Käsitysten tutkiminen olisi kannattanut hoitaa etukäteen kunnolla Suomen valtiojohto

Teksti Harald Olausen

Nyt kun historiaa kirjoitetaan "muodikkaasti" kaikkialla uusiksi, on hyvä muistaa, että olosuhteet, aatteet, opit ja uskontunnustukset eivät sellaisenaan selitä ihmisten käsityksiä, mutta nuo käsitykset on selvitettävä, jotta ihmisen toimintaa voitaisiin selittää ja ymmärtää. Tämä pätee erityisesti Venäjään, jonka kanssa Suomi laittaa suhteet presidentin ja pääministerin sanoin uusiksi ts. pakastaa, ja on samalla huomannut ulkoministerin syyreksi hämmästykseksi, ettei a. tunnekaan maata ja sen historiaa ja ihmisiä, kuten on aiemmin kuvitellut ja b. että historia ei sellaisenaan toistu vaan aina on ollut ja tulee olemaan myös vaihtoehtoisia teitä, jotka jäävät unholaan siksi, että jokin muu suuntaus on voittanut. Kaiken pohjalla on käsitteet, joita tutkimalla olisi vältetty hutkiminen.

Käsitysten tutkiminen on vaikeaa ja kun sitä ei tehdä tai se tehdään joko huolimattomasti tai väärin, tuloksena voi olla Suomen tapaan tyhjiä hokemia Venäjästä vailla todellisuudenpohjaa, jotka yllättävät kriisin keskellä maan ylimmän poliittisen johdon, joka tajuaa, ettei iso naapuri ole ainoa savijaloilla seissyt suurten luulojen ja vähän tiedon naapurimaa pohjoisella alueella. Se mikä heiltä näyttää puuttuneen, on mikroskooppinen tiedon tarkka erittely. Toiminnan ymmärtäminen edellyttää toiminnan sisältämän ajattelun ymmärtämistä. Käsitykset ja niiden suuntaama toiminta luovat todellisuutta ja tekevät historiaa. Näistä kirjoittaa Markku Hyrkkänen kirjassaan Aatehistorian mieli (Vastapaino 2002). Hyrkkäsen lääke käsitysten tulkintaan on taidokas kontekstien tulkinta. Kirjassa käsitellään myös erilaisia käsitysten selitystapoja, joista parhaimmaksi Hyrkkänen nostaa menneisyyden toimijoiden esittämien kysymysten, tarkoitusten ja uskomusten pohdinnan.

Tämä taito tuntuu Suomesta puuttuvan lähes tyystin ja se on jo nyt kostautunut pienelle maalle siinä, että se unohti "historian oikean tutkimisen ja tulkinnan" itäisenä Pohjoismaana juostessaan avosylin ilman ehtoja lännen syliin unohtaen samalla sen puolet Suomea (Itä-Suomi OY), jolla on Venäjän kanssa yhteistä rajaa yli 1300 kilometriä. Hyrkkänen nostaa kirjassaan keskiöön Collingwoodin ajatuksen historiasta ajattelun historiana. "Hän tähdensi, että historioitsijat tutkivat ihmisten toimintaa, jonka ymmärtäminen edellyttää heidän ajattelunsa ymmärtämistä. Se puolestaan edellyttää ajattelun käsittämistä vastauksina kysymyksiin." Hyrkkänen keskittyy Collingwoodin lisäksi Quentin Skinnerin kaltaisiin brittiläisiin historioitsijoihin ja näiden edustamaan analyyttiseen filosofiaan palautuvaan aatehistorialliseen traditioon. Saksalaiselta puolelta hän nostaa esille käsitehistorioitsija Reinhart Koselleckin. Kolmas on Eric Hobsbawn, jonka lanseeraama käsitys mentaliteetista eli kollektiivisesta tietoisuudesta on Hyrkkäselle tärkeä: "Mentaliteettien tutkimuksella Hobsbawn ei tarkoita niinkään uskomusten ja aatteiden tutkimusta sellaisenaan, vaan sitä, miten ne tulevat ilmi toiminnassa ja näin ollen, miten ne suuntaavat toimintaa (ideas in action")."

Kritiikin kirjasta historiallisen yhdistyksen nettisivuille kirjoittanut ja tutkijana Helsingin yliopiston historianlaitoksella toimiva FM Marja Jalava kirjoitti, että englantilaisilla teoreetikoilla on tunnetusti ollut taipumus rakentaa suuretkin käsitteistöt toimijan perspektiivistä käsin: "Näin tekee myös Hyrkkänen, joka esittää aatehistoriallisen tutkimuksen lähtökohdaksi sen, mitä tutkittavat ihmiset itse sanovat uskomuksistaan ja motiiveistaan. Vastaavasti silloin, kun Hyrkkänen puhuu tiedostamattomista tekijöistä, hän tarkoittaa yksinkertaisesti reflektoitumattomia arkipäivän itsestäänselvyyksiä eikä mitään freudilaista dynaamista piilotajuntaa. Valittu näkökulma rajaa tarkastelun ulkopuolelle esimerkiksi historiallisten toimijoiden käsityksiin liittyvät (tiedostamattomat) tunnelataukset ja jossain määrin ylikorostaa ajattelun ja toiminnan rationaalisuutta. Hyrkkäsen puolustukseksi on kuitenkin sanottava, ettei hän uskottelekaan kirjoittaneensa aiheesta tyhjentävää esitystä. Kuten Hyrkkänen itse toteaa Ludwig Wittgensteinia mukaillen, "mistä ei ole - mielenkiinnon puutteen tai tietämättömyyden vuoksi - mitään sanottavaa, on parasta vaieta"." Huolimatta kritiikistä, Hyrkkäsen kirja on lajissaan yksi parhaista ja tarjoaa älyllisen tutkimusmatkan aatehistoriallisen mielen tutkiskeluun, ihan kuten kirjan nimikin lupaa. Miksi kirja on tarpeellinen, ja olisi ollut sitä erityisesti ennen Suomen Nato-päätöstä?

Suomi ei vielä tunnu ymmärtävän liittyneensä ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa mukaan siihen läntiseen maapalloa (vielä hetken) hallitsevaan ja laajenemishaluiseen vanhan valkoisen vallan imperialistiseen maailmanlaajuiseen liikkeeseen, joka on maailmaa väkivalloin vahvemman oikeudella hallinnut Elisabeth I:sen ajoista 1500-luvulta ja onnistunut sivistyksen, kristinuskon, liberaalisten ajatusten ja coca-colan sekä aseiden avulla pitämään valtansa ja etupiirinsä näihin päiviin asti. Nyt ne ajat ovat ohitse auttamattomasti ja taistelu tulevan maailmanlaajuisen ekokatastrofin edellä niukkenevista resursseista on jakanut maailmaan taas kylmän sodan asetelmiin Yhdysvallat eurooppalaisine liittolaisineen vastaan muu maailma + kehittyvät maat ja Afrikka. Suomi on mukana tässä maksajana. Miksi? Siksi että kukaan ei kyseenalaistanut sitä propagandaa, jota meille silloin syötettiin 24/7, vaikka Putin vakuutteli, ettei Suomea uhkaa mikään eikä Suomi tai Ruotsi ole uhka Venäjälle tai päinvastoin. Paljosta olisi säästytty kansan tulevissa ja väistämättömissä kärsimyksissä etukäteen, jos käsitysten tutkiminen olisi hoidettu niiden toimesta (Suomen valtionjohto), joille se olisi kuulunut, etukäteen kunnolla kaikesta siitä tuntemattomasta Venäjästä ja venäläisyydestä, josta luulimme tietävämme kaiken, mutta huomasimme ettemme tiedä mitään.

- https://historiallinenyhdistys.fi/muinaiset_sivut/arviot2003/hyrkkanen.htm