaa toimintaa. Se mitä ei juuri nyt tarvita, laitetaan varastoon, josta se on helposti noudettavissa. Tämä noutaminen voi olla tiedostamatonta tai tiedostettua. Edellä puhuttiin jo edellisestä mahdollisuudesta. Jälkimmäinen, siis tietoinen noutaminen on myös yleistä: näin jäätelökojun ja Timo kysyy minulta miten olisi jäätelö päivän piristykseksi? Minä kaivaa tiedon ja halun varastojaan ja toteaa, että jäätelö lihottaa, lihomisen ajatteleminen inhottaa, ja siksi jätski jää ostamatta. Tässä esimerkissä jäätelöön liittyvää uskomusmateriaa on erikseen kaivettava esiin. Minut kutsutaan bileisiin, jolloin alan miettiä, haluanko todella lähteä sinne. Manaan esiin vanhat pettymykset moisissa bileissä, joten kieltäydyn ja siis pysyn kotona TV:n äärellä.

Oikea usko alitajuntaan vaatii, että on alitajuisia uskomuksia, tunteita, tuntemuksia ja mieltymyksiä, jotka ovat olennaisesti alitajuisia. Tämä tarkoittaa, ettei niitä pysy palauttamaan alitajuntaan tietoisesti eivätkä ne muutenkaan paljasta itseään, vaikka ohjaavat elämää ja vaikuttavat päätöksiimme tai sitä kautta toimitaan.

Siis aivan yksinkertaisesti sanottuna: mielen alitajuiset sisällöt vaikuttavat elämäämme ilman, että koskaan osaamme sanoa, mikä vaikuttaa elämäämme. Tässä on olennaisen alitajuisen materiaalin idea kaikessa lyhykäisyydessään.

Onko idea mahdollisesti pätevä? Miksi ei olisi? Jos on olemassa satunnaista alitajunnan sisältöä, miksi ei olisi myös olennaisia sisältöjä. Ero on vain siinä, että toiset näyttäytyvät sellaisina kuin ovat, toiset pysyvät piilossa. Jos raa'at osterit ällöttävät Hetaa, hän joko tiedostaa syyn tai ei tiedosta. Syyn nimi tulee pintaan eli minän tietoiseksi sisällöksi tai ei tule. Tässä ei sinänsä ole mitään outoa tai mahdotonta. Mistä sitä muka voisi tietää, mistä kaikki elämän inhotukset tulevat? Inhon aiheita riittää, jokaisella on omansa, mutta vain harvan kohdalla sitä osaa sanoa, miksi ja miten ne ovat syntyneet. Itse en lapsena pystynyt syömään marjapuuroa. Sen maku oli minusta ei vain paha vaan kammottava. Jotain outoa tuossa inhossa oli, koska en ole ennen enkä jälkeen kokemus mitään vastaavaa. Juuri marjapuuroinhoni ainutlaatuisuuden vuoksi sen syy pitäisi selvittää. Miksi minulla on ollut yksi erityinen kammon aihe, joka ei vertaudu mihinkään muuhun elämäni kammoon? Miksi se on, mistä se on tullut, mitä on tapahtunut.

Oletetaan, että yhteiskunnassamme marjapuuro on pyhä ruoka, jota kaikki ihmiset syövät osoittaakseen yhteiskuntakelpoisuuttaan - ilman sitä kukaan ei voi elää ihmisarvoista elämää. Mutta minulla nyt on tämä m-kammo (siis marjapuurokammo), joka tuhoaa elämäni. Menen terapiaan ja kysyn hoitoa, joka parantaisi sairauteni, sillä tässä yhteiskunnassa m-kammo on kuin onkin sairaus. Psykologit ryhtyvät työhön ja etsivät henkilöhistoriastani syytä moiseen olennaisesti alitajuiseen kammoon, jonka syytä en siis suurin surminkaan pysty itse keksimään ja palauttamaan mieleeni. Oletetaan, että minulle on pikkulapsena kerran ollut vieras hoitaja, joka on pakottanut minut marjapuuron syöntiin, josta on seurannut trauma eli vamma. Tämä vamma piilottaa syyn ja estää sen nousemasta tajuntaan silloin kun m-kammo aktivoituu ja tulee ajankohtaiseksi.

Psykologit ovat ajatelleet, että m-kammo on tuskallinen sairaus itsessään, mutta sen syyn nouseminen pintaan olisi aivan kamalaa. Minulla ei ikään kuin ole varaa ajatella sitä, koska ajatus olisi liian tuskallinen. Syvennetään sepitteistä m-kammooni liittyvää esimerkkiä. Hoitajani on ollut todella paha ihminen, joka on seksuaalisesti kopeloinut minua, kun olen samalla syönyt marjapuuroa. Vammani ei olekaan syntynyt marjapuuron syömisestä pakotettuna, vaan jostakin aivan muusta kamaluudesta, joka nyt assosioituu (liittyy) marjapuuroon ja sen makuun. Kopelointi ja puuro esiintyvät samassa tilanteessa yhdessä ja siksi ne liittyvät yhteen niin, että syntyy m-kammo. En kuitenkaan pysty muistamaan tai tiedostamaan kammon syntyä, koska minulle ei ole varaa ajatella mitä todella tapahtui. Tuo ajatus uhkaa minua mielenterveyden menettämisellä ja hulluudella. Siksi torjun sen mielestäni.

Toinen esimerkki valaisee asiaa edelleen. Mielikuvituksen tutkimuksessa on havaittu, ettei ihminen halua kuvitella tiettyjä asioita, vaan torjuu ne. Jotkut mielikuvat ovat mielihyvän sävyisiä, toiset tuskallisia - ja sitten on asioita, joita kieltäydyn kuvittelemasta. Kukin kokeilkoon erilaisia aiheita mielessään, en halua enkä oikeastaan pystykään luettelemaan niitä asioita, joita itse inhoan kuvitella. Tämä mielikuvituksen rajoja koskeva ongelma saattaa hyvin viitata olennaisen alitajuisen maailman olemassaoloon. Jokin rajoittaa mielikuvitusta, vaikka en millään osaa sanoa miksi. Jokin tekijä mielessäni toimii estona, eikä minulle ole mitään käsitystä siitä mikä se on tai voisi olla.

En usko, että edellä esittelemässäni ajatustavassa on mitään outoa, tai edes mitään uutta. Kyseessä on silti todellinen arvoitus. Jotkut kirjoittajat ajattelevat, että alitajunnan sisältö on tajuisen mielen sisällön peilikuva. Jos siis tajunnan piirissä on haluja ja motiiveja, sellaisia kuin halu saada seksiä ja motiivi hankkia seksiä, alitajunnasta löytyvät aivan vastaavat rakenteet. Tämä tuntuu liioitellulta kannalta, joka tekee alitajunnan olennaisesta puolesta aivan liian monimutkaiset mielen alueen. Katsotaan asiaa hieman tarkemmin.

Siis näin: Tajunta sanoo, minä en tahdo syödä marjapuuroa, koska se inhottaa minua. Alitajunta sanoo, kopelointi on inhottavaa, koska se loukkaa minua: lisäksi alitajunta yhdistää kopeloinnin ja marjapuuron Silloin juuri tuo alitajunnan mainittu sisältö selittää tajunnan sisältöä. Alitajunnan ongelma on sen eräänlainen tyhmyys tai toiminnan alkeellisuus. Alitajunta on monimutkainen rakenne, mutta sillä ei ole samaa loogista ymmärrystä kuin minän tajunnalla, jota vielä tukee Timon kriittisyys. Tämä näkyy parhaiten siinä, että alitajunta yhdistää kopeloinnin ja marjapuuron syönnin ja luo tällä tavalla m-kammon, joka nousee minän tietoisuuteen ja vammauttaa sen. Minä ei pysty ymmärtämään, mikä m-kammon aiheuttaa, ei siis ymmärrä m-kammon syytä. Kopelointi itsessään ei koskaan nouse minän mieleen, koska se on liian kamalaa ajateltavaksi. Näin ajatellen, alitajunta on oma maailmansa, jossa ajatukset, tapahtumat ja halut yhdistyvät omaksi kokonaisuudekseen, joka sitten välittyy minän tietoisuuteen yksinkertaistetussa ja typistetyssä muodossa, tässä tapauksessa m-kammona. Alitajunta muistaa sekä kopeloinnin että marjapuuron maun suussa, yhdistää ne ja luo m-kammon, joka siis merkitsee halua jättää marjapuuro syömättä. Kaikki nämä tekijät oleskelevat alitajunnassa. Jonkinlainen filtteri suodattaa kaiken muun pois paitsi kammon, joka sitten hallitsee minää. Ei auta, vaikka Timo kuinka sanoo, että koko m-kammo on turha ja omituinen elämän painolasti. Timolla ei ole pääsyä katsomaan alitajunnan monimutkaista elämää. Minä on terapian tarpeessa yhteiskunnassa, jossa marjapuuron syönti on melkein kuin pakollista.

Ehkä tällaisen mielen tasoihin keskittyvät rakennekuvauksen heikko kohta on ajatus filtteristä. Jos kopelointi on niin kamalaa, ettei sitä voi edes kuvitella, miksi se nousee esiin m-kammona edellä esitellyllä tavalla. Miksi alitajunta samaistaa kopeloinnin ja marjapuuron, eikä siis osaa erottaa niitä toisistaan. Jos niitä ei eroteta toisistaan, marjapuuron nouseminen tajuntaan on yhtä paha kuin kopeloinnin nousu tajuntaan - jos siis kopeloinnin ajatukseen ei ole varaa, ei pitäisi olla varaa marjapuuron ajatukseenkaan, molemmat kun yhdistyvät toisiinsa. Miksi siis filtteri päästää marjapuuron esiin ja juuri marjapuurona eli m-kammona. Miksi molemmat eivät pysy piilossa. Tästä enemmän ensi kerralla.

(10.7. T.A Hampurista - tutuille terveisiä!)