Stubbin juhlava mutta valheellinen ”telos…”

Teksti Harald Olausen

"Cai-Göran Alexander Stubb (s. 1. huhtikuuta 1968 Helsinki) on suomalainen kokoomustaustainen poliitikko ja Suomen tasavallan 13. presidentti. Hän aloitti tehtävässään 1. maaliskuuta 2024. Aiemmin Stubb on toiminut ulkoministerinä vuosina 2008–2011, ulkomaankauppa- ja eurooppaministerinä 2011–2014, Suomen pääministerinä 2014–2015 ja valtiovarainministerinä 2015–2016. Lisäksi hän on toiminut europarlamentaarikkona vuosina 2004–2008, kansanedustajana 2011–2017 ja Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajana 2014–2016. Vuosina 2017–2020 Stubb toimi Euroopan investointipankin varapääjohtajana. Sen jälkeen hänet valittiin professoriksi ja School of Transnational Governance -yksikön johtajaksi Italian Firenzessä toimivaan Yliopistolliseen Eurooppa-instituuttiin (EUI). Tasavallan presidentiksi Stubb valittiin hänen voitettuaan vuoden 2024 presidentinvaalin toisen kierroksen. Presidentin tehtävässä hän seuraa Sauli Niinistöä." 

-https://fi.wikipedia.org/wiki/Alexander_Stubb

Stubbin (kokkari) uudenvuodenpuhe sisälsi juuri niin paljon valheita, kuin mitä olemme tottuneet miehen suusta kuulemaan hänen julkisen uransa aikana, että on paikallaan sivuuttaa ne sille kuuluvalla olankohautuksella toivoen, että Sanna Marin (demu) olisi jo tajunnut, että häntä tarvitaan viiden vuoden päästä syrjäyttämään jostain kumman syystä pressaksi vahingossa noussut ääliö. Stubbin sanoma on turvallisuus ja "halu rauhoittaa" kansalaiset uskomaan maan olevan turvassa. Sanoessaan turvallisuuden olevan tärkeää, ihmisen henkiin jääminen on päällimmäisenä hänen ajatuksissaan. Tällainen perusturvallisuuden kaipuu ei ole moraalinen, vaan luonteeltaan egoistinen; turvallisuus on hyvinvoinnin mitta tai takuu ihmisen turvallisuuden tunteesta tulevaisuudessa termin "onnellisuus" laajassa mielessä. Koska hyvinvointi on taattava kaikille, turvallisuudesta tulee yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kysymys ja myös osa vapautta. Mutta juuri tämän Stubbi rivien välistä kieltää.

Miten maa ja kansalaiset voivat muka olla rauhassa, jos yli puoli miljoonaa ihmistä on joutunut kiristämään vyötään, jotta Stubbin kannattajakunta on saanut suuria verohelpotuksia ja kaikkia kuluttajia on rankaistu kulutusverojen nostolla? Vain kokoomuslaiset ja ruåttalaiset sekä äänestäjänsä pettäneen perussuomalaisten johto ovat hyvinkin tyytyväisiä  Entä onneton natopäätös, mikä on osoittautunut huijaamiseksi ja tietoisesti vain yhden puolen ongelmasta esittäväksi? Vasta nyt kansalaiset ovat kuulleet, ettei natoturva olekaan automaattinen samalla, kun ennen rauhallisista ja asiallisesti rajoillamme käyttäytyneistä venäläisistä on tullut yhdessä yössä arvaamattomia ja aggressiivisia sekä todellisia uhkia kaikkille suomalaisille, ehkä jopa vuosisadaksi? Entä valheellinen mantra Suomesta tarvitsemassa "työperäistä maastamuuttoa?" samalla kun ummistetaan silmät siltä, että maan todellinen ongelma on kallispalkkainen ja hidas julkinen sektori, ja arvion mukaan siellä turhakkeina n. 100.000 työntekijää?

Entä kun venäläisten ja islamistien ääriryhmät aloittavat maan terrorisoinnin? Kuka lohduttaa silloin näitä viattomia uhreja? Stubbin telos on valheellinen. Professori Timo Airaksinen puhuu kategorisen imperatiivin olevan formaalinen eli puhtaasti muodollinen, joka tarkoittaa, ettei sen selitys viittaa mihinkään sellaisiin sisältöihin kuin onnellisuus, hyvinvointi, rauha tai yhteistoiminta. Ainoa asia, mistä puhutaan, on periaatteen sisäinen ristiriidattomuus. Nyt hänen mielestään ajatellaan, että periaatteet "tapa ja tuhoa" ja "aiheuta maksimaalista kärsimystä" ovat ristiriidattomia ja siten kelpaisivat moraaliperiaatteiksi. Mutta miksi näin ei olisi? Stubbi puhuu paljon mutta ei tarkoita mitään. Hänen retoriikkansa on oman syyllisyyteensä kieltävää. Kun hän esimerkiksi väittää, että jokaiselle ihmisille kuuluu arvokas elämä, hän piilottaa sen tosiasian, että hänen todelliset tekonsa sotivat radikaalisti tätä väitettä vastaan, sillä arvokasta elämää elävät vain ne, joilla jo on, eivätkä ne, joilla ei ole mitään.

Mutta menneisyyttään, ja tehtyjä pahoja tekojaan hän ei voi, eikä halua kieltää. Stubbi on ollut rakentamassa nykyistä epäoikeunmukaiseksi muuttunutta kilpailuyhteiskuntaa kovalla kädellä ja tämä menneisyys on pysyvästi olemassa. Descartes sanoi, ettei edes jumala (taas yksi todiste siitä, miksi jumala ei ole olemassa, jos olisi, se voisi muuttaa myös menneen) voi muuttaa sitä tekemättömäksi, ja vaikka menneisyys on väistynyt nykyisyydestä, eikä se ole läsnä tilallisesti, se kun on aina läsnä ajallisessa mielessä. Suurin valhe onkin puhua onnellisuudesta, ja kohottaa se elämän tärkeimmäksi tavoitteeksi. Kunnon kansalainen ei ole sellainen, jollei ole onnellinen tai tavoittele onnellisuutta. Onnellinen elämä tarkoittaa Stubbille varmuutta kuin vakuutuksena kaiken menevän niin kuin hän on toivonut. Samoin on uskonnon laita. Se on ihmiselle vain yksi pelastusrengas. johon turvautua, kun edessä on isoja kriisejä. Mutta miten sitten, kun jumala ei auta, kukaan ei auta, on vain tyhjää ja yksin?

Olemme unohtaneet, että Aristoteleen kaikella oli oma sisäinen päämääränsä – "teloksensa", joka sen oli tarkoitus saavuttaa. Aristoteleelle se esimerkiksi oli onnellisuus, jota hän piti ihmiselämän teloksena, kun hän erotti toisistaan oleelliset ja satunnaiset ominaisuudet. Oleellisia ominaisuuksia olivat ne, joiden puuttuessa asia ei olisi sitä, mitä se on. Satunnaisia ominaisuuksia taas ne, jotka määrittivät miten tai millainen asia oli, mutta eivät sitä, mitä se on. Aristoteles rohkaisi erehtyessäänkin omana aikanaan uusia ovia aukovaa älyllistä ajattelua, joka on erittäin harvinaista aina silloin, kun kyseessä oli jokin visainen ongelma, johon ei ole löytynyt vastauksia tavallisen arki-ajattelun keskellä siksi, että samoin salaa mielessään ajattelevat ihmiset pitivät päähänsä pälkähtänyttä mahdollista ratkaisua niin uskomattomana, ja siksi lähes täysin mahdottomalta, etteivät uskaltaneet sitä ääneen tuoda julki arvostamassaan seurassa pelätessään munaavansa itsensä ja menettävänsä kavereidensa silmissä arvostuksen.

Tämä oli näet ihmisen onnellisuuden suurin este, ikuinen lajissaan. Otetaan esimerkiksi tästä edellisen vuosisadan yhdestä tärkeimmästä filosofisesta kirjasta Ludvik Wittgensteinin Tractatus logico-philosophicuksesta, jonka Wienissä vuonna 1918 kirjoittamassa esipuheessa W erottelee tarkasti oleellisen epäolellisesta: "Jos luodessaan maailman, jossa tietyt lauseet ovat tosia, niin samalla Hän on jo luonut maailman, jossa kaikki niiden seurauslauseetkin pitävät paikkansa - vastaavasti hän ei voisi luoda maailmaa, jossa lause "p" olisi tosi, luomatta samalla lauseen kaikkia rakenneosia". Mitä tähän voisi vastata tavallinen ihminen pää pyörällä sanoja kielenpäässään mutustellen ja W:n arvoituksellisia merkityksiä päässään tarkkaan harkiten muuta kuin Wittgensteinin omin sanoin siitä, että lause myöntää jokaisen siitä seuraavan lauseen kuten sen, että jos hän yrittää epäonnistua ja onnistuu yrityksessään, voidaan kysyä: oliko hän onnistunut vai epäonnistunut? Stubbi ainakin epäonnistui.

Saden rehellistä telosta ennen jo suorapuheinen Sokrates väitti, että sen joka pysyy kaikesta tällaisesta syrjässä eikä osaa nauttia siitä, ei kannata elääkään, sillä se joka ei välitä ruumiinnautinnoista, voisi ihan yhtä hyvin olla kuollut. Sokrates jatkoi itsepintaisesti kyselyjään siitä, oliko kauneus esteenä viisauden hankkimiselle, olivatko ihmisten näkö ja kuulo luotettavia, ja olivatko runoilijat oikeassa toistellessaan, että emme kuule emmekä näe mitään tarkasti? Ystävät olivat Sokrateen kanssa samaa mieltä, että elleivät nämä ruumiin aistit olleet tarkkoja ja luotettavia, vielä vähemmän silloin muut, sillä kaikki toiset olivat muita heikompia. Kyseessähän Sokrateksella ja Sadella on samasta: sekä raju kritiikki valtaa väärien olettamusten eli tiedon avulla käyttäviä, että sokeasti johonkin ikuisiksi auktoriteeteiksi ilmoitettuja kohtaan uskovia vastaan (Sokrates ihmetteli Euthyfronissa (137e) sitä, rakastivatko Jumalat hurskasta siksi, että se oli hurskasta, vai oliko se hurskasta siksi että Jumalat rakastivat sitä?).