Loistava Kesken-lyhytelokuva Ylen Areenassa

Teksti Harald Olausen

Ihan piti hieraista silmiä tapaninpäivänä, kun huomasi Ylen Areenassa suomalaisten uusien lyhytelokuvien sarjassa Pia Andellin karmaisevan koskettavan lyhytelokuvan Kesken (2024). Tunnelma on murhaavan jännittävä ja samalla kuin lopun aikojen odottelua. Kaksi toisiinsa kyllästynyttä keski-ikäistä pariskuntaa istuvat yhdessä iltaa keskustellen, syöden ja juoden.

Kesken viittaa elämäämme, niihin tapahtumiin, joiden keskellä olemme, tahdoimmepa tai emme, siihen keskeneräisyyteen mikä jälkeemme jää, ja jo ennen meitä on kaikkialla vallinnut. Kesken on olomuoto ja samalla filosofia. Kesken on myös ihmisen osa olla mukana suuressa arvoituksessa, jonka sekin on, ja jää aina, Kesken. Mutta jutun juju on siinä, ettemme tiedä milloin.

Elokuvan asetelma on tuttu mm. monista ranskalaisista elokuvista. Muutama ystävä kokoontuu keskustelemaan keskenään elämästä hyvän ruuan ja juoman keskelle jonkun ystävän kotiin. Keskustelu saa vauhtia, kun paikalle ilmestyy Kesken kaiken eronsa takia piireistä poispysytellyt nainen, jonka tarinointi ja ero laukaisevat muissa läsnäolijoissa toistensa piikittelyn.

Kesken-lyhytelokuva on kuin kamarimusiikkia konserttoihin kyllästyneille herkille korville kuultavaksi. Ihan samalla tavalla kuin August Strindberg halusi siirtää kamarimusiikin ideat draamaan ja painotti, ettei mikään määrätty muoto saanut sitoa kirjoittajaa. Näistä Strindbergin näytelmistä kuuluisin on Aavesonaatti (1907), joka etenee kuoleman varjossa vetäen ihmiset tilille.

Kesken on tyylikkäästi ja arvoituksellisesti tehty laatuelokuva, jossa asioihin ei juosta päistikkaa, vaan annetaan niiden kehittyä omalla painollaan sellaisiksi kuin niiden täytyy. Esityksessä on magiikkaa. Jotain tulee tapahtumaan, emme vain tiedä mitä, onko se pahaa vai hyvää, emme tiedä, sillä kaikki jää pahasti Kesken. Emme saa tietää, miten kävi. Kesken on kuin labyrintti.

Jo heti alkukuvista välittyy jännitys. Ihmiset ovat varuillaan ja hermostuneita, ihan kuin jokaisella heistä olisi jotain kontollaan, jonka he halusivat tunnustaa pois hartioiltaan. Asetelma on kuin seinillä roikkuvissa tauluissa, pysähtynyt kuva mutta ei tylsä tai väkinäinen, vaan piilossa etsivänä ja odottavana. Kesken on kuin intiimi kosketus mielen syövereihin ja pieni tulivuorenpurkaus.

Kesken on myös kuolema. Lyhytelokuvan lopussa isäntäpariskunnan mies kertoo vaimolleen saamastaan syöpädiagnoosista. Tunnelma ennen sitä on ollut masentava ja ihmiset omituisia. Onko Kesken-elokuvan kuolemanviestinviejä eronnut nainen? Hänen tulostaan alkaa elokuva ja se loppuu siihen, kun hän kävelee pois. Hän on ainoa, jolla ei ole puolisoa harminaan.

Nainen on myös ainoa seurueeesta, jolla asioiden ja ongelmien status ei ole KESKEN! Hän on kriisinsä kokenut ja oppirahansa maksanut. Hän on muita edellä tarinan verran, kun muut vasta suunnittelevat seuraavia siirtojaan, ja jättävät niitä Kesken silkasta tahdonpuuttesta tai kyvyttömyydestä katsoa silmästä silmään ongelmaa, jonka piinattavina he jokainen ovat tahtomattaan.

Näyttelijät ovat taiturimaisen tarkkoja tunteidensa esittämisessä, ja samalla meille salaisuuksiaan kuiskivina arvoituksellisia. Tuntuu kuin katsoisi kamarinäytelmää pienessä teatterissa. Vasta lopussa huomaan elokuvan käsikirjoittajaksi Hesarin entisen teatterikriitikon, viiltävän tarkkakynäisen Suna Vuoren, jota voi onnitella hyvästä käsikirjoituksesta. Lisää tällaista laatuviihdettä!

Keskenoleminen ja asioiden jääminen Kesken saattaa ahdistaa meitä; ongelmana on liika tuttuus tai ettemme aina tunnista oudoista tilanteista itseämme, vaikka sekavuus juuri on arkipäivää, jos muistaisimme ja oppisimme näkemään tuon toisen puolen yhtä kirkkaasti kuin tämän olevaisen keskellä kuvittelemme näkevämme - kaiken muun ollessa vain turhaa harhaa ja luuloja.