Markiisi de Saden elämä osa 2: Filosofian kääntöpuoli
Teksti professori Timo Airaksinen
DigiVallila.comissa käsitellään professori Timo Airaksisen kirjoituksia markiisi de Sadesta aina näin keskiviikkoisin. Markiisi de Saden vahva vaikutus näkyy edelleenkin koko ajan vapautuvassa ilmapiirissä yhä voimakkaampana, mitä seksuaalisuudesta puhumiseen ja sillä itsensä ilmentämiseen tulee, yhtä hyvin ja selkeästi se näkyy myös Friedrich Nietzschen viimeisessä kirjassa Ecce Homo, jonka kirjoittaja ja esittämä kaikki sen ajan arvot kunnolla kyseenalaistanut ihminen olivat sata vuotta aikaansa edellä aikalaistensa suureksi kauhuksi ja järkytykseksi. Esipuheensa aluksi filosofi muistuttaa, ettei ole mikään pelottava kummajainen tai moraalihirviö, vaan luonnostaan täysi vastakohta sellaisille ihmisille, joita siihen asti oli kunnioitettu hyveellisinä:
"Näin meidän kesken, minusta näyttää siltä, että juuri tämä on yksi ylpeydenaiheistani. Olen filosofi Dionysoksen opetuslapsi, mieluummin olisin satyyri kuin pyhimys." Samanlainen on vapaan erotiikan hullaannuttama Airaksisen markiisi de Sade. Airaksisen hellimä kirjoitustyyli on pohtivaa ja älyllisesti haastavaa. Markiisi de Sadessa hän puhuu yksilön pahuudesta: "Absoluuttisen optimistin mukaan jotkin hyvät asiat osoittautuvat olevan pahoja, mutta vain näennäisesti, ja luonnon kuvat toimivat kuvan kaunistamiseksi – edellyttäen että ne ovat varsinaisia vajavaisuuksia, joiden varjot ovat samanaikaisesti sekä pysyviä että ohimeneviä mitä sopivammalla esteettisellä tavalla". De Sade on myös eräänlainen kulttuurimme mittari.
Se kertoo siitä, uskallammeko katsoa itseämme tarkasti sisään. Professori Timo Airaksisen de Sade-tutkielma on edelleenkin tärkeä osa yleissivistystä sekä perusteos pohdittavaksi akselilla ihminen-vapaus-valta-ja kontrolli, sillä de Sadellekin olemassaolon kysymys oli pohjimmiltaan kysymys ihmisen vapaudesta ja siitä, kenellä on oikeus sanoa, mikä on oikein. Airaksisen tekstit ovat merkittäviä myös siksi, että hän onnistuu valaisemaan Saden kaunokirjallisten teosten filosofista maailmaa ja analysoi niissä esiintyvää etiikkaa, käsitystä vapaudesta ja nautinnosta sekä elämänkatsomusta vertaamalla Saden elämää ja tuotantoa filosofian an historian muiden suurten nimien, kuten mm. Hobbesin ja La Mettrien saavutuksiin.
Luvut ovat seuraavanlaisia; Johdanto, Filosofian kääntöpuoli, Saden filosofia ja sen tausta, Tosiasiat, Aiheet, Optimismin kumoaminen, Perverssiyden määritelmä, Luonto ja tyhjyys, Kaksi käsitystä luonnosta, Luonto ja arvo, Haaskaeläin, Tuuri ja transgressio, Hedonismi psykologiassa, Persoonallinen identiteetti, Naiset, Mielihyvä vai aivot, Kostaja, Paheen etiikkaa, Elämänsuunnitelmat, Inversion parodia, Paheellisuuteen kouluttaminen, Rakkaus, Yhteiskuntasopimuksen ivaelma, Yhteiskuntakritiikki, Utopiassa ja sen tuolla puolen, Tuskan ja nautinnon teatteri, Fallokratian kumoaminen, Kypsä ja vapaa saalistaja, Tyyli ja paheellisuuden moniselitteisyys, Toisto, Väkivallan kielioppi, Lukija, Moniselitteisyys, Metaforat, Hyvän ensisijaisuus, Pintatason hyvä, Syvätason hyvä, Pelastusveneessä, Sade peilin läpi, Likaisten asioiden kanssa askartelu, Hyve ja kontrolli, Narsismin tappio, Perversion merkitys, Moraalisen minän vahingoittuminen, Harkitsematon preferenssinmuodostus, Heikkous ja perverssiyden ydin, Tosiasioita vai kuvitelmia?, Jälkipuhe pokkariversioon 2019: Paha rakkaus, Sade Rakkaus ja väkivalta, Nautinnoista suurin, Luonto, moraali ja luonnon lait: Kant ja Sade, Pitäisikö Sade polttaa?. Miksi lukea Sadea.
Professori Timo Airaksinen: Markiisi de Saden elämä. Alkuperäisteos: The Philosphy of the Marquis de Sade (Routledge, London, 1995). Suomennos Manu J.Vuorio. Markiisi de Saden filosofia (Gaudeamus 1995). Gaudeamuksen luvalla Kulttuuriklubin pokkariversion toimittanut (Kulttuuriklubi, 2019) ja esipuhe Harald Olausen.
Markiisi de Saden elämä osa 2: Filosofian kääntöpuoli
D. A- Sade on haaste kenelle tahansa, joka lukee hänen kiellettyiä romaanejaan. Samanaikaisesti se on tutkielma pahuudesta siinä yksityisyyden maailmassa, joka on yhteiskunnassa ilmenevän pakottamisen, vainon, rankaisemisen ja sodan peilikuva. Olen aiemmin tarkastellut julmuuden esiintymismuotoja julkisessa maailmassa teoksessani Ethics Df Coercion and Authofity.1
Käsillä olevassa teoksessa tulemme kohtaamaan yksityisyyden arvoituksellisia piirteitä, kun ihmisellä on vakaa suunnitelma olla paha — joka on tärkeämpi pahuuden muoto kuin tahdon heikkous, akrasia, puhumattakaan pelkästä erehdyksestä ja itsepetoksesta. Sade tarjoaa sekä metodologian että aiheen puolesta lupaavan lähtökohdan.
Hänen romaaninsa houkuttelevat erityiseen analyysiin, joka on yhdistelmä kirjallisuuskritiikkiä ja moraalifilosofiaa. Sade on todellakin omalla tavallaan moralisti, mutta koska hänen pääteemansa on haudattu syvälle viettikerrostumaan, olisi outoa, että hän kykenisi tarjoamaan tosiasioiden neutraalin kuvauksen- Tieteen tai ontologian sijasta tapaamme joukon metaforia.
Tämän ja kaikkia ja muita retorisia välineitä käytettyinä kertomuksessa, joka toimii eri tavalla kuin mikään muu teksti. Saden lukijan täytyy opetella metodi, jonka avulta hän pystyy välttämään Saden luoman inhon ja kauhun viidakon. Neljä käsitettä muodostavat esitykseni rungon. Ensimmäinen, inversio (latinaa, käännetty toisin päin), viittaa Saden tapaan vääntää aiheensa.
Sekin kuin sisarpuoli ulospäin. Hän käsittelee kohdettaan ikään kuin se olisi kumipallo, joka on leikattu auki ja sisäpuoli työnnetty ulos; lopputuloksena on puolipallon muotoinen epämuoto, jonka sisäpuoli. Koko Saden maailma on tällaisia nurin päin käännettyjä objekteja.
Ihminen asetetaan luontoa vastaan, joka on yhtä majesteettinen kuin käsittämätön ja valloittamatonkin vihollinen. Tästä syystä ensimmäinen askel yli säädyllisyyden ja häpeän rajojen lupaa vain pelkoa ja vavistusta. Se murtaa rajat. Subversion (lat. kumota, mullistaa), perversion todellisen olemuksen, on määrä kumota kaikki tunnetut säännöt ja periaatteet, jotta sisäpuolella olevasta.
Tämäkin haudatusta, näkymättömissä olevasta, voitaisiin johtaa mielihyvä. Tässä unohdetaan kaikki lain rikkomukset ja väkivaltaisuudet. Aärimmäinen äämäärä on transkendenssi (lat. kiivetä, nousta, astua yli), ei kuitenkaan murrettujen rajojen ylitse, vaan niiden sisäpuolitse.
Sade tarjoaa kokonaisen uuden maailman valaistuneille sankareilleen, jotka voivat nyt juhlia julmaa ystävyyttään yleisön tuijotettavina — lukijoiden, uhrien, jotka eivät itse ky ne saavuttamaan transsendenssia, vaan tulevat sen sijaan haudatuiksi oman arvomaailmansa raunioihin.
Sadelaiset ystävykset tuottavat jätettä, ulostetta, josta he elävät nurin päin kääntyneessä painajaismaailmassaan. He pitävät kivusta, palvovat kaikkea, jota ei voi kunnioittaa, ja nauttivat siitä, mikä on inhottavaa. He tavoittelevat mielihyvää, joka nyt käsitetään kärsimyksen termein.
Täydellinen sadelainen maailma, sellaisena kuin se ilmenee hänen romaaneissaan, on kuin Möbiuksen rengas. Möbiuksen rengas, joka muodostuu liittämällä yhteen puoli kierrosta kierretyn nauhan päät, on sekä odottamaton että moniselitteinen. Se on pinta, jolla on vain yksi puoli, jota voidaan kutsua joko ylä- tai alapuoleksi.
Pinta itsessään jättää näkyviin kaiken matkaajal1e, joka liikkuu sitä pitkin; sellaiselle pinnalle ei voida kätkeä mitään sen paremmin kuin sellaiselta mitään löytääkään, koska sillä on vain yksi puoli. Tämä kuulostaa mahdottomuudelta, mutta kuten äärimmäinen sadelainen transsendenssikin, se noudattaa yksinkertaisia mekaanisia lainalaisuuksia.
Kuten Saden humanismin vastustus, antihumanismi, sekin on yksipuolinen ja ainutlaatuinen. On mahdotonta analysoida Saden kaltaista kirjoittajaa työskentelemällä vain sisäpuolelta ulospäin, joten olen pyrkinyt tarjoamaan myös tämän ulkopuolen viittaamalla joukkoon muita tätä samaa asiaa tutkineita.
Samasta syystä olen liittänyt mukaan myös hieman standardifilosofista ainesta, joka on lainattu etiikasta ja laajemmin teon teoriasta. Myönnettäköön, että voi näyttää aivan mielettömältä käyttää vakiintunutta moraalifilosofiaa viitekehyksenä, koska siinä Sade saattaa vaikuttaa vain ristiriitaiselta saivartelijalta tai korkeintaan toisen luokan filosofilta.
Sellainen filosofinen viitekehys, joka sekä puolustaa hyvettä että vastustaa tahdon heikkoutta, on tässä yhteydessä tuhottava. Nyt käsillä olevan tutkimuksen kohteena on teksti, jolla on eräänlainen sekoitettu luonne, ja tätä se on vähintään kahdella eri tavalla.
Ensinnäkin, Sade yrittää yhdistää filosofiaa ja kirjallisuutta siten, että lopputulos ei ole kumpaakaan. Murhaa ja seksiä sekä kuvataan että suositellaan pätevin perustein. Toiseksi, tekstiä leimaa rienaava kielenkäyttö ja kuvattujen tilanteitten säädyttömyys. Sade tarkastelee paskaa ja panemista, mutta ellei lukija kestä niiden esittelemistä, hän joutuu eksyksiin.
Olen jo maininnut jotakin ensimmäisestä ongelmasta, joka on siis tekstin sekoitettu luonne. Mitä tulee pornografiaan Saden teoksissa, sitä on usein tarkasteltu metodilla, jota voidaan kutsua hämmennyksen ylistämiseksi. Tämä termi viittaa joukkoon retorisia, jostakin selviytymiseen tähtääviä metodeja. Tarkastellaan esimerkiksi sodan problematiikkaa sotilaan näkökulmasta.
Hän ehkä ylistää omaa osanottoaan institutionalisoituun julmuuteen, naamioiden raakuutensa ja unohtaen sotarikokset vetoamalla tarinoihin legendoihin velvollisuudentunnosta, oletuksiin hyvistä syistä, unelmiin aseveljien välisestä ystävyydestä jne. Sotaa muistoineen ja seurauksineen vääristellään, jotta sotilas selviytyisi kokemuksistaan.
Jotakin samanlaista voi sanoa Sade-tutkimuksista. Tarkastellessaan perverssiyttä, vähemmän mielenkiintoiset niistä joko tuomitsevat tai ojentavat Sadea, tai naamioivat hänet biografiaan. Tällainen ei näytä tuottavan hyviä tuloksia, vaikka jotkin johtopäätökset saattavatkin olla stimuloivia.
Vaihtoehtoinen juoneen. tulemme huomaamaan mitä emme ole, tai — mikä on sama asia — mitä pelkäämme olevamme. Varmasti tämä pelko on niin todellista, että se ahdistaa meitä vielä julmemmin kuin mikään tosiasioiden esitteleminen.
Omalta osaltani pyrin seuraamaan pääosan esittäjän, Saden, tyylillistä juhlintaa. Muuntelen sitä liittämällä mukaan filosofisia elementtejä, jotka luovat Saden sisäistä näkemystä ympäröivälle salaperäisyydelle keinotekoisen ulkopuolen. Tästä syystä perversio tuhoaa moraalifilosofian, joka näkyy kyvyttömyytenä puhkoa — sekä kuvaannollisesti että kirjaimellisesti.