Filosofiaa raakana, osa III: 3. Kuinka kansalaisen pitäisi äänestää demokratiassa?

Teksti:

Professori Timo Airaksinen

Johdanto

Tämä sarja lyhyitä esseitä, jatkokertomus, tarkastelee suhteellisen epäsystemaattisessa järjestyksessä muutamia filosofian perustavia ja olennaisia ongelmia. En ole pyrkinyt erityisesti helppotajuisuuteen, koska kysymykset ovat kuitenkin vaikeita. Nämä esseet eivät pyri opettamaan mitään kenellekään, vaan osoittamaan mistä on kysymys, kun jotakin sanotaan filosofiseksi ongelmaksi. Lisäksi ratkaisut ovat omiani ja lukijan on paras valmistautua muodostamaan itse oma kantansa asioihin. Jotkut ongelmat saattavat tuntua oudoilta, mutta niin sen pitää ollakin: kun lukee hyvää filosofiaa, tajuaa ettei olisi itse koskaan osannut ajatella tuollaista, mutta nyt osaa. Filosofian on outoa. Olen itse kokenut tämän monen monituista kertaa, ja siksi jaksan harrastaa filosofiaa edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Tämä sarja, jos tästä tulee sarja, ilmestyy Digi Vallilassa aina silloin tällöin - tai sitten en viitsi enää jatkaa, joka sekin on hyvin mahdollista. Vielä sana tyylistä: vältän vieraskielisyyttä, jos vain mahdollista - ja lopuksi valitan näiden esseiden tyylillistä keskeneräisyyttä. En jaksa hioa niitä sen enempää kuin välttämätöntä. Lukee sitten ken viitsii; nopeasti kirjoitettu, nopeasti luettu.

Filosofiaa raakana, osa III: 3. Kuinka kansalaisen pitäisi äänestää demokratiassa?

Onko outo kysymys? Mikä ongelma tämä muka on? Ainoa kuviteltavissa oleva ongelma koskee äänestämisen laiminlyöntiä ja sen seurauksista, vai? Miksi et äänestä? Siinä se on oikea kysymys. Mutta asiat eivät koskaan ole niin yksinkertaisia kuin yleensä luullaan, ei ainakaan filosofin mielestä. Olen nimittäin usein pohtinut mielessäni kysymystä äänestämisen perusteista, siis olettaen, että todella äänestän. Ilman sarvia ja hampaita, kysymys on tämä: äänestänkö oman etuni perusteella vai yleisen edun perusteella. Ehkä kysymyksen voi muotoilla myös näin: olenko egoisti vai altruisti. Yleensä tämä pikkunätti kotikutoinen etiikkamme korostaa voimakkaasti altruismia eli toisten ihmisten huomiointia toiminnan suunnittelussa. Ihminen saattaa olla luontaisesti taipuvainen egoismiin (psykologinen egoismi), mutta etiikan mukaan tästä taipumuksesta pitäisi oppia tinkimään (eettinen egoismi).

Yksi asia on varma, nimittäin äänestäminen epäpoliittisesti on huono idea. Ystäväni Rymättylässä ilmoitti aikoinaan äänestävänsä Eija-Riitta Korholaa (kokoomus), kun tämä on niin nätti. Olin aika järkyttynyt, mutta minkäs asialle voi. Hän antoi myös isot rahat kissojen hoivakodille, vaikka oli muuten ihan järjissään.

Äänestän siis poliittisissa vaaleissa poliittisin perustein. Mutta mitä nämä perusteet sitten koskevat? On aivan mahdollista ajatella, että oman etuni vaatii äänestämään puoluetta tai henkilöä, joka ei palvele omaa etuani. Minusta tämä on aivan selvä. Annan vain yhden esimerkin. Olen vahva sosialisti, joka vannoo omaisuuden uusjaon (redistributio) puolesta ja tarmokkaasti puolustaa vähäväkisten etua. Sitten saan mahtiperinnön, joka koostuu ennen kaikkea teollisuuden kotimaisista osakkeista. Jos äänestän sosialisteja, äänestän ikään kuin omaisuuttani vastaan, siten koen asian. En haluaisi tehdä näin, koska tahdon jättää lapsilleni ja lastenlapsilleni mahdollisimman suuren perinnön - tiedän kuinka helppoa on rikkaan elämä Suomessa. Mutta omatuntoni panee vastaan: olen aina ollut vakaumuksellinen sosialisti eettisin perustein, ja nyt tuntuu, että joudun luopumaan omasta etiikastani. Ristiriita on todellinen, vaikkakin tässä tapauksessa se on esitetty kärjistetysti ja dramatisoiden.

Ongelma on siis tämä: äänestänkö oman vai yhteisen edun nimissä? Vihreä äänestäjä joutuu tinkimään paljosta, jos hänen ihannemaailmansa toteutuu ja luonnon etu menee ihmisen edun edelle. Tiukka kokoomuslainen puolustaa yksilön etua, joten hän ehkä selviää vähemmin tunnontuskin. Mutta filosofisessa esityksessä ei saa missään tapauksessa alkaa pohtia tällaisia ajankohtaisia ja maailman menoon sidottuja yksityiskohtia. Tämä on vaikea periaate toteuttaa, mutta niin se vain on. Filosofia on yleisten asioiden tutkimusta, empiiriset tieteet ovat sitten eri asia, journalismista puhumattakaan.

Oma vai yleinen etu, siinäpä kysymys. Olisin taipuvainen ajattelemaan, että oman edun ajaminen on oikea tapa äänestää demokratiassa ja yhteisen edun ajaminen väärä ja jopa vaarallinen tapa. Perustelen tätä ajattelutapaa seuraavassa. Myönnän tietysti, että ongelma on vaikea ja siksi ratkaisuyritykseni on vain yritys. Lukija muodostakoon oman kantansa kuten hyväksi näkee.

Mikä on demokratian tehtävä? Demokraattinen menetelmä perustuu äänestykseen, jonka tuloksista päätellään yleinen etu ja sen toteuttamiseksi ryhdytään tekemään työtä. Äänestimme liittymisestä EU:iin. Britanniassa äänestettiin Brexitistä. Me päätimme liittyä, britit päättivät erota, kun molemmissa maissa oli ensin äänestetty asiasta. Kansalaisten mielestä liittyminen (Suomi) oli hyvä ja oikea ratkaisu, eroaminen (UK) samoin. Mutta vasta aika näyttää, mitä näistä päätöksistä seuraa, ja näin ajatellen päätökset saattoivat olla väärin. Mutta äänestystulos oli miten oli ja sen mukaan mennään, demokratiassa kun ollaan. Ja demokratiassa myös kunnioitetaan äänestystulosta, siis ajatellaan, että sen mukainen toiminta on oikeaa toimintaa. Molemmissa tapauksissa äänestystulos oli hyvin lähellä fifty-fifty -tulosta, mutta kuitenkin. Tulosta voi kutsua yhteisen edun mukaiseksi tai yhteisen edun ilmaisuksi. Tätä kansa tahtoi, siis tahtoivat he, joilla on äänestysoikeus.

Oletamme, että jokainen on ilmaissut juuri oman näkemyksensä, eikä näkemystä siitä, mikä on enemmistön näkemys. Kun tätä tematiikkaa kehittelee niin kuin nyt teen, huomaamme kiinnostavan eron siihen, mitä aluksi sanoin. Kysyin aluksi:

(A) Äänestänkö (A1) oman vai (A2) yleisen edun nimissä? (Onko EU:sta hyötyä minulle vai koko Suomelle).

Nyt olen kysynyt:

(B) Äänestänkö sen mukaan, (B1) mitä itse ajattelen asiasta vai sen mukaan, (B2) mitä enemmistö luultavasti ajattelee? (En kannata, mutta enemmistö luultavasti kannattaa).

Jos enemmistön kanta on jotenkin oikein - koska sen mukaan kuitenkin toimitaan - minun varmasi pitää mennä enemmistön mukana, siis äänestää oikean vaihtoehdon puolesta.

Nyt väitän, että koska B on varmasti demokratian idean vastainen vaihtoehto, A:ssa yhteisen edun vaaliminen on vastaavasti huono idea. Kun ajattelee tarkemmin B:tä, huomaa, että äänestäessään on pakko ajatella ennen kaikkea omaa kantaansa. Mitä järkeä olisi ennakoida voittavan puolen kantaa vain sillä perustella, että se muka on oikea kanta. Ei se ole oikeasti oikea kanta, koska oikeasti oikea kanta selviää vasta ajan kulussa ja ilmenee sitten historian tuomiossa. Ei siis ole mitään järkeä yrittää simuloida (matkia) enemmistön kantaa. Tiedän, että on tapauksia, jossa näin tehdään. Kun Sauli Niinistö valittiin presidentiksi ylivoimaisella äänivyöryllä, jotkut äänestäjät varmasti menivät virran mukana ajatellen, että Sauli on paras, koska Sauli - Jenni Haukiota tietysti unohtamatta! - on niin valtavan suosittu ja ylivoimainen. Mutta tämä on taas turha yksityiskohta.

Siirrytään siis takaisin kohtaan A. Mitä tarkoittaa, että (A2) ajan koko Suomen ja sen kansan oikeaa ja yhteistä etua? Ei kai se sinänsä tarkoita yhtään mitään, onpahan vain yksi fraasi muiden fraasien joukossa. Mistä äänestäjä muka tietää, mikä tuo yhtä aikaa abstrakti ja historiallinen "yhteinen etu" sitten olisi? Hän ei voi tietää sitä; kuvitellessaan tietävänsä, kansalainen syyllistyy hybrikseen (röyhkeään ylimielisyyteen), josta ei hyvää seuraa. Voisi sanoa, että me äänestämme siksi, ettemme tiedä; jos tietäisimme ei olisi tarpeen äänestää. Diktatuurien ongelma on kuin onkin juuri siinä, että kuvitellaan diktaattorin tietävän ja luotetaan häneen. Urho Kekkonen on kotoinen esimerkki, jos sellainen sallitaan. Moni luulee tietävänsä enemmän kuin tiedettävää onkaan. Vasta demokraattinen äänestys antaa kuvan siitä, mitä äänestäjät haluavat ja mikä siis on oikein. Kun tämä on selvillä, kaikki asettuvat tuloksen ja päätöksen taakse ja ottavat yhteisen vastuun tulevaisuudesta. Perussuomalaiset saattavat vihata EU:ta, mutta ei siinä viha enää paljon auta, kun päätös on tehty - sen mukaan eletään.

Demokratiassa ei äänestetä suoraan asiasta, paitsi erityis- ja poikkeustapauksissa. Normaalioloissa äänestetään ehdokasta ja hänen kauttaan puoluetta, tai puolueet jotakin suuntausta ja "siipeä". Sitten vain toivotaan, että oma edustaja, jos oma ehdokas on valittu, myös ajaa lupaamaansa oikeaa asiaa. Tästä ei ole mitään takeita, mutta uusissa vaaleissa pettymyksen ilmaiseminen on mahdollista. Demokratia ei ole mikään yksityinen vaalitapahtuma vaan pitkä prosessi.

Kantani edellä esitettyyn alkuperäiseen ongelmaan on siis se, että on äänestettävä itsenäisesti oman edun mukaan. Tämä saattaa joskus olla vaikeaa, koska yleisen edun vaaliminen etiikan nimissä tuntuu kovin hienolta ja hyvältä. Demokratian idea ja koko logiikka vastustaa tätä altruismin muotoa, koska minä tunnen vain oman etuni, en yhteistä etua. Lisäksi äänestämisen tarkoituksena on kertoa, mikä on kansan yhteinen etu. Niin kauan kuin äänet ovat laskematta, kukaan ei tunne yhteistä etua, eikä sitä myöskään pidä mennä ennakoimaan. Jos oma etu on niin härski ajatus, ettei sen puolesta kerta kaikkiaan pysty äänestämään, on syytä vaihtaa elämäntapaa ja korjata omat arvonsa. On jotenkin älytöntä elää sellaista elämää, jota vastaan täytyy äänestää vaaleissa.

Demokratian suurin ongelma on, että äänestäjät voivat äänestää demokratian nurin. Tämä ei ole edes harvinaista - surullisia tapauksia nämä. Äänestäjä saattaa ajatella, ettei demokratia palvele hänen etuaan tai sitten demokratiasta luopuminen on yhteinen etu. Olemme jo todenneet, että jälkimmäinen ajattelupata on virheellinen, entä edellinen?

Demokratiasta luopuminen oman edun nimissä on radikaali, liian radikaali päätös. Kun äänestän demokratiaa vastaan, äänestän samalla oman etuni vaalimisen mahdollisuutta vastaan. Ilman vaaleja en enää koskaan pysty ilmaisemaan omaa näkemystäni omasta edustani - ja tätä menetystä on mahdotonta hyväksyä. Antidemokraattina väitän siis seuraavan: oma etuni on nyt sellainen, etten enää koskaan halua ilmaista omaa etuani. Tästä seuraa, että ajan nyt oman etuni nimissä poliittista päätöstä, joka tekee lopun oman etuni ajamisesta. Ei tässä ole mitään järkeä.

Huomataan, että demokratian lopettaminen demokraattisella äänestyksellä on järkevää vain, jos pystyy järkevin perustein ajamaan yhteistä etua - jota ei voi tehdä. Jos voisi, päättely olisi sekä suoraviivainen että vakuuttava, nimittäin näin:

Yhteinen etu ei ole toteutettavissa mitenkään muuten kuin luopumalla demokratiasta ja siksi äänestän demokratiasta luopumisen puolesta.

Mutta, kertauksen vuoksi, seuraava päättely ei ole vakuuttava:

Oma etuni vaatii demokratiasta luopumista, vaikka se merkitsee samalla luopumista oman edun ilmaisemisesta.

On vaarallista puhua yhteisestä edusta. Ei sellaista ole oikeasti olemassa.

xxx