OUTI PAANASEN NARRIN AAMULAULU – Herra Händel, organisoinnin mestari

OUTI PAANASEN NARRIN AAMULAULU - Herra Händel, organisoinnin mestari

Lähetettiin Ylen radio Yksi 25.9.2020 klo 11.00 & uusinta 27.9.2020 klo 8.05

"Hei, Lupasin ilmoittaa, kun Narrin aamulaulussa on jotain Händelistä. Huomenna, perjantaina 25.9. klo 11 ja sunnuntaina uusintana sitä nyt sitten on, ja tietysti ohjelma löytyy Areenasta vuoden ajan. Loistava säveltäjä ja jännittävä, rouhea, suurisydäminen ihminen! Terveisin Outi."

Näin kirjoitti itsekin suurisydäminen ihminen ja yksi radion klassisen musiikin valovoimaisimmista toimittajista 25.9 ja mm. mainiosta Narrin aamulaulusta tunnettu ja pidetty Ylen radio Ykkösen musiikkitoimittaja Outi Paananen minulle. Olimme kesällä olleet kirjeenvaihdossa Händelistä, jota hän lupasi juhannusohjelmaansa mutta kun se ei mahtunutkaan, hän kirjoitti minulle ja lupasi omistaa yhden ohjelman Händelille, jota sekä liian vähän tunnetaan että liian vähän soitetaan Suomessa. Miksi? Sitä pitää kysyä viisaimmilta, sillä jos minusta riippuisi, Händeliä soitettaisiin jatkuvasti. Outi Paananen kirjoitti:

"Iloksesi voin kertoa, että kollegani Eva Tigerstedt - joka on Risto Nordellin ja itseni tavoin Händelin ihailija - on tehnyt ohjelman Messias-oratoriosta. Oliskohan tulossa ihan lähiaikoina, koska lainasin Evalle erinomaista Händel-biografiaa. Kävin Händelin juhlavuonna haastattelemassa nyt jo edesmennyttä Christopher Hogwoodia Cambridgessa. Hän on kirjoittanut erinomaisen Händel-kirjan ja kävelin suoraan hänen fantastisesta talostaan (mahtava kirjasto!) kirjakauppaan ja ostin opuksen, Suosittelen sitä lämpimästi. Ymmärrän oikein hyvin tuon Händel-rakkauden. Hänen musiikkinsa on itsellenikin tullut vuosien myötä aina vain tärkeämmäksi. Myös Händelin persoona on kiinnostava. Mies, jonka yksityiselämä oli todella privaattia ja julkinen elämä koko ajan framilla. Kiintoisia ovat myös hänen yritystoimintansa eli kustantamon pyörittäminen, ja toiminta varattomien muusikoiden ja heidän perheidensä hyväksi. Puolia hänessä riittää, mutta tietysti musiikki on parasta. Otan Narrin aamulaulussa Händelin, vaikka heti jo syksyllä esiin. Ilmoitan, kun ohjelmat ovat ajankohtaisia. Hyvää kesää edelleen! Outi."

Olin innoissani ja hyvää jaksaa aina odottaa. Ja nyt oli tulossa sitä. Kirjoitin kiitokset Outille:

"Hei ja kiitos ystävällisestä viestistä ehdin vain juhannuskiireiden keskellä puhelimesta laittamaan tylysti ok:n mutta ymmärsit varmasti asian. Ja koska on Händelistä kyse, uhraan muutaman rivin tälle tärkeälle asialle. Kuuntelin Juhannus-ekstrasi ja ymmärsin siellä rivien välistä myös pahoittelusi Händel-asiasta. Ei se mitään, ilta oli rattoisa ja sopi tietenkin juhannuksen henkeen paremmin. Ja sitä paitsi Riston valinnassa tuli sitten Händeliä ja myöhemmin muissakin ohjelmissa mm. Bachia, joten sain Händel- ja barokkimusiikkikaipuuni hieman lohtua. Olen parantumaton Händel-fani. Händel, ja yleensäkin tuon ajan musiikki, saa minut syttymään. Haaveilen aina täydestä viikosta Govent Gardenissa Covent Gardenissa Händel-oopperoita kuuntelemassa. Ehkä se vielä jonakin päivänä tärppää. Olisi hienoa, että tekisit Händelistä Narrin aamulauluun jonkun ohjelman. Esim: Rinaldo-oopperasta. Minulla on pitkäaikainen haave, jota olen jo työstänyt: koska Händelistä ei löydy suomeksi mitään (siis en ainakaan tiedä mitään pohdiskelevaa älyllsiesteettistä) elämänkerta yms, halusin maallikkona tehdä hänestä ja teenkin esseet, HÄNDELESSEET missä omaan tapaani pohdin händelianismin syviä saloja; Händel teki näet minuun valtavan vaikutuksen 20-vuotiaana kun muutin pienestä Kotkasta isoon Helsinkiin ja melkein ensimmäiseksi marssin Johanneksen kirkkoon kuuntelemaan pääsiäisenä Händelin Messias-oratoriota, joka teki minuun valtavan, koko elämän jatkuvan vaikutuksen, ei vähiten siksi (myöhemmin) kun luin ja kuulin tarinoita miten teos oli tehty orpokodille, ja miten kuorossa olivat laulaneet ensiesityksessä orpokodin pojat ja miten tämä esitys oli pelastanut herra Händelin vaaralliselta pohjakosketukselta. Silloin näin sieluni silmin ensimmäistä kertaa enkelin liitämässä taivaalla kauniin musiikin säestämänä ja kuvittelin koko tuon tapahtuman päässäni elokuvaksi - samoin myöhemmin kun Suomeen tuli Kamras-filmin tuottamana Fennian talossa siihen aikaan olleisiin pieniin studioelokuvateattereihin elokuva Farinellista, jonka kävin katsomassa ainakin kolme kertaa. Katsoin sen taas muutama kuukausi sitten. Mietin mikä Händelissä vetoaa minuun niin syvälle että jähmetyn liikutuksesta, sillä osaan tunnistaa sydämessäni hänen kädenjälkensä muutamasta nuotista. En tiedä koska kuuntelen hänen musiikkiansa sydän en aivot edellä. Kuten sanoit: Händeliä ei ole koskaan liikaa tai jotain sinnepäin ettei Händeliin koskaan kyllästy eikä se ole koskaan turhaa soittaa Händeliä (vaikka olen myös Bach-fani Händel on minulle elämää tärkeämpi asia)...Ilmoitathan minulle etukäteen milloin Händelistä teet Narriin ohjelman?"

I-osan musiikki:

Jeftan aaria "Waft her, angels" oratoriosta Jefta

Mark Padmore, tenori, ja The English Concert, joht. Andrew Manze

Levytysvuosi 2006

Hieman taustaa Händelin varhaisvuosista. Hänen isänsä oli oikeuskirurgi ja vastusti aluksi poikansa kiinnostusta musiikkiuraan. George nimitettiin kuitenkin 17-vuotiaana Hallen Domkirchen urkuriksi. Vuonna 1703 hän muutti Hampuriin soittamaan oopperan orkesterissa. Hänen kolme ensimmäistä oopperaansa (Almira, Nero ja Florindo) esitettiin siellä. Vuonna 1706 Händel matkusti Italiaan kehittääkseen edelleen taitojaan säveltäjänä ja esiintyjänä. Teoksia, jotka hän loi heille yksityistä esitystä varten, olivat oratoriot Il Trionfo del Tempo e del Disinganno (1707) ja La Resurrezione (1708). Tuolloin Italia oli oopperamaailman keskus, ja Händelillä oli huomattava menestys oopperoillaan Rodrigo (1707) Firenzessä ja Agrippinassa (1709) Venetsiassa. Italiassa Händel herätti useiden tärkeiden englantilaisten maassa vierailleiden kulttuuri-ihmisten huomion, jotka halusivat hänet esiintymään myös Lontooseen. (Lähde:https://handelhendrix.org/learn/about-handel/).

Paananen kertoo mainion Händel-ohjelmansa aluksi, miten huhtikuun kuudentena päivänä 1759 Lontoon Mayfairissa, Brooke Streetin numerossa 25 Georg Friedrich Händel käy levolle. Hän on johtanut Covent Gardenissa rakastetun Messias-oratorionsa. Esityksen yleisö on pannut merkille säveltäjän heikon voinnin. Hyvissä voimissa Händel ei ole ollut enää vuosiin, mutta nyt hän tuntee olonsa tavallistakin kehnommaksi. Viisi päivää myöhemmin (11.4.) Händel on yhä vuoteessa. Hän sanelee testamenttiinsa muutamia lisäyksiä. Yksi niistä on toive tulla haudatuksi Westminster Abbey'iin muiden kansallisten merkkimiesten joukkoon. Hautajaismenojen hän toivoo kuitenkin olevan pienimuotoiset ja yksityiset. Händel maksaa hautauskulut. Lisäksi hän osoittaa 600 puntaa myöhemmin pystytettävää hautamuistomerkkiä varten. Pääsiäislauantaina 14. päivänä huhtikuuta noin kello kahdeksan aikaan aamulla, Händel nukkuu rauhallisesti pois omassa sängyssään. Hän on 74-vuotias. Siunaustilaisuuteen ottaa osaa arviolta 3000 ihmistä.

Outi Paanasen ohjelma Händelistä on yliveto. Se on lyhyt mutta osuva ja koskettava tarina yhdestä musiikinhistorian suurimmista neroista. Kuuntelin sen heti tuoreeltaan sängyssä pimeässä pariin kertaan. Ilokseni huomasin Outissa sielunsisareni. Myös hän pitää suuresti Händelistä. Ja mikä ettei: Händel on jokaisen älyllisesteetin rakastama samoin kuin barokkimusiikki ylipäätään ja aivan erityisesti lyömätön Händel, jonka ylevöittävän musiikin tunnistaa jo kaukaa sen omalaatuisesta ominaislaadusta, minkä todellinen ymmärtäminen edellyttää eräänlaista sisäsyntyistä viattomuuden olemassaoloa sekä harvinaista hengen puhdassieluisuutta. Kerron tässä jutussa myöhemmin miksi ja miten se ilmenee. Se on myös avain Händelin musiikillisen arvoituksen perimmäisille juurille, sillä tarkkakorvainen ja Händeliä hieman tunteva musiikinystävä tietää hyvin kyllä mistä puhun.

Minulle Händel on erityisen tärkeä ja rakas säveltäjä. Olen siis puhdasverinen "händeliaani". Pidän lähes kaikesta barokkimusiikista ja sen eräänlaisena kruunaamattomana kuninkaana Bachista suomalaisen modernin runon äitinä pidetyn T.S. Elliot-vaikutteisen Eeva-Liisa Mannerin tavoin. Eeva-Liisa Mannerin barokkimusiikin sulostuttamasta sielukkuudesta saa hyvän käsityksen hänen kirjakritiikkejään sisältävästä kirjastaan, vuonna 1994 julkaistun "Ikäviä kirjailijoita" esseestä "Modernista runoudesta", joka ilmestyi Parnassossa 3/1957:

"Jos ihmisellä on koti, se on kai siellä missä hän ymmärtää ympäristönsä. Tästä syystä varmaan niin harvat ovat onnistuneet kotoitumaan uuteen runouteen; ja ne jotka ovat sen ymmärtäneet, puolustavat kiihkeästi uutta kotipaikkaansa - seikka mikä on useinkin omiaan herättämään hämmennystä ja ärtymystäkin. Muutokset häiritsevät, halutaan tunteenomaisesti säilyttää vanha, ja näin annetaan nykyhetken mennä ohitse."

Oikeastaan hyvä musiikki on (Platon varoitti huonon musiikin sielulle turmiollisista vaikutuksista) enemmän kuin itse elämä, sillä se sisältää niin itse olemassaolon ylistyksen kuin myös mielen kohottamisen kohti tuntemattomia korkeuksia.

II-osan musiikki:

Jeftan aaria "Waft her, angels" oratoriosta Jefta

Mark Padmore, tenori, ja The English Concert, joht. Andrew Manze

Levytysvuosi 2006

Paananen jatkaa kertomustaan lainauksella. "Kuka ikinä haluaakin näinä aikoina olla arvostettu muusikko, matkustaa Englantiin. Italiassa ja Ranskassa on kyllä yhtä ja toista nähtävää ja opittavaa, mutta Englannissa on jotakin millä ansaitsee elantonsa." Näin kirjoitti Händelin nuoruusvuosien hyvä ystävä ja muusikkotoveri Johann Mattheson. Ennen ensimmäistä Lontoon matkaansa loppuvuodesta 1710, Händel oli jo saavuttanut huomattavia musiikillisia voittoja sekä Hampurissa että Firenzessä, Roomassa ja Venetsiassa. Lontoossa oleskelua varten Händel oli saanut virkavapauden työnantajaltaan, Hannoverin vaaliruhtinaalta. Tuskin Händel kuin sen paremmin vaaliruhtinaskaan tiesivät, että tuo matka oli viitoittava Händelin koko loppuelämän suunnan. Nuorta säveltäjää auttoivat uralla eteenpäin paitsi poikkeukselliset musiikilliset lahjat, myös hämmästyttävä järjestelmällisyys. Händelin musiikkia oli kuultu Lontoossa ensi kertaa hieman ennen hänen maihinnousuaan. Kukaan ei kuitenkaan osannut odottaa, että nuoren saksalaisen uudesta oopperasta Rinaldo tulisi Lontoon oopperasesongin 1710-1711 suurin menestys. Siinä missä Lontoo muutti Händelin elämän suunnan, Rinaldo osoitti suunnan koko oopperataiteelle saarivaltakunnassa.

Rinaldo on myös lempioopperani. Rinaldoa saan kiittää myös siitä, että tapasin toisen "händeliaanin", Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professori Timo Airaksisen Tallinnassa vuonna 2015 kun olin Estonia-oopperassa kuuntelemassa tätä esitystä. Professori Airaksisen kanssa perustimme "Suomalaiset arvot kriisissä" kirja -ja tutkimusprojektin. Olemme tuon tapaamisen jälkeen kirjoittaneet jo kumpikin projektiin kuuluvat viisi kirjaa ja yhden vielä yhdessä digivallila.comin kriitikko Eero K.V. Suorsan kanssa.

Händel-rakkauteni liittyy Helsinkiin muuttooni. Kotkassa oli toki aktiivinen musiikkielämä mutta ei minun makuuni. Klassista musiikkia oli liian vähän ja senkin tarjonta kapea-alaista. Minä olen ollut pienestä lähtien jostain kumman syystä barokkimusiikin suuri ystävä. Onneksi silloinkin oli Ylen radio, jonka klassisten musiikin ohjelmien (ja minä myös hartaiden sävelien sekä ortodoksisen kirkkomusiikin) kouluttamia löytyy pilvin pimein jokaisesta kylästä vieläkin. Oopperaan ja balettiin piti mennä Helsinkiin eikä se aina valitettavasti onnistunut melko tyhjätaskulta nuorelta Haraldilta. Liftasin matkat mutta liput olivat silloisille vaatimattomille tuloilleni, joita sain lähinnä kouluneuvoston kokouspalkkioista (ehkä sieltä ovat peräisin puhelahjani, sillä melko mitättömistä kokouksista sai p-jauhannalla hyvät ja verottomat tulot ja jos vielä onnistui venyttämään, minkä tein aina, kokousta jaarittelulla yli tunnin mittaiseksi, palkkio tuplaantui ja sillä näki monet baletit ja oopperat) aivan liian korkeat.

III-osan musiikki:

Almirenan aaria "Lascia ch'io pianga" oopperasta Rinaldo

Magdalena Kozená, mezzosopraano, ja Venetsian barokkiorkesteri, joht. Andrea Marcon

Levytysvuosi 2006

Ensimmäisessä työpaikassani Kymenlaakson maakuntamuseossa oppaana Kotkassa pomonani oli suurisieluinen älyllisesteetti ja arkeologi Timo Miettinen, Suomen arvostetuin kalliomaalausten tutkija ja itsekin taiteilijan poikana taiteilijan suuren ja leikkisän sielun omannut, synteettisen kubismin (Ateneumissa vakituisissa kokoelmissa mm. Asetelma vuodelta 1937) Suomeen tuoneen taidemaalari Olli Miettisen poika, joka tutustutti minut hauskojen tarinoiden kera Bachin sävelmaailmaan.

Nuorena toimittajapoikana vietimme aina silloin tällöin kollegoiden kanssa 80-luvulla muodissa ollutta Trivial Pursuitia pelaten. Olin aina se jakojäännös, jota kukaan ei halunnut joukkueeseensa, kun en tiennyt mitään pop- tai puhumattakaan nyt rock-musiikista, jota inhosin ja inhoan edelleenkin yhtä tulenpalavasti. Pidän kyllä melodisesta popista ja disco-musiikista mutta olen vasta aikuisena alkanut niitä kuuntelemaan, ja niitäkin vain niille omistetuissa ympäristöissä, harvoin kotona. Kerran eräs vanhempi toimittajakollega hermostui minuun ja sanoi, ettei ole koskaan tavannut yhtä uunoa tyyppiä, joka ei tunne lainkaan musiikkia (ilmeisesti tarkoitti pop-musiikkia) eikä osaa erottaa Remu Aaltosta Olavi Virrasta, mikä oli väärin todistettu, sillä kotkalaiset amislaiset soittivat Toyta-romujensa sisältä (katossa roikkuivat ne kuuluisat ääliöiden karvanoppakuutiot) kovalla äänellä Hurriganesia meitä ohikulkevia oppikoululaisia kiusatakseen 70-luvun alussa (oppikoulumme sijaitsi ammattikoulua vastapäätä), niin että opin inhoamaan sähkökitaraa ja muuta ränkytystä sieluni kyllyydestä rock-allergiaan asti. "Missä sinä olet oikein kasvanut?", vanhempi toimittajakollega voivotteli tajutessaan minun olevan toivoton kun en tunnistanut edes Beatlesia.

Pidin fiksusti suuni kiinni kumallisesta taustastani. Kuka olisi uskonut että orpopoika työläiskaupungista ahmi kirjoja antiikin kreikkalaisista ja kuunteli Händeliä ja oli vieläpä ortodoksi? Olihan minulla toinenkin pahe mistä olisin saanut kuulla varmasti ilkeyksiä, jos olisin siitä hiiskunut sanaakaan ulkopuolisille; kiertelin rakennustaiteen historianseuran mummojen kanssa sunnuntaiaamuisin Helsingin arvotalojen porraskäytävien ihmeellisiä satumaailmoja ihastelemassa, mikä oli materiaalinen vastine Händelin minussa herättämää taivaallisen kauneuden kaipuuta kohtaan. Olen siis aito ja nimenomaan kokemusperäinen händeliaani. Ahmin kuunnellen koko Händelin tuotannon levottomaan sieluuni niin, että huomasin jossain vaiheessa elimistössä kiertävän vereni muuttuneen Händelin musiikiksi.

Messias-oratorion tarina liikutti minua syvästi myös siihen sisältyvän koskettavan kertomuksen takia. Olinhan itse orpo, jossa yhdistyy itä ja länsi dramaattisesti esteettisellä tavalla kuin muinaisten kreikkalaisten jumaltaruissa. Olin isänmaaton ja äidinkieletön, geneettisesti lännestä mutta sielultani idästä ja onnekseni saanut kasvaa eräässä ortodoksiperheessä, jossa totuin seisomaan joka sunnuntai liturgioissa kolme tuntia antaen taivaallisten sävelten soljua sisään esteettisesti nälkäiseen sieluuni. Nämä varhaislapsuuden kokemukset muistan vieläkin ja pidän niitä musiikillisena koulunani. Se myös selittää miksi Händel vie minulta edelleenkin jalat alta; ortodoksimusiikissa ja Händelissä, erityisesti hänen oratorioissaan, sielu näet pyrkii jatkuvasti kohti taivasta.

IV-osan musiikki:

Storgén aaria "Scenes of horror, scenes of woe" oratoriosta Jefta

Anne Sofie von Otter, mezzosopraano, ja Englannin barokkisolistit, joht. John Eliot Gardiner

Live-äänitys: Göttingen 1988

Paananen kertoo Professori Ellen T. Harrisin kirjoittaneen Händelin rahaliikenteen tutkimisen avanneen yllättäen näkymän myös Händelin terveydentilaan. Säveltäjän elämäntavat, varsinkin hyvän ruoan yletön nauttiminen, alkoivat vanhemmiten näkyä ja tuntua yleiskunnon rapistumisena. Händelin eri vuosien ja vuosikymmenien allekirjoitukset kertovat, kuinka hänen näkökykynsä heikkeni ja johti lopulta täydelliseen sokeutumiseen. Kuten jo aiemmin Paananen totesi, tässä hänen Händel-ohjelmassaan kuultava musiikki oli pääosin Händelin viimeisestä oratoriosta Jeftasta. Jeftan partituurin marginaaliin Händel kirjoitti: "Keskiviikkona 13. päivänä helmikuuta 1751 pääsin tähän saakka. En kykene jatkamaan, koska vasen silmä on niin heikentynyt". Kolmen vuoden kuluttua säveltäjä oli menettänyt näkönsä kokonaan. Totaalista sokeutumista edisti varmasti myös John Taylor -nimisen puoskarin suorittama kivulias silmäleikkaus. Samainen John Taylor puoskaroi myös Johann Sebastian Bachin silmät.

V-osan musiikki:

"When his loud voice in thunder spoke",

1. näytöksen päättävä kuorokohtaus oratoriosta Jefta

Monteverdi-kuoro ja Englannin barokkisolistit, joht. John Eliot Gardiner

Live-äänitys: Göttingen 1988

Paanasen mukaan oratorioista ja oopperoista Händel loi aina kulloisellekin esittäjistölle sopivan ja olosuhteisiin istuvan uuden version. Niinpä esimerkiksi Messias-oratoriosta on olemassa toistakymmentä erilaista - ja mikä mahtavinta - aivan täydellistä partituuria, ilman mitään suttuja ja yliviivauksia. Nämä kaikki löytyvät British Museumin kokoelmista. Händelin kuoleman jälkeen kävi ilmi, että hänen lähes kaikki hänen käsikirjoituksensa olivat Brook Streetin kodissa tarkkaan luetteloituna. Ainoastaan joukko Italian vuosina syntyneitä teoksia uupui. Säveltäjän ensimmäinen elämäkerturi, aikalainen John Mainwaring mainitsee, että kaksi käsikirjoituksia sisältänyttä matka-arkkua ei koskaan löytänyt tietään Italiasta Lontooseen - ja tuntemattomaksi jääneen lähteen mukaan Händelin kirjastossa pysyi loppuun saakka aukko juuri siinä kohdassa, johon nuo mainitut teokset olisivat kuuluneet.

VI-osan musiikki:

Ifisin resitatiivi ja aaria "Tune the soft melodious lute" oratoriosta Jefta

Lynne Dawson, sopraano, ja Englannin barokkisolistit, joht. John Eliot Gardiner

Live-äänitys: Göttingen 1988

Kaikki, mitä Händelistä tiedetään yksityishenkilönä, on Paanasen mukaan koottu lähinnä pienistä tiedonmurusista; harvoista kirjeistä perheelle, naapureiden satunnaisista päiväkirjamerkinnöistä ja anekdooteista. Useimmat Händelin kirjoittamat kirjeet olivat puhtaasti työhön liittyviä, eikä hän ei pitänyt päiväkirjaa. Tärkein lähde varhaiseen henkilöhistoriaan on John Mainwaringin vuonna 1760, siis vuosi H:n kuoleman jälkeen julkaistut Muistelmat "Memoirs of the Life of the Late George Frederic Handel", joka on ensimmäinen koskaan englanninkielellä julkaistu säveltäjäelämänkerta.

Koskettavinta on Paanasen loppuosan kertomus tästä suurisydämisestä ja jalosta säveltäjästä, josta moni itara ja itsekäs nykyihminen saisi ottaa mallia. Olenkin aina miettinyt, miksi Händelin musiikki tekee minuun niin syvän ja lähtemättömän vaikutuksen? Hän on itseni lailla hyvään uskova idealisti, joka uskoo ja tietää että joka sanalla ja teolla on merkityksensä tässä maailmassa. Händelin profeetallista (ihan kuin hän soittaisi sitä taivaasta taivaallisille olennoille) musiikkia voisikin kutsua tavallaan karman ennustavaksi tai karman sisältäväksi intuitiivisesti ihmiselämän ja jumalsuhteen väliseksi ymmärtäväksi musiikiksi, joka avaa sisäiset kyynelkanavat sellaisten asioiden äärelle virittyneille. Olisi vaikeaa kuvitella intohimoista wagneriaania, Hitleriä nyyhkimässä Messias-oratorion esityksessä. Entä Sibeliuksen viihdyttäjäksi haukkuman Tsaikovskin Joutsenlammen jälkeen II ms:n aikana joka ilta Kremlin työhuoneeseensa kuolemantuomioita allekirjoittamaan kiirehtivää Stalinia? EI! Stalin ei siitä huolimatta, että oli entinen ortodoksisen pappisseminaarin oppilas, olisi ymmärtänyt Händelin sielukkuuden ylistävän jumalaiseen kaapun puettua montaignelaista ihmisymmärrystä sulosävelissään. Händelin musiikista pitäminen ja sen ymmärtäminen edellyttää näet empaattisen kaunosielun omaamista, tai sen puuttuessa siihen pyrkimistä nöyrällä mielin. Juuri tämä tärkeä ominaisuus puuttui noilta edellä mainitsemiltani kahdelta suurhirviöltä.

Paananen muistuttaa, miten Lontoon vuosinaan säveltäjä oli säännöllisesti avustanut ikääntyvien muusikoiden ja heidän perheidensä yhdistystä ja muisti testamentissaan huonompi osaisia kollegoitaan avokätisesti. Elämänsä viimeisen vuosikymmenen Händel oli avittanut orpolasten kodin, Foundling Hospitalin toimintaa, järjestäen mm. Messias-oratorion hyväntekeväisyysesityksiä. Aikalaiskronikoitsija tohtori Charles Burney oli laskenut, että Händelin toiminta toi orpokodille mittavan summan rahaa. Lisäksi Händel lahjoitti laitoksen kappeliin urut ja sävelsi Orpokodille oman hymnin. Testamentissaan hän jätti Foundling Hospitalille Messiaan partituurikopion sekä kaiken esitysmateriaalin. Nykyisin FH:n museossa on huomattava Händel-kokoelma ja vilkaisu museon sivuille kertoo omaa tarinaansa Händelin merkityksestä tälle Lontoon ensimmäiselle orpolasten kodille.

Ja hyvä lukija arvaattekin jo varmasti mikä on minun lempikaupunkini. Se on (Händelin) Lontoo, jossa olen asunutkin Earls Courtilla ihan siinä Hyde Parkin takana ja Albert Hallin (Promsien päätöskonsertti lähetetään usein sieltä) tuntumassa puoli vuotta. Eikä sieltä ollut pitkä matka todellisten händeliaanien mekkaan, Govent Gardeniin Händelin oopperoita tai vaikkapa Lontoon sinfoniaorkesterin soittamana Händelin Vesimusiikkia-sarjaa kuulemaan.

VII-osan musiikki:

Katkelma Jefta-oratorion 2. osan loppukuorosta

Monteverdi-kuoro ja Englannin barokkisolistit, joht. John Eliot Gardiner

Live-äänitys: Göttingen 1988