Kuinka mies, joka näkee ja tuntee, voi olla muuta kuin surullinen?

Teksti Harald Olausen

Vasta ensi vuoden puolella tulemme näkemään kohutun filmatisoinnin legendaarisen 60-luvun homokirjailijan William S. Burroughsin romaanista. Tätä onkin odotettu hartaudella, sillä mukana on eräs aikamme gay-ikoneista, James Bondina aiemmin tutuksi tullut Daniel Graig, joka on näytellyt aikaisemminkin homorooleja. Elokuvassa Graigin esittämä Lee on narkkari, joka on rakastunut kultatukkaiseen Eugene Allertoniin (Drew Starkey). Queer onkin hyvä lisä HLBTQI-elokuvien koko ajan laajenevaan tarjontaan, sillä siinä esitetään eräs historiallinen homotyyppi, joka elää edelleenkin keskuudessamme voimakkaana, mutta nyt ehkä villimmin ja vapaammin sekä keveämmissä lavasteissa kuin aikaisemmin ilman jatkuvaa "pelkoa perseessä".

Queer-elokuva on tapaus sitten Brokeback Mountainin (2005). Ryan Lattanzio kirjoitti syyskuun 3. päivä Indiwiressä otsikolla Queer' Review: "Daniel Craig on sydäntäsärkevä Luca Guadagninon syvällinen kaleidoskooppi onnettomasta rakkaudesta, riippuvuudesta ja Ayahuascasta! Mutta kuinka mies, joka näkee ja tuntee, voi olla muuta kuin surullinen?, Burroughs kysyi itseltään viimeisessä koskettavassa päiväkirjamerkinnässään ennen kuolemaansa sydänkohtaukseen 83-vuotiaana. On ihme, että hän kesti niin kauan, mutta nämä sanat kertovat tästä poikkeuksellisesta elokuvasta: jopa enemmän kuin Call Me By Your Name. "Queer" sykkii melankoliaa, joka syntyy mm. mieltä muuttavasta rakkaudesta, joka muuttaa koko itsetuntosi."

Queer käsittelee myös Burroughsin tavaramerkkinä kemiallisia riippuvuuksia. Se mikä tekee Burroughsin tekstin erityisen ajankohtaiseksi on se salaisuus, mitä sateenkaari-ideologian sokeuttamat HLBTQI-aktivistit ovat unohtaneet puheissaan homouden todellisesta luonteesta, missä rakkaus ja kunnioitus toista kohtaan on korvattu välineellistämisellä ja hyväksikäytöllä, sillä lopultakin "aidossa homoudessa (Sokrates-Alkibiades)" on kyse siitä, että vaikka teet mitä tahansa yrittäessäsi saada muut rakastamaan sinua - he eivät koskaan rakasta sinua haluamallasi tavalla, koska vain nuoruudella ja kauneudella on väliä. Tämä on hyvä yrittää muistaa, kun suremme tällaisen väärinkäsityksen traagiseksi uhriksi joutunutta Janne Puhakkaa (1995-2024).

Ennen elokuvaa on ehkä varoitettava, ettei Queer-elokuva ole välttämättä hyvä tai ennakko-odotusten mukainen. Mutta se herättää taatusti keskustelua ja lippuluukuille jonoja, vaikka elokuvan hahmot vaikuttavat ärsyttävän sekavilta ja Burroughsin tekstit raakilemaisilta sekä järkyttävälltä - tai ehkä juuri siksi. Näkemässäni elokuvan trailerissa Graigista on tehty limainen ja ällöttävä homopelle, jonka pää on sekaisin kiimasta ja viinasta sekä muista vaarallisista aineista. Pitää muistaa, että elokuvan on ohjannut sama mies, Luca Guadagnino, joka ohjasi Call Me By Your Namen (2017), joka kiinnosti lähinnä vain vanhoja homoja, koska siinä oli vahvasti mukana sama lässyttävä hyväksikäyttönäkökulma- ja katse homouteen kuin homopornoelokuvissa.

"Guadagninon elokuva vie meidät Mexico Cityn surkeaan loistoon. Queer on "kirous" ja vapautus. Missä All Apologiesin sanoin "KAIKKI OVAT HOMOJA!". Mitä muuta ne voisivat ollakaan? Leen sosiaalinen kiertorata sisältää juomakaveri Frankin (Jason Schwartzman, jolla on parta, painonnousu ja Ginsbergimäinen beatnik-loisto) sekä erilaiset huorapojat (rentboys) ja yhden yön rakastajat, jotka Lee vie ikävään motelliin tai takaisin omaan asuntoonsa, jossa on enemmän viinaa ja huumeita." https://www.indiewire.com/criticism/movies/queer-review-luca-guadagnino-daniel-craig-1235043068/?fbclid=IwY2xjawGJoB9leHRuA2FlbQIxMAABHfumg_xUGiltIa2whwYJm4bQfGyrkkp3vL02Z