Homoeroottiset kaksoisolennot

Teksti Harald Olausen

"Juuri tällä hetkellä liikkuu kaupungilla mies, jolla on sama menneisyys, samat kasvot, sama ääni kuin minulla. Minä olen hänessä ja hän minussa ja me pelkäämme toisiamme."

-Kirjailija Bo Carpelan Oma hahmosi oven takana

Homokatse on tietenkin elokuvia katsellessa ratkaisevasti erilainen kuin heteron katse. Homokatsominen liittyy paljon siihen ulkopuoliseen asemaan ja tunteeseen, mikä lähes jokaisella homolla on omasta henkilöhistoriastaan ja valitsemastaan selviytysmisstrategiasta riippuen.

Voisi sanoa, että homolla on kaksi mieltä ja kieltä; kaksi minää ja kaksi varjeltavaa salaisuutta. Homo on mies, joka haluaa miestä mutta joutuu piilottamaan halunsa homofobisessa ympäristössään pelokkaana Tsehovin Mustan munkin (XXXX) tavoin: "Olen sinun mielikuvutuksessasi, mutta mielikuvituksesi on osa luontoa, joten olen olemassa myös luonnossa."

Hän pelkää sekä muita samanlaisia, että imee itseensä haluamiaan kohteita. Hän kohtaa joka päivä itsensä silmästä silmään. Juuri sitä hän pelkää ja kammoksuu, että jossain liikkuu mies, jolla on sama menneisyys, samat kasvot, sama ääni kuin hänellä, eikä hän ole silti HÄN: "Minä olen hänessä ja hän minussa ja me pelkäämme toisiamme." Tai kuten Uuno Kailaan runossa Vieras mies (XXXX): "Ja minua minussa raahasi joku minulle vieras mies."

Me puhumme tässä luvussa hieman eri tavalla ja eri kaksoisolennoista, kuin maailmankirjallisuus. Me tutkimme sitä, kun pakotetun ihmisen vapaudenkaipuu purkautuu ulos mielikuvituksen kautta homoeroottisna kaksoisolentoina homohimoille, jotka jylläävät voimakkaina siitä huolimatta, etteivät ne saa arkitodellisuudessa vastakaikua toisesta samanlaisesta tässä ja nyt-maailmassa.

Homoeroottiset kaksoiolennot ovat oiva esimerkki ihmisen kehittämästä pakotiestä salaisten intiimien unelmien avulla silloin, kun sosiaalisesti lukkiutunut arkitodellisuus ei sitä mahdollista. Silloin kuviteltu eroottinen ystävä on toinen minä, ja usein todellisempi kuin todellinen minä.

Juuri siksi homoeroottinen kaksoisolento on se pelastus, jonka mielissämme luomme oman himomme ideaaliksi, ja mikä aina saa meidät sykkimään huolimatta siitä, ettei se ole todellinen tai ettemme sitä koskaan arjessa kohtaa, kun emme voi tai halua jostain syystä.

F.M. Dostojevskin Kaksoisolento (XXXX)-kirjassa sankaripari, kaksi herra Goljatkinia ovat ensimmäinen ja toinen, oikea ja väärä/ väärennetty, vanha / vanhempi ja uusi / uudempi, alkuperäinen sekä kopio. Aristoteleelle ystävä oli yksi sielu, joka asui kahdessa ruumiissa.

Mutta ne ovat vain ovela sumuverho halujen tunnistamisen ja tunnistamisen vaikealla sekä usein mahdottomalla tiellä samoin kuin viittaus eroottiseen kaipuuseen olla jotain muuta jonkun muun kanssa, kuin mitä oikeasti on - ehkä juuri siksi Narkissos rakastui itseensä, ja rakastuessaan itseensä ei rakastunut minäänsä, vaan homoeroottisen kaksoisolentonsa kuvitelmaan!

Persoona on vain väline, jolla ego kohtaa ulkomaailman. Uni on sen sijaan villi ja vapaa, kuin kahlitsemattomat halumme riisuessaan naamiomme itseltämme, vaikka panisimme vastaan.

Juuri tässä on homoeroottisten kaksoisolentojen ongelmatiikka. Dostojevskin Kaksoisolennon kaksi herra Goljatkinia, ego ja alter ego, rakastuvat lopulta toisiinsa. Sitä voisi kutsua myös sijaiskuvitelmaksi ehtymättömästä autoeroottisuudesta.

Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva on samalla myös kertomus homoeroottisen kaksoisolennon murtumisesta Hoffmanin Paholaisen eliksiirin (XXXX) tavoin: "Olin siis se, jolta näytin, enkä näyttänyt siltä, mikä olin."

Kaksoisolento on ystävä, tuo tarpeettomuudestaan tunnettu ihminen. Kaksoisolennon eroottinen kuvittelu jakaa mieltä ja todellisuutta, varsinkin jos se tapahtuu sisäisesti oman minän sisällä. Silloin voidaan liikkua myös herkempien sielujen kohdalla vaaralisilla vesillä.

Homoeroottinen kaksoisolento voi Hamletin (ikuisuus)ongelman tavoin toimia myös niin, että tietoisuus siitä estää itse toiminnan, tekee himon hämilliseksi, ujoksi ja nöyrän hiljaiseksi, aikeeksi tai lausumattomaksi sanaksi ja katsomattomaksi katseeksi.

Platon tajusi tämän ensimmäisten joukossa ymmärtäessään tahdon olevan eri asia kuin mieli, kun hän vertasi Faidros-dialogissaan ihmissielua parivaljakkoon; hevosista toinen oli raaka ja raju, toinen jalo ja kurinalainen. Ihminen tasapainottelee jossain tässä välillä seksuaalisen kemiansa kanssa.

Kaksoisolennot voivat vaihtaa paikkaa keskenään vailla sukulaisuutta tai samanlaisuuden kokemusta, kuten Mark Twainin Prinssissä ja kerjäläispojassa (XXXX) sekä Daphne Du Maurierin Kaksoisolennossa (XXXX), sillä niiden yhteinen voima on samanlaisuus ja sielunveljeys (Goethe).

Sosiaalisesti konstruoitu kaksoisolento voi olla Bertold Brechtin Setsuanin hyvän ihmisen (XXXX) tapaan oman halun todellinen ääni, ja samalla vapauttavan toimelias estäessään hyvyyttä tuhoamasta itseään muiden halujen ja vaatimusten alttarilla.

Homoeroottinen kaksoisolento voi olla myös se kuvitelma, kun ihastunut huomaa, ettei ole itse haluttu, ja saavuttaa tyydytyksen esittämällä sitä, jonka tietää halutuksi; yön verhon peitettyä ulkonäön sijainen käy oikeasta rakastajasta, ihan kuin elokuvissa tuppaa käymään.

Homoeroottinen kaksoisolento elää voimakkaimmillaan homoelokuvia katsellessa. Silloin katsoja ei ole Hän vaan Minä, kun Hän/Minä siirtyy Milan Kunderan sanoin unesta toiseen, Hän/Minä elää silloin tavallaan vuorotellen useampaa eri elämää; Hän/Minä asuu monessa elämässä (valkokankaalla) siirtyen elämästä toiseen yhtä sukkelasti kuin kohtaukset vaihtuvat elokuvassa.

Mutta tämä hyppy tuntemattomaan pitää ymmärtää myös tummansävyisenä irvistyksenä, ja siksi hieman sitä peläten, kuten runoilija Aaro Hellaakoski runossaan Peikko (XXXX): "Oli kerran varjoni poikanen heikko, jota ohjata sain. Nyt se on jo mahtava peikko. Se on valtijanain."

Mika Waltari sanoi sen näin Turms kuolemattomassa (XXXX): "Me kaksi, sinä ja minä, olemme erottomattomat, mutta aina erillämme, kunnes vihdoin saan sulkea sinut syliini ja kantaa sinut vahvoilla siivilläni pois." Olipa kauniista sanottu (homoeroottisesta kaksoisolennosta).