Kansankodin kanalan kavalat ketut ja tahdonvapauden postulaattiongelma!

Teksti Harald Olausen

Tämä on varoitus: Koko maailma on oikeistolaistunut rajusti ja alkanut purkaa korkeilla veroilla II ms:n jälkeen rakennettua hyvinvointiyhteiskuntaa, minkä idea oli olla kansalaisen koko elämän turvaverkko, missä hyvinvoinnin kasvua ja kehitystä pidettiin merkinä demokraattisen politiikan ylivallasta yli markkinoiden. Mutta että tämä kehitys on tapahtunut Ruotsissa, missä koko maan sosiaali- ja koulutuspolitiikka on käännetty markkinoiden tahtiin mukautuvaksi politiikaksi, hämmentää rikkaiden ohjailussa uusliberaalina vastareformina takaisin kohti nöyryyttävää luokkayhteiskuntaa. Mutta miksi tavalliset ihmiset ovat hiljaa eivätkä joko välitä mitä heille tapahtuu tai eivät jaksa kiinnostua mistään vaikka impotentti kapitalismi toimii räikeästi hyviä tapoja ja oikeudenmukaisuutta vastaan?

Vastaus on aina sama: alistetut ihmiset ovat voimattomia ja kyvyttömiä yhteistyöhön. Vasemmiston markkinoiman uuden ihmisen kouluttajakin tarvitsee jatkuvaa koulutusta. Uuden ihmisen uudestisyntyminen oli vaikeaa, ellei peräti mahdotonta, sillä sen toteutumista estivät vakiintuneet edut ja luokkaitsekkyys. Tunnetun filosofi Slavov Zizekin mielestä ikävä kyllä sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltionkin aika on ohi – se on mahdollista vain vahvoissa kansallisvaltioissa. Mutta nykyisin pääoman vapaan liikkuvuuden aikana kansallisvaltion on lähes mahdotonta turvata universaalin hyvinvoinnin edellytykset. Silti meidän on jatkettava taistelua hamaan loppuun saakka, sillä liberaali ja demokraattinen kapitalismi ei kykene ratkaisemaan koko ajan lisääntyviä olemassaolo-ongelmia.

Kyseessä on myös tahdonvapauden postulaattiongelma, joka vaivaa aina hyvään uskovia idealisteja, kuten Marxia, joka uskoi ihmiskuntaa sortavien rakenteiden ennemmin tai myöhemmin romahtavan ja uuden yhteiseen hyvän korvaavan sen. Näin ei ole kuitenkaan käynyt vielä missään muualla kuin utopioissa, joita on kirjoitettu Platonin Valtiosta lähtien – Augustinuksella koko kristikuntaa määrittävä De citavie Dei – Jumalan valtio; esimerkiksi reformaation augustinolaiset perilliset, luterilaisuus ja kalvinismi, joihin on vaikuttanut myös stoalainen etiikka, jonka mukaan hyvää on vain järjellisen sielun hyve eli maailman rationaalisen järjestyksen tunnistaminen ja pyrkimys toteuttaa sitä. Stoalaiset ajattelivat ihmisen tekevän virheitä asioita arvioidessaan, pitämällä samantekevää asiaa joko hyvänä tai pahana.

Ruotsalainen Göran Therborn on ainakin yrittänyt ytimekkäästi kirjassaan Kadotettu kansankoti – kuinka pääoma kaappasi Ruotsin (Vastapaino, 2019)."Therbornin sanoin hyvinvointivaltion oligarkkien, ryöväriparonien ja korruptoituneiden byrokraattien harvainvalta on palaamassa takaisin, kaikkia koskevan valinnanvapauden valekaapuun verhoutuneena", kirjoittaa kirjan esipuheen kirjoittanut ammattiliittojen perustaman ajatushautomo Katalysin johtaja Daniel Suhonen. Suhonen voivottelee, miten viime vuosikymmenten vastavallankumous "demokraattista sosialismia (sanahirviö, mikä tarkoittaa nyt kadonnutta oikeudenmukaista sosialidemokraattista tasa-arvo- ja tulonjakopolitiikkaa)" vastaan on jyrännyt alleen vasemmiston korjausehdotukset. Mutta sitä hän ei kerro miksi näin on ollut.

Myös se kummastuttaa, että kehitys ei alkanut porvaripuolueista vaan nimenomaan demareista jo vuonna 1990, kun Göran Persson valittiin SAP:n puheenjohtajaksi ja myöhemmin pääministeriksi. Silloin ei vielä kukaan olisi uskonut hänen romuttavan sisältä sekä sosialidemokratian että kansankodin. Keinotteluun pohjautuvaa finassikaptalismia edesauttoivat naivit ja kyyniset demarijohtajat, jotka räväyttivät kanalan ovet kaikille ketuille – itsensä lisäksi- avoimiksi Aiemmin maata pitkään hallinnut puolue- ja maan taloudellinen eliitti pysyivät visusti erossa toisistaan. Nyt sekin muuttui Perssonin toimesta. Kaikki alkoi siitä, kun hän valitutti ensin naisystävänsä Ruotsin Alkon korkeapalkkaiseksi johtajaksi, ja Persson itse alkoi ajaa salaisten ja rikkaiden asiakkaittensa etuja konsulttiyhtiö JKL:ssä.

"Viime vuonna ruotsalaisia on viety kohti lisääntyvää taloudellista harvainvaltaa, kasvavia sosiaalisia yksinoikeuksia, kärjistyvää eriarvoisuutta, yhteiskunnallisten oikeuksien supistumista ja paluuta etuoikeutettuihin vallanpitäjiin, joilla on taipumus korruptioon", Therborn kirjoittaa ja muistuttaa, että kehitystä kiihdyttävät vielä lisää rahoittajien omistamat ja ohjaamat teknologian mullistukset, kuten automatisointi, tekoäly, robotit sekä työn digitaalinen valvonta. Ruotsissa ammattiyhdistysliikkestä löytyy vielä vanhoja kunnon sosialisteja – näitä moderneja marxilaisia, jotka sekä kyseenalaistavat liberaalisen demokratian hyssyttelypyrkimyksen lakaista maton alle kasvamaan kaikki ongelmat, että osaavat päivittää tämän päivän muuttuviin tarpeisiin toimenpideohjelmia, millä oikaista vääristynyt kehitys. 

Therbornilla on hyvä pohja tutkijana, varsinkin "Klass i Sverige"-projektissa. Aloite tähän kirjaan syntyi syksyllä 2016 järjestetyillä Marx-päivillä ja Sosialistisella foorumilla Daniel Suhosen ja Katalysin kanssa. Ja vaikka Therborn kuuluukin itse "vanhoihin luutiin", ja on kirjoittanut aiheesta kirjan Uusi vasemmisto (1966), on tässä kirjassa paljon raikkaita ajatuksia ohi perinteisen vasemmistolaisen ajattelun. Ne koskevat valtiollista esivaltaa ja korruptiota, työntekijöiden ammattitaitoa ja ammatillisuutta "yrityshenkisyyden" maailmassa sekä työn tulevaisuutta uhkaavaa automaation, tekoälyn ja koneoppimisen vaikutusta. Demokratia on ongelmissa. Therborn osoittaa, miten laaja pääoman ja työn välinen konflikti ulottuu kauas perinteisten ideologisten jakolinjojen taakse. Ja juuri tämä teki mahdolliseksi oikeistodemarien voiton.

Mutta ehkä sittenkin pahin kettu kansankodin kanalassa oli myöhemmin Goldman Sachsia edustanut Erik Åsbrink, ja jo Palmen aikana tunnettu oikeistodemari sekä pitkäaikainen valtiovarainministeri, Kjell-Olof Feldt, joka kannatti mm. yksityiskouluja, sekä Wallenbergille siirtynyt Pär Nuder, Stenbeckille siirtynyt Björn Rosengren, SEB-pankkiin lähtenyt Klas Eklund, tai Swenbankiin lähtenyt Anders Sundman, Pankkiyhdistykseen siirtynyt Thomas Östros. Koko joukko maan johtavia demareita siirtyi vastustajien leireihin auttamaan maan yksityistämisessä. Myös tästä kertoo kiinnostavalla tavalla Göran Therbornin kirja Kadotettu kansankoti – kuinka pääoma kaappasi Ruotsin. Kirja on jo kuusi vuotta vanha mutta toimii johdantokurssina huonosta tiestä mennä yksi askel eteenpäin ja kaksi taakse.

Eli sosiaalidemokraattisesta tasa-arvoa ja hyvinvointia painottaneesta kansankodista kohti uusliberaalista vallankumousta, missä luokkaerot ovat entisestään jyrkentyneet, ja ennen puolueettoman maineen omannut valtio korruptoitunut rajusti. Esimerkit järkyttvät puhdasmielisiä ja nuoria lukijoita. Kun mätä kapitalismi ei saanut tavoitteitaan suoraan lävitse yhteiskunnassa, se alkoi ostaa isolla rahalla vaikutusvaltaa demareista tuloksellisesti. Kirja on edelleenkin valitettavan ajankohtainen, sillä Ruotsi on aina Suomea hieman edellä. Meilläkin on jo kirjan kuvaamat eriarvoistavat prosessit käynnissä; työntekijöitä valvotaan digitaalisesti ja oikeuksia kavennetaan. Tavallisen ihmisen toimeentulosta leikataan ja julkisin varoin tuotettuja palveluksia leikataan rajusti, jotta rikkaat saavat verohelpotuksensa. 

Ruotsi ja Suomi perässä, on ollut jo pitkään matkalla takaisin luokkayhteiskunnaksi oikeiston saadessa tukea äärioikeistolta, joka saa palkaksi maahanmuuttovastaisia lakeja ja vihaa tihkuvan ilmapiirin. Nyt ei enää pienet korjausliikkeet auta. Liberaali demokratia ei toimi, se on nähty, koska kapitalistit saavat aina houkuteltua manipuloimalla puolelleen välinpitämättömiä äänestäjiä härskeillä poliittisilla valheilla. Ja jos joku sanoo, että "vastakkainasettelun aika on ohitse" ja puhuu "mahdollisuuksien tasa-arvosta"pitäisi kuuntelijan olla yhtä ja varuillaan tarkka, kun Elon Mask puhuu "sanavapaudesta". Kukaan heistä ei tarkoita mitä sanovat vaan yrittävät sumuttaa. Juuri siksi kirja on hyvä työkalu, jonka toivoisi kuluvan edelleenkin monen muutosta haluavan kädessä siitä huolimatta, ettei sellainen ole vielä ihan näköpiirissä.

Länsimaisen demokratian suurin ongelma on ymmärtämisen ja muistamisen ongelma. Jo kaukaa antiikista Platon varoitteli ihmisiä korruptoituneista omaneduntavoittelijoista, jotka pyrkivät johtopaikoille hyvä kilpenään mutta pahat mielessä. Huolimatta puheistaan, kukaan sen ajan ateenalainen valtiomies ei ollut onnistunut tekemään kenestäkään parempaa ihmistä. Macchiavellin Ruhtinas pitäisi kuulua yleissivistykseen jo peruskoulun alaluokilta lähtien. Siellähän varoitellaan diktaattoreista, jotka väittävät edustavansa yhteistä tahtoa mutta toimivat vain oman edun mukaisesti, ja yrittävät valheilla uskotella suurelle yleisölle muuta. Mihin nämä opetukset ovat kadonneet vuosien aikana? Entä Aristoteles? Kirjassa Nikomakhoksen etiikka – Aristoteles VII (Gaudeamus, 2005) hän kirjoittaa laajasti näitä asioita ja käsittelee kirjassaan monia yleisiä hyveitä ja paheita.

Kirjan luvussa 4 ja 5 hän käsittelee sen rationaalisen sielunosan hyvää toimintaa, jota hän sanoo suppeassa merkityksessä harkitsevaksi sielunosaksi ja laajassa mielessä mielipiteitä muodostavaksi. Aristoteles käsittelee myös käytännöllistä järkeä, jota ei ihmisellä ole, ellei hänellä ole luonteen hyveitä, sillä käytännöllinen järki ei voi toteuttaa tehtäväänsä eli osua oikeaan, ellei ihmisen yleispyrkimys myös suuntaudu oikeaan päämäärään (paha suuntautuu vain oman elämänsä parantamiseen muiden kustannuksella). Niin tapahtuu vain, jos ihminen on joka suhteessa hyvä. Älkää siis ihmetelkö, jos mikään ei muutu. Roistot hallitsevat mieliämme, päättävät mistä puhutaan ja mitä saa sanoa, koska emme kyseenalaista heitä ja heidän pahuuttaan.