Olematon kuluttajansuoja politiikassa mahdollistaa vaalipetoksen
Teksti Harald Olausen
Suomessa on syntynyt suuri kiukku ja viha sekä päättäjien keskuudessa että ruohonjuuritasolla persujen petoksen takia ja herättänyt keskustelun siitä, saako näin tehdä ja mitä onglmalle pitäisi tehdä? Eikä vain Suomessa. Briteissä asiasta on puhuttu jo pitkään varsinkin nyt, kun viime viikkoina jo kaksi näkyvää konservatiivikansanedustajaa loikkasivat työväenpuolueeseen.
Huvittavaa on tietenkin se, että samaan aikaan, kun Suomessa asiasta nostaa valtakunnalliseen tietoisuuteen kautta historian ehkä eniten vaalilupauksia rikkoneen SDP:n liukas ja opportunistinen puoluesihteeri, Mikkel Näkkäljärvi, saman puolueen verkkojulkaisussa,väläytellään demareiden itsensä mahdollisuudesta vaalipetokseen, mikä henkilöityy Tytti Tuppuraiseseen.
Tuppuraisessa on punaista vain huulipunan väri, ei ikään muu ja sen hän on tunnustanutkin. Jos SDP nousee ensi vaalien jälkeen pääministeripuolueeksi lähellä SDP:n oikeaa laitaa olevan puheenjohtajansa Antti Lindtmanin johdolla, Tuppuraiselle on luvassa keskeinen asema hallituksessa. Kenen kanssa ja millaista politiikkaa luulette silloin toteutettavan? Ei ainakaan vasemmistolaista.
Teknologiateollisuuden viestintäpäällikkö, ja SDP:n eliitin lapsena tunnettu punaporvari, Merja Ollikainen, kirjoitti 12.5 verkkolehteen otsikolla Oikeistodemareilla vaalivoittoon osoitteessa: https://demokraatti.fi/oikeistodemareilla-vaalivoittoon-suomi-tarvitsee-hyvaa-taloudenpitoa-ei-valtionhoitajapuolueen-somepornoa
Jutun järkyttävin uutinen tavallisen äänestäjän kannalta on se, että Ollikainen paljastaa rivien välistä kaksi tärkeää asiaa, joita äänestäjä ei tiedä. SDP:n oikeisto valmistautuu seuraavien vaalien jälkeen yhdessä kokoomuksen kanssa hallitusvastuuseen, toteuttamalla oikeistolaista leikkauspolitiikkaa, ja ei ehkä siksi ole juurikaan ponnekkaasti vaatinut leikkausten perumista.
Toinen petos on SDP:lle jo lähes joka vaaleista tuttua. Puolue kun pelaa miellään aina kaksilla korteilla SAK maksumiehenä. Se tarvitsee aina ääniä tavallisilta äänestäjiltä ja työväestöltä, ja saadakseen ne, puolue käyttää vaaleanpunaista sumutusta retoriikassaan, ja vaalien jälkeen heivaa käytännön politiikkansa keskemmälle, ähemmäksi porvaristoa, kepua ja kokoomusta.
Oikeistodemarit eivät ole vain SDP:ssa valtaa pitävän eliitin tuholaisoasto, vaan sillä on mahtilonkeronsa kaikkialla missä SDP;lla on jäseniä. Se on ollut yhtä tehokas varsinaisen demariaatteen tuhoaja, kuin herrahississakin etuileva. Taistelua demariaateesta kutsutaan ns. ruusujen sodaksi, missä oikeistodemarit edustavat valkoista ja vasemmistodemarit punaista ruusua.
Ihan samasta äänestäjien pettämisestä puhuttiin BBC:n Question Time | 9th May 2024-ohjelmassa, jossa todettiin poliitikkojen yleiseksi tavaksi tulleen petoksen, joka verhotaan ana myös siihen, ettei taloudellinen tilanne tai oppositioasema anna mahdollisuutta lunastaa vaalilupauksia.- https://www.youtube.com/watch?v=BbGZMhn0FYs&t=596s
Suomen medioissa ongelmasta ei juuri puhuta, koska olematon kuluttajansuoja politiikassa mahdollistaa vaalipetoksen, ja on lajissaan parasta bisnestä politiikan ympärillä harmaalla alueella pyöriville suuren rahan lobbareille. Mutta ei suoranainen valehtelu ja vaalilupauksien pettäminen ole vain porvareiden ja persujen nykykäytäntö kerätä valheellisesti ääniä.
Myös vasemmistoliitto tekee samoin kuin muut puolueet. Viime vaalien alla Li Andersson puhui 100 vuosittaisen taiteilijaeläkkeen myöntämistä vuosittain. Ilouutinen oli odotettu, sillä taiteilijoiden taloudellinen asema on heikko. Päästessään hallitukseen, puolue unohti lupauksensa, vaikka se olisi ollut helppo toteuttaa, kun puheenjohtaja valittiin opetusministeriksi.
Kun
kysyin tätä hänen järjestämässään avoimessa webinaarissa, hän mumisi jotain
sekavaa puolustuksekseen mutta ei vastannut rehellisesti eikä suoraan itse varsinaiseen kysymykseen. Olin HÄMMÄSTYNYT ja ajattelin: MIKÄ OVELA LIERO! Kirjoitin
huomioistani puolueen verkkolehden, KU:n eli Kansan Uutisten, toimittaja Toivo Haimille:
"Voisitteko ottaa selville/kiinnostaako, miksi vasemmistoliitto ei ajanut
Marinin hallituksessa läpi 100 vuosittaista uutta taiteilijaeläkettä, vaikka
niin puheenjohtaja Li Andersson sanoi eräässä omassa podcastissaan, ja se taisi
olla myös hallitusohjelmatavoitteissakin (luulisin en ole ihan varma)."
Asiasta olisi voinut käydä kauppaa muiden pol. ryhmien kanssa ja profiloitua julkisesti taiteen puolustajana. Nyt emme saa sitä ainakaan seuraavan neljän vuoden aikana, vaikka tarve taiteen kentällä on kova, missä monet vuosikymmeniä pienillä palkkioilla ja apurahoilla pakertaneet uurastajat olivat syvästi pettyneitä tähän "saamattomuuteen", mihin löytyy varmasti jokin selitys.
Toinen kysymys, minkä esitin, oli surullisempi, eli miksi kulttuurin mielipidelehdet eivät saaneet Marinin hallituksen aikana odottamiaan korotuksia? Haimi vastasi samana päivänä: "Hyviä kysymyksiä! Otamme nämä puheeksi, kun palaamme töihin ensi vuoden puolella! Lähes puoli vuotta on jo kulunut eikä vastausta kuulu vieläkään, vaikka Haimi on edelleenkin KU:n toimittaja.
Niin vaikeaa on, kun poliitikko tai kokonainen puolue paljastuu vaalipetoksen järjestelmälliseksi hyväksikäyttäjäksi. Tunnettu tosiasiahan on, että vasemmistoliitto tarvitsee (ja kerääkin suuren osan) taiteilijoiden äänistä eikä kukaan kysy luotettavana ja oikeudenmukaisena pidetyn puolueen tekojen perään. Hyvilläkään arvoilla kun ei tee juuri mitään, jos niitä ei toteuteta.