Rooma hyvän elämän kaupunki, on huikaiseva lukuelämys!

Teksti Harald Olausen

https://netn.fi/syn_publication/rooma/

"Ääni erilainen kuin mikään koskaan kuulemani, puhui korvaani: "Jopa Rooman kivet puhuvat", se sanoi, "tule kanssani, ja kerron, mitä ne sanovat". – Joseph Mullooly. Juuri näin kävi minulle lapsena, kun työnsin uteliaan nokkani Rooman värikkääseen menneeseen, ja hieman myöhemmin pää täynnä ikuisia asioita, aloin ymmärtää maailman koostuvan tarinoista ja tarinankertojista – en vain tuolloin tiennyt kumpainen itse silloin olin (ja mitä jaloa ja pyhää, oikukasta ja valloittavaa olikaan vielä odotettavissa) - meidän itsemme ollessa Giuseppe Ungarettin sanoin muistoa, kaikki, kaikki on vain sitä, eräänlaista unta.

Kun lukee Scott Samuelsonin kirjaa Rooma hyvän elämän kaupunki (n&n, 2024)-kirjaa ei voi olla ajattelematta samoin, ja olla yhtymättä Plutarkhoksen ihmettelyyn elämästä ja sen nautinnoista "Eikö hyvä ihminen pidä jokaista päivää festivaalina?". Ja vastaus on tietenkin kyllä, jos on käynyt Roomassa ja lumoutuu yhä uudelleen ja uudelleen tuon ainoan ikuisen kaupungin maagisesta hengestä. Minä kävin 10-vuotiaana ja lumouduin, ja tuo lumo ei ole hellittänyt otettaan minusta vieläkään: onnekseni. Roomaan voi palata aina, sillä se ei ole vain historiallinen kaupunki tai mielentila, se on kaikessa muuttuvuudessakin ikuinen.

Olen myöhemmin aikuisena vain heittäytynyt Rooman sisälle kävelemällä päämäärättömästi iltaisin, ja öisin Rooman rauhallisilla sivukujilla Pier Paolo Pasolinin ilme kasvoillani, ja nähnyt, miten kaupunki muuttuu joka katseella; terrakottarakennukset näyttävät sulavan silmissä kuin lämpöinen liha, ja siinä sivussa vilahtaa ihmisten alastomat sielut aavistuksenomaisissa välähdyksissä muistuttaen, ettei Roomassa kannata turhia kiirehtiä tai täyttää kalenteria. Roomassa pitää eksyä ja unelmoida, löytää kaupungin sielu lordi Byronin sanoin: "Rooma maani! Sielun kaupunki! Sydämen orpojen pitää kääntyä puoleesi."

Rooma hyvän elämän kaupunki on filosofinen matka sekä roomalaiseen sieluun, että myös matka ikuisuudessa meitä vaivaaviin kysymyksiin siitä, mistä hyvä elämä on rakennettu maailmansieluksi Carlo Levinin sanoin: "Yksittäisistä peileistä Rooma löytää uudelleen sielun kaikki muodot ja puolet". Mutta hyväksi muistukseksi: Samuelsonin kirja ei ole mikä tahansa opus, vaan salaisuutta hieman raottava vihjekirja, mikä avaa uteliaan lukijan ihmettelevän sielun sielussa Rooma peilinään, ajatuksella, ettemme ole vain pelkkiä matkalaukkuja perässämme raahaavia itseemme kyllästyneitä turistizombieita vaan jotain muuta.

"Ahneuden ja häiriöiden, pastan ja sirkuksen kerrosten alla on nälkä elää parempaa elämää, sitä, jota muinaisen Rooman filosofit sanoivat vita beataksi – siunatuksi elämäksi, hyväksi elämäksi. Joskus menemme Roomaan etsimään omaa ihmisyyttämme. Emme tahdo vaihtaa vain maisemaa, tahdomme vaihtaa sielua. Osa tätä syvää halua nähdä Rooma, edeltäjänään pinnallisuus kuten kaikella syvällisellä, on epämääräinen assosiaatio la dolce vitaan: mukavaan elämään täynnä hyviä viinejä jne…" Tämä on Rooma ja sen sielu. Ikuinen olotila, jota elokuvaohjaaja Frederico Fellini kutsui maailman upeimmaksi elokuvalavasteeksi.

Roomassa on myös paljon inhoamisen aiheita eikä sen romantisoiminen ole muuta kuin James Joycen sanoin rahasta oman mummonsa esittelyä turisteille. Rooma on vähän tätä kaikkea, mutta myös (fasistisen) vallan sekä väkivallan kaupunki. Ciceron ansiosta se on myös kreikkalaisen sivistyksen ja opetuksen kaupunki. Sokrates sanoi, että jos halusi ymmärtää yksittäistä sielua, auttaa, että sielu on kirjoitettu isolla, ja juuri sitä kirjoittajan mukaan Rooma on: touhukas teksti kaikista luonteemme puolista. Rooma on se paikka, jossa ihmisyytemme on kirjoitettu auki. Upeaa. Kerrankin matkakirja, joka opastaa meidät alusta loppuun historiallisista kulisseista tähän päivään kuin itsemme sisään. Ja kun Istanbul on surun pääkaupunki, on Rooma sielukkuuden.