Mitä aluevaalivoitolla tekee?
Teksti Harald Olausen
Kuten jo aikaisemminkin tiesimme, aluevaalivoitolla ei tee mitään. Viime aikoina asia on vahvistunut muutaman entisen aluejohtajan suulla. Koko aluevaalihössäkkä kun on demokratian irvikuva, jonka avulla poliittiset puolueet voivat vahvistella asemiaan turhan byrokratian tarjotessa palkkioksi kultaisia kädenpuristuksia vieläpä aika turhalle ja turhamaiselle porukalle.
Poliitikot ohjaavat tiukasti alueita halumaansa suuntaan, ja valitettavasti jälki on sen mukaista. Jostain kumman syystä maassa ei ole onnistuttu yhdessäkään aluehallinnon uudistamisyrityksessä. Kamalin epäonnistuminen tuli Lipposen I-hallituksen hallintoministeri Jouni Backmanin (sdp) toimesta. Sen jälkeen koko aluehallinto on ollut yhtä sekavaa rimpuilua laaidasta laitaan.
Miksi sitten aluesirkus on pistetty pystyyn vaikka se tiedettiin mahoksi lehmäksi jo alussa? Alkuperäinen idea oli kepulaisten hellimän alueellisen tasa-arvon ja kansanvallan vahvistaminen. Se oli kuitenkin vain ovela sumuverho, jolla puolueet onnistuivat peittämään aluevaalien todellisen tarkoituksen olla poliittinen kuumemittari ja välivaalit hallituksen harjoittamalle politiikalle.
Hallitus päättää käytännössä mitä alueet saavat ja eivät saa tehdä. Se antaa rahoituksen ja valvoo sen käyttöä tiukasti eikä salli juurikaan poikkeuksia. Alueiden tehtäväksi jää sama kumileimasimana toimiminen kuin kunnanvaltuustoilla, joilta on soteuudistuksen myötä viety samalla se kaikkein kiinnostavan ja merkityksellisen osa vallasta. Nyt ne päättävä lillukanvarsista.
Markku Mölläri ja Antti Kuopila ovat kirjoittaneet Aluevaltuutetun opas (Valtioneuvosto, 2025)-kirjan, jossa kuvataan: 1) hyvinvointialue, sen tehtävät ja rahoitus; 2) hyvinvointialueen suhdetta kuntiin, yrityksiin ja järjestöihin; 3) hyvinvointialueen päätöksentekoelimet ja päätöksentekoprosessit; 4) hyvinvointialueen demokratiaa ja osallisuutta. Lopussa on linkkejä.
Se mitä oppaassa ei kerrota, on missä aluevaaleissa todellisuudessa on valta tai mikä on valtuutetun todellinen vastuu esimerkiksi alijäämätilanteessa, jossa aluevaltuutetut rikkoisivat lakia leikkaamalla hallituksen vaatimuksesta elintärkeitä palveluksia tai tekemällä alijäämäisen budjetin. Valtaa ei ole mutta vastuuta on vaikka oikeuteen asti, jos ongelmia syntyy.
Aluevaltuutetut päättävät soten palvelustrategiasta, pelastustoimen palvelutasosta, hyvinvointialueen taloudesta ja jäsenten valitsemisesta toimielimiin. Aluevaaleissa vaalipiirinä on hyvinvointialue. Ehdokkaat asetetaan koko hyvinvointialueelle, äänestäjät äänestävät vain oman hyvinvointialueensa ehdokkaita ja tulos lasketaan hyvinvointialuekohtaisesti.
Vain helsinkiläisillä on onneksi vapautus tästä turhasta näytelmästä, joka rapauttaa viimeisenkin uskon demokratiaan. Soten aluehallinto saatiin Suomeen poliittisena kompromissina ja sille rakennettiin raskas 21 alueen hallinto, mikä on jo nyt osoittautunut huonoksi. Tulevaisuudessa sotealueita tulee olemaan vain viisi kappaletta. Mutta miksi tarvittiin tämä pelleily?
Jo Stalinin murhauttama kommunistiälykkö, Lev Trotski kirjoitti rakenteellisesta korruptiosta ja byrokratian pyhästä valheesta, kuvatessaan Neuvostoliiton byrokratiaa, jossa valta oli paperilla muka työväestöllä, mutta julistetut arvot eivät vastanneet lainkaan todellisuutta. Ihan samasta on kysymys myös suomalaisessa kansanvallassa ja alue- sekä kuntahallinnossa.
Tavallinen kansalainen ei ole kiinnostunut eikä usko poliitikkojen selityksiin kansanvallasta, sillä nimeomaan siitä ei aluehallinnossa ole kyse. Kyse on poliittisten puolueiden oman vallan ja rahoituksen turvaamisesta kansanvallan kustannuksella. Kysymys on myös piilopuoluetuesta, mikä on mahdollista vain pahasti korruptoituneessa ja suljetussa pol. järjestelmässä.
Cicero sanoi, että kaikkien julkisten toimien ja tehtävien hoidossa on tärkeintä, ettei anna aihetta pienimpäänkään epäilykseen omanvoitonpyynnistä. Montesquieulle korruptio oli äänten ostamista. Hänen mielestään kansaa kohtasi aina tämä kova onni, kun ne, joille se antoi luottamuksensa, yrittivät - halutessaan kätkeä oman korruptoitumisensa - korruptoida sen ovelasti.
Jotta kansa ei näkisi heidän tarkoitusperiään, he puhuvat sille sen suuruudesta; Jotta kansa ei havaitsisi heidän saituuttaan, he mairittelevat sen saituutta. Korruptio lisääntyy korruptoijien ja korruptoitujen keskuudessa. Kansa jakelee kaikki julkiset varat sinne tänne. Kuten kansa yhdistää laiskuutensa ja asioiden hoidon, se haluaa yhdistää köyhyytensä ja ylelliset huvitukset.
Mutta sen laiskuuden ja tuhlauksen objektina ei voi olla mikään muu kuin julkisesti hoidettujen varojen kassa. Korruptiota harjoitetaan salaa. Sitä harjoittaa etupäässä vallassa oleva eliitti, jolla on siihen tarvittavat korkea-arvoiset ja etuja kahmivat sekä niistä hyötyvät ystävät virkamiehinä ja politiikkoina. Juuri tästä on sotessa pohjimmiltaan myös kysymys: rahasta ja vallasta.
TAI OIKEAMMIN: Rahan ja vallan väärinkäyttämisestä omien ahneiden tarpeiden mukaan. Ajatelkaa jos Suomi alkaisi jossain vaiheessa todella purkamaan - eikä vain puhu aikestaan tehdä niin - ylipaisunutta päätöksentekomasinaansa. Kuinka paljon meillä on sekä turhaa byrokratiaa että byrokraatteja julkishallinossa? Veikkaan että jotain 50.000-100.000 välillä. IHAN TOTTA!
Korruptio on ystävien suosimista virkanimityksissä ja epäasiallista vaikuttamista päätöksiin, joista hyötyvät päättäjien tukijat, ystävät ja rahoittajat. Jos Suomessa jostain pitäisi säästää, olisi se nimenomaan hallinto. Mutta meillä on myös vielä raskaampi poliittinen virkamieseliitti, jonka mätä lemu on yhtä etova kuin korruptoitunut kaavoituspeli S-marketeista parhaille paikoille.