Markiisi de Saden elämä : osa 12-Persoonallisuus

Teksti professori Timo Airaksinen

DigiVallilassa käsitellään professori Timo Airaksisen suosittuja kirjoituksia Markiisi de Sadesta kerran viikossa. Markiisi de Saden vahva vaikutus näkyy edelleenkin koko ajan vapautuvassa ilmapiirissä yhä voimakkaampana, mitä seksuaalisuudesta puhumiseen ja sillä itsensä ilmentämiseen tulee, yhtä hyvin ja selkeästi se näkyy myös Friedrich Nietzschen viimeisessä kirjassa Ecce Homo, jonka kirjoittaja ja esittämä kaikki sen ajan arvot kunnolla kyseenalaistanut ihminen olivat sata vuotta aikaansa edellä aikalaistensa suureksi kauhuksi ja järkytykseksi. Esipuheensa aluksi filosofi muistuttaa, ettei ole mikään pelottava kummajainen tai moraalihirviö, vaan luonnostaan täysi vastakohta sellaisille ihmisille, joita siihen asti oli kunnioitettu hyveellisinä:

"Näin meidän kesken, minusta näyttää siltä, että juuri tämä on yksi ylpeydenaiheistani. Olen filosofi Dionysoksen opetuslapsi, mieluummin olisin satyyri kuin pyhimys." Samanlainen on vapaan erotiikan hullaannuttama Airaksisen markiisi de Sade. Airaksisen hellimä kirjoitustyyli on pohtivaa ja älyllisesti haastavaa. Markiisi de Sadessa hän puhuu yksilön pahuudesta: "Absoluuttisen optimistin mukaan jotkin hyvät asiat osoittautuvat olevan pahoja, mutta vain näennäisesti, ja luonnon kuvat toimivat kuvan kaunistamiseksi – edellyttäen että ne ovat varsinaisia vajavaisuuksia, joiden varjot ovat samanaikaisesti sekä pysyviä että ohimeneviä mitä sopivammalla esteettisellä tavalla". De Sade on myös eräänlainen kulttuurimme mittari.

Se kertoo siitä, uskallammeko katsoa itseämme tarkasti sisään. Professori Timo Airaksisen de Sade-tutkielma on edelleenkin tärkeä osa yleissivistystä sekä perusteos pohdittavaksi akselilla ihminen-vapaus-valta-ja kontrolli, sillä de Sadellekin olemassaolon kysymys oli pohjimmiltaan kysymys ihmisen vapaudesta ja siitä, kenellä on oikeus sanoa, mikä on oikein. Airaksisen tekstit ovat merkittäviä myös siksi, että hän onnistuu valaisemaan Saden kaunokirjallisten teosten filosofista maailmaa ja analysoi niissä esiintyvää etiikkaa, käsitystä vapaudesta ja nautinnosta sekä elämänkatsomusta vertaamalla Saden elämää ja tuotantoa filosofian an historian muiden suurten nimien, kuten mm. Hobbesin ja La Mettrien saavutuksiin.

Luvut ovat seuraavanlaisia; Johdanto, Filosofian kääntöpuoli, Saden filosofia ja sen tausta, Tosiasiat, Aiheet, Optimismin kumoaminen, Perverssiyden määritelmä, Luonto ja tyhjyys, Kaksi käsitystä luonnosta, Luonto ja arvo, Haaskaeläin, Tuuri ja transgressio, Hedonismi psykologiassa, Persoonallinen identiteetti, Naiset, Mielihyvä vai aivot, Kostaja, Paheen etiikkaa, Elämänsuunnitelmat, Inversion parodia, Paheellisuuteen kouluttaminen, Rakkaus, Yhteiskuntasopimuksen ivaelma, Yhteiskuntakritiikki, Utopiassa ja sen tuolla puolen, Tuskan ja nautinnon teatteri, Fallokratian kumoaminen, Kypsä ja vapaa saalistaja, Tyyli ja paheellisuuden moniselitteisyys, Toisto, Väkivallan kielioppi, Lukija, Moniselitteisyys, Metaforat, Hyvän ensisijaisuus, Pintatason hyvä, Syvätason hyvä, Pelastusveneessä, Sade peilin läpi, Likaisten asioiden kanssa askartelu, Hyve ja kontrolli, Narsismin tappio, Perversion merkitys, Moraalisen minän vahingoittuminen, Harkitsematon preferenssinmuodostus, Heikkous ja perverssiyden ydin, Tosiasioita vai kuvitelmia?, Jälkipuhe pokkariversioon 2019: Paha rakkaus, Sade Rakkaus ja väkivalta, Nautinnoista suurin, Luonto, moraali ja luonnon lait: Kant ja Sade, Pitäisikö Sade polttaa?. Miksi lukea Sadea.

Professori Timo Airaksinen: Markiisi de Saden elämä. Alkuperäisteos: The Philosphy of the Marquis de Sade (Routledge, London, 1995). Suomennos Manu J.Vuorio. Markiisi de Saden filosofia (Gaudeamus 1995). Gaudeamuksen luvalla Kulttuuriklubin pokkariversion toimittanut ja tuottanut Harald Olausen sekä kirjoittanut uuden esipuheen (Kulttuuriklubi 2019).

Persoonallisuus

Persoonallinen identiteetti voidaan tulkita kahdella tavalla: agentin ominaispiirteiden termein, ja termein, jotka kuvaavat, mitä hänelle tapahtuu. Ihannetapauksessa nämä kaksi näkökulmaa ovat toisensa poissulkevia, kuten Sade näyttää ajattelevan. Kypsä agentti ei ole objekti vaan ainoastaan subjekti. Hänen uhrinsa on pelkkä vastaanottaja, jolta puuttuu oma identiteetti. Tällaista suoran ja ironisen identiteetin toisistaan erottamista ei kuitenkaan voida suorittaa psykologiassa. Se voi tapahtua vain utooppisessa yhteiskuntajärjestelmässä — yhteiskuntasopimuksen luomassa artefaktissa. Onnistuaksemme yrityksessämme ymmärtää, mikä "persoona" on, meidän on hylättävä kaikki tai vammaiset psykologiaa koskevat ajatuksemme. Saden analyysi alkaa luonnosta, ja tämä merkitsee, että meidän täytyy tää perusteina käsittämättömyyttä ja olemattomuutta, ja myös

Ymmärtääksemme sadelaista persoonaa meidän on ensin tarkasteltava hänen rakennettaan persoonallisen identiteetin näkökulmasta käsin. Voidaksemme menetellä näin on meidän ensin murrettava luonnon kosminen kuori siten, että sen yhtenäisyydestä nousee esille toimimaan valmis yksilö. Ensimmäiseksi Sade esittää luonnon ja persoonallisuuden välisen polaarisuuden (liikkua kuten haaskaeläin), sitten hän määrittelee sen (repiä kappaleiksi kuten kostaja), ja lopuksi käyttää sitä (saada nautintonsa kuten saalistaja). Saden perusmotiivi on pitää vastakohtien välinen etäisyys niin lyhyenä kuin mahdollista siten, että persoona on sekä rigidi että riippumaton, hänen saadessaan nautintonsa luonnosta, mutta hänen toimintansa jäädessä hänen omakseen. Niiden välinen yhteys perustuu tosiasiaan, että ajatus ja teoria ovat itsessään mielihyvää. Roberta Hackel kirjoittaa lyhyessä mutta oivaltavassa tutkimuksessaan seuraavasti:

Sadelaisen luonnetyypin olemus kuvataan vain moraalin termein, erotettuna fyysisistä attribuuteista; sellaisena, jona hän esiintyy moraalisessa miljöössä, erotettuna fysisistä puitteistaan. Paikan kuvaukset ovat pintapuolisia. Kaikki psykologiset redusoidaan hyvää tai pahaa kohtaan tunnetuiksi mieltymyksiksi. Tulen seuraamaan tätä johtolankaa, mutta en Saden novelleissa (kuten Hackel tekee), vaan hänen kielletyissä romaaneissaan, joissa ihmiskuvaus on vielä äärimmäisempää. On totta, että sadelaiset sankarit eivät ole psykologisesti hyvinmääriteltyjä, vaan pikemminkin arvottavien ja moraalisten attribuuttien koosteita. Vaikka tämä tosiasia on helppo osoittaa Saden romaaneissa, sitä on vaikea selittää kunnolla; se kohdistuu yleisempään ongelmaan yrittää määritellä, millainen on kunnollinen ihminen. Sade kieltäytyy käymästä käsiksi tähän aiheeseen. sen sijaan hän lähestyy henkilöitään ulkopuolelta, perustaen heidän moraaliattribuuttinsa siihen, mitä he itse teossa ovat. Jopa sellaiset kertomukset kuin Justine, joissa käytetään ensimmäistä persoonaa, noudattavat tätä sääntöä. Juliette, paha nainen, kertoo, mitä hän teki, aivan samalla tavalla kuin

Justine, hyvä nainen, tekee selkoa siitä, mitä hänelle tapahtui. Mutta Juliette kertoo enemmänkin siitä, mitä tapahtui häntä ympäröiville ihmisille hänen aloittamiensa vuorovaikutussuhteitten ansiosta, ja niinpä Juliettesta tulee persoona täydemmässä mielessä kuin Justinesta. Vain Julietten toiminta tuottaa tuloksia; Justine on sen sijaan itsessään tulos. Seuraava kuvailee Julietten ajatusten seurauksia: " 'Ei', sanon, saamatta mielestäni pahaenteistä ennakkoaavistusta, jolle en htanut mitään, 'ei, uskon, että haluaisin mieluummin juoda likööriä ja keskustella Durandin kanssa kuin naida. Sitä paitsi, minulla on kuukautiset, eikä minua muutenkaan haluta... Haluan yksinkertaisesti jutella? Hän on masentunut. Tässä tapaamme Julietten, joka — poikkeuksellisesti — vaikuttaa perinteiseltä persoonalta vastakohtana niille sadelaisille henkilöille, jotka kieltäytyvät määrittelemästä itseään henkilökohtaisesti tuntevina ja järkeilevinä olentoina, Lukija samastuu hetkeksi Julietteen, joka vastaa nyt lukijan omaa kuvaa itsestään elämän syvällisten ongelmien kanssa kasvokkain olevana ihmisenä. Tämä tunne häviää nopeasti, kun lukija havaitsee Julietten olevan todella suuressa vaarassa. Hänen harkintansa osoittaa, että hänestä itsestään on tulemaisillaan uhri. Hänen on vapauduttava tästä itsetarkkailusta ja alettava taas toimia.

Sade esittelee lukijoilleen sankareita, joihin nämä eivät voi samastua. Joukossa toisensa poissulkevia tyyppejä jokainen persoona edustaa yhdistelmää muuttumattomista ominaisuuksista, eikä eri tyyppien välillä ole mitään yhteyttä. Persoonat ovat jäykkiä ja etsimänsä mielihyvän kautta myös yhteneväisiä. Mutta mielihyvä merkitsee transsendenssia, joka riistää subjektiltaan persoonallisuuden. Ainoa mielenkiintoinen poikkeus tästä persoonan ainutlaatuisuutta määrittelevästä säännöstä on kasvatus. Kasvatuksen aiheuttamaa muutosta lukuun ottamatta sadelaiset persoonat ovat niin kiinteitä, ettei heitä voida määritellä identiteeteiksi millään perinteellisellä tavalla. Persoonallisuudet jaetaan kahteen suureen luokkaan: vahvat ja heikot. Tyypillisesti ovat vastakkain sadistinen sankari ja avuton uhri. Tätä voidaan verrata fyysiseen työhön, joka tuottaa tekijänsä halun mukaisia tuloksia: sadisti tekee työtä, jonka tuloksena on uhri.

Saden kerrontaan tulee sadistinen vivahde juuri tästä alkuperäisestä kovan työn tai tuskan painottamisesta; hänen omat epätoivoiset masturbointiyrityksensä vankilan sellissä kietoutuvat yhteen tuotteiden, kuten paskan, sperman ja ruumiin hallinnan kanssa. Asia, joka aluksi näyttää vastenmielisyyden merkiltä, kääntyy väistyvästä väliaineesta saadun voiton juhlinnaksi. Saden ongelmana on, että kova työ ja purkautuminen eivät koskaan oikein sovi yhteen. Herra ja hänen orjansa vastustavat yhdistymistä, miten transsendenttia se sitten saattaisikin olla.

Saden persoonien ja luonnon välistä suhdetta koskeva ongelma on, että hän vaatii sankareiltaan yhtäältä sekä riippumattomuutta luonnosta että toisaalta sen pakotteihin alistumista. Tällaiset henkilöt kuvataan sekä heidän yleisten toiminnallisten taipumustensa että erityisten yksityisten piirteittensä termein. Yleisiä toiminnallisia taipumuksia ovat peniksen koko, aukkojen saatavuus, mielikuvituksen lennokkuus ja julmuuden aste. Nämä kuvailevat sitä, mitä ihminen on kykenevä tekemään ja samalla myös sitä, mitä hän todellisuudessa tekee. Ikä, yhteiskuntaluokka, ammatti, siviilisääty ja kauneus ovat esimerkkejä erityispiirteistä. kaikki nämä ovat etupäässä uhrien ominaisuuksia, ja ne ovat kuvauksia niistä tavoista, joilla tällaisia ihmisiä käytetään. Pysyviin ruumiin ja mielen piirteisiin keskittyviä kuvauksia käytetään osoittamaan sitä, mihin näiden piirteiden kantajia käytetään. Passiivisuus kuuluu objektille, joka kuvataan ilman -toimintataipumuksia — toisin kuin sankari, joka jatkuvasti esitellään puheissa.