Suuri ravintohuijaus: 25-väittämää, jotka eivät pidä paikkaansa

Teksti Harald Olausen

https://www.wsoy.fi/kirjat/suuri-ravintohuijaus/

"Suomeen ja moneen muuhunkin maahan on kovaa vahtia kasvamassa sukupolvi, joka syö lähes kaiken ruokansa mikrobivapaana ja kaasutettuna. Koska lisäaineiden määrää on pitänyt vähentää, on tilalle täytynyt keksiä muita tapoja säilöä ruokaa", näin kirjoittaa Pirjo Saarnia kirjassaan Suuri ravintohuijaus: 25-ravintoväittämää, jotka eivät pidä paikkaansa (WSOY, 2020) kirjassaan. Edellä olevan ongelman ratkaisu on Saarnian mukaan elintarvikekaasut, joista on tulossa miljardibisnes: "Monet elintarvikevalmistajat käyttävät kaasuhuuhtelua tai typpikäsittelyä, joiden ansiosta tuotteiden säilyvyys ja ulkonäkö paranee. Elintarvikekaasujen kerrotaan olevan täysin luonnollinen menetelmä, vaikka ne muuttavat elintarvikkeiden fysikaalisia tai kemiallisia ominaisuuksia". Sitä ne eivät kuitenkaan ole. Tässä yksi nykyesimerkki törkeästä elintarvikehuijaamisesta.

Saarnia kirjoittaa selkeästi ja asettaa nähtäväksemme faktat, jotka puhuvat puolestaan. Olemme menossa taas jälleen kerran ojasta allikkoon elintarvikekaasutuksen ja muiden uudenlaisten huippumenetelmien myötä. Saarnian mukaan syömme täysin tapettua mikrobivapaata ruokaa, joka säilyy "hyvänä" viikkokausia ja joka on läpikäynyt typpipatjan, suojakaasutuksen ja kryogeenisen jäähdytyksen ja pakastamisen, jonka jälkeen ruoka laitetaan mikroaaltosäteilykseen. "Vielä parikymmentävuotta sitten suomalaiset söivät ruokaa, joka sisälsi bakteereja ja muita mikrobeja sekä ruoan omia entsyymejä. Nykyjään monet syövät pääosan ruoastaan mikrobivapaana ruokana, mikä ei välttämättä olekaan hyvä asia." Ei ole jos verrataan muuhun.

Esimerkiksi ylihygieenisyyden vaikutuksia suolistomikrobeihin ja koko ihmisen terveyteen (ja syöpiin). Kuinka pienestä onkaan kiinni kaikki olevainen kuolemasta ja miten herkästi me harhaudumme tuhoamaan tietämättä itseämme, kun uskomme kritiikittömästi kaiken sen, mitä meille totena ovelat markkinaihmiset aina väittävät euronkuvat silmissään, kunnes toisin todistetaan. Juuri siksi tarvitaan Pirjo Saarnian kirjaa, jonka olemassaolo on jo itsessään viesti aikamme yhdestä suuresta ongelmasta, valheesta, joka on pukeutunut hyväksi ruokateollisuudessa, joka myrkyttää meitä. Kirjoittaja on tunnustettu alan konkari ja yleisön suosikki, jolle kirja on jo seitsemäs. Kirja käsittelee suurta ruokahuijausta. Saarnia väittää heti ensimmäisellä sivulla, että elintarviketeollisuus, media ja erilaiset ravintoryhmittymät ohjeineen huijaavat meitä täyspäiväisesti päivittäin. 

Väite on kova mutta tosi. "Elämme maailmassa, joka pursuaa ruokaväärennöksiä ja ravintohuijauksia. ostamme kaupasta tuotteita, jotka eivät todellisuudessa ole läheskään aina sitä mitä luulemme niiden olevan. Tilaamme ravintolassa ruokaa, joka voi olla aivan muuta kuin mitä listalla luvataan." Tässä kirjan selkeä lähtökohta. Meitä huijataan mennen tullen omaksi vahingoksemme ruualla, joka saattaa olla myös vaarallista terveydellemme. Huijausta on kaikkialla "hyvissäkin asioissa", kuten ravintouutisissa ja dieeteistä, joita länsimainen ylensyöntikulttuuri tuottaa kuin liukuhihnalta. Mutta mistä sitten voi tietää, mihin ja kehen voi luottaa? Kas tässäpä pulma onkin juuri. Ei kehenkään. Siitä huolimatta, että tietoisuus ja järki ovat kykyjä, jotka ovat kehittyneet ihmiselle lajityypillisestä tarpeesta vuorovaikutukseen ja viestimiseen, me astumme aina samaan valheen ansaan.

Kirjassa kysytään: "Olemmeko pienessä Suomen maassakaan täysin turvassa räikeiltä ruokaväärennöksiltä? Ovatko monet totuutena pidetyt ravintoväittämät jo aikansa eläneitä kliseitä? Saneleeko media jopa liiaksi syömiskäyttäytymistämme ja terveysuskomuksiamme?" On vaikea uskoa, mitä seuraavaksi Saarnia väittää. Ensin hän asettaa mielemme epäileväksi kaikkea kohtaan, ja sitten väittää oman kirjansa tarjoavan luotettavaa tietoa terveyden ja painonhallinnan tueksi sekä kertoo tutkimustietoon pohjaten tämän hetken muotidieeteistä ja ravintoaiheista. Siitä huolimatta, että saamme epäillä kaikkea, meidän tulee erottaa myös kaiken epäilyjemme keskellä oikea ja väärä tieto, mikä on vaikeaa mutta onnistuu, jos saamme tietoa kysymyksiin vastaamalla. Mutta kysymysten tulee olla aina osuvia ja oikeita - ja ne pitää esittää oikeassa järjestyksessä. 

Näin tekee luku luvulta Saarnia kirjassaan. Otsikot puhuvat puolestaan. Vähäkaloriset tuotteet eivät laihdutakaan (tämän jo tiesimme). Pakkausmerkinnät eivät kerro meille juuri mitään (ja ovat aivan liian pienellä kirjoitettuja). Ja elintarviketeollisuus ei ole se hyvä haltija, joka haluaisi parastamme. Kirja pistää lukijansa miettimään niin "terveellisiä smootheja" kuin luomuruokaa ja alkaa ajatella myös niiden huonoja ja kokonaisterveydelle huonoja puolia ihan samoin kuin vaikkapa tuontikonttien desinfiointia kaasuttamalla, mikä on suuri terveysriski logistiikkaketjun työntekijöille. "Usein desinfiointi toteutetaan tavalla, joka altistaa työntekijät jopa akuuttiin myrkytykseen johtaville määrille. Usein käytetään myös kiellettyjä ja käytöstä poistettuja kaasuja. Yleisimmät käytetyt kaasut olivat formaldehydi, bentseeni, metyylipromidi ja fosfiini." Tämä on ikävän tuttua tätä päivää.

Saarnia jatkaa ikävää listaansa eteenpäin (onneksi, sillä harvat osaavat ja uskaltavat puhua suoraan), että monet näistä kemikaaleista ovat aiheuttaneet lukuisia akuutteja myrkytyksiä ja pysyviä hermostovaurioita kontteja purkaville työntekijöille. "Lisäksi ne ovat toistuvasti altistuvalle syöpävaarallisia sekä aiheuttavat keskushermosto-oireita ja astmaa. On myös vahva epäilys siitä, että jotkin desinfiointiin käytettävistä myrkyistä saattavat siirtyä pieniltä osin ruoka-aineisiin kosteus- ja lämpötilanvaihteluiden sekä pitkän kuljetus- ja säilytysajan seurauksena. "Tavallista lukijaa hirvittää varmasti – karmaisevaa luettavaa! Ja lisää on tulossa sen verran esimerkiksi luvussa, jossa kerrotaan, että kolajuomien ja sulatejuustojen fosfaateista on haittaa, että alamme ymmärtää itse myrkyttävän itseämme, jos emme ota tarkkaan selville millaista ruokaa suuhun laitamme. 

Me tiedämme jo, että punainen liha, prosessoidut ruuat ja jotkut rasvat sekä ruokien käsittelytavat, voivat olla vaarallisia meille. Suomalaiset ovat heräämässä ruokahuijauksen krapulaan. Siitä hyvänä osoituksena LEIKKELERAIVO! Mutta ihan kaikkea emme vielä tiedä. Tämä kirja avaa lopulta silmämme ymmärtämään, että kaikki ei ole ihan kohdallaan. Parasta kirjasta on sen tiukka tieteellisyys. Kirjan joka luvussa kerrotaan faktoista yliopistoissa tehtyjen tutkimusten jälkeen. Ja juuri nämä asiat vakuuttavat lukijaa miettimään omaa vastuutaan omasta terveydestään ja ruokansa laadusta sekä koostumuksesta. Erityisen hyvää kirjassa on nostaa mediat eli maksetut marakatit – usein erityisesti iltapäivälehdet – tikunnokkaan yleisön huomion kohteeksi omasta vastuustaan ohjata syömiskäyttäytymistämme terveydelle haitalliseen, ja usein jopa hyvinkin vaaralliseen suuntaan.

"Iltapäivälehtien lööppiotsikot uusista ravintotutkimuksista pysäyttävät viikoittain sekä maallikot että asiantuntijat. "Kookosöljy onkin terveellistä." "Suosi voita". Suklaasta on hyötyä oppimisille." Saarnia on huolestunut ilmiöstä. Hän sanoo, että ravitsemusneuvontavastaanotolla tapaa paljon ihmisiä, jotka kertovat olevansa täysin sekaisin valtavan ravintotietotulvan takia; "Moni ihmettelee, kuinka viralliset ravitsemissuositukset rasvojen, sokerin tai hiilihydraattien osalta kumotaan monta kertaa vuodessa. Ravitsemusneuvoja satelee joka suunnalta. Neuvoja antavien tittelit ja asiantuntemus sekoittuvat, kun kaikkien ravitsemusneuvontaa jakavien ammattinimikkeet alkavat samankaltaisesti ravinto- tai ravitsemus-sanalla. Enää ei tiedetä, ketä ja mitä uskoa." Suurin syy on kuitenkin markkinamedia, joka janoaa sensaatioita kasvattaakseen lukijoitaan ja kiinnostavuuttaan.

Tämä on terveyden vihollisuuden kaava numero yksi ja pitäisi kieltää tai tehdä asialle jotain. Julkisuus lisää ilmoittajia. Siksi media oikoo usein mutkia suoraksi asiassa kuin asiassa hyvin vähällä terveellä järjellä varustettuna, puhumattakaan asiantuntemuksesta ja vastuusta, joita medioilla ei yleensä ole nimeksikään. Ne tutkimukset, joista mediat puhuvat, eivät aina ole oikeita. Media haluaa kiinnostavia yksittäisiä tutkimustuloksia, kärkeviä kommentteja, vastakkainasettelua ja julkkisten kokemuksia, jotka saattaisivat kiinnostaa suurta massaa. Tässä syy miksi niin tehdään. Syyllisiä ovat myös muodikkaat julkkisblogistit, jotka viljelevät rahanhimossaan usein perättömiä tietoaja sisältävää mainontaa. Mediat valitsevat usein myös ravitsemusta käsittelevään juttuunsa asiantuntijaksi lääkärin tai tutkijan joltain muulta kuin ravitsemustieteen alalta.

Saarnia muistuttaa, että lääkäreille on toki hyvä ja laadukas koulutus, mutta siihen ei kuulu ravitsemus- tai elintarviketiedettä juuri lainkaan. Siksi he eivät ole oikeita henkilöitä puhumaan asiasta. keitä sitten on syyttäminen kaikesta tästä julkisesta sekaannuksesta, hän kysyy. Niin, kenen on syy? Saarnia ymmärtää oikeat syylliset, joita ovat mm. ihmisen loputon kyky tuottaa tahallisesti levitettyä väärää tietoa eli misinformaatiota: "Entäpä sitten media, kuinka paljon sitä on syyttäminen ihmisten virheellisessä ravitsemus- ja terveystietämyksessä?" Saarnia kysyy myös, kuka ottaa vastuuta siitä, että sensaatiouutisilla tai totuutta oikovilla terveysuutisilla ohjataan ihmisiä harhaan ja pidemmällä aikavälillä saatetaan jopa vaarantaa heidän terveytensä? Vastaus on tietenkin: ei kukaan, sillä yksityistetty nyky-yhteiskunta tuottaa vain voittoa, tappiot jäävät ihmisille.

Televisiosta tuli viime vuoden lopulla pelottavan ajankohtainen ajankohtaisohjelma, missä eräässä sivulauseessa pohdittiin soten ongelmien takia erikoissairaanhoidon rajaamista tulevaisuudessa niin, että jotkut sairaudet ja sairaat saavat hoitoa, ihan kaikki eivät. Yksi kriteeri tulevaisuudessa on lompakon paksuus. Toinen se, miten on itsensä hoitanut. Kolmas onko hoitajia tarpeeksi. Maailman yksi sairaimmista ja pienimmistä kansoista kuolee sairauksien runtelemana kohta sukupuuttoon. Terveyskasvatuksella on suuri merkitys. Muistan, miten itse jo ala-asteella lopetin kahvinjuomisen, suolankäytön ja siirryin tummaan leipään, jonka päälle en laittanut voita ihan vain siksi, että fiksu opettaja sai minut tunnilla vakuuttaneeksi terveellisemmistä vaihtoehdoista.