Tiesitkö tämän onnellisuudesta?

Teksti Harald Olausen

"Onnellisuus ja absurdius ovat saman maailman kaksi lasta. Niitä ei voi erottaa toisistaan."- Albert Camus. Entä jos Sisyfos oli tyytyväinen jumalien rangaistukseen? Entä jos onnellisuus onkin jotain hyvin konkreettista, luonnollista ja yhteydessä mielekkääseen toimintaan? Mitä onnellisuus on? Kreikkalaisille se oli tavoite, ei tila. Aristoteles tulkitsi onnellisuuden (eudaimonian) hyvästä elämästä johtuvana kukoistamisena. Joillekin onnellisuus on kuin ilmassa lentävä sulka: se lentää kauniisti valossa, mutta vain vähän aikaa. Tai se voi illa ilmassa liitelevä perhonen, joka ei anna ottaa itseään kiinni. Miksi antaisikaan?

Tänään onnellisuus on harhaa ja valhetta. Sen taustalla kummittelee itse oikea piru, eli harhakuva "varmuudesta", vaikka Aristoteles varoitti juuri siitä kirjoittaessaan etiikasta ja runoudesta, pyrkimästä varmuuteen, yleispätevyyteen tai välttämättömyyteen yli sen mikä kuuluu kunkin tapauksen luonteeseen, sillä tämä haitallinen pyrkimys on peittänyt alleen antiikin ajan yhden tärkeimmistä vaatimuksista "tunne itsesi", joka oli Delfoin oraakkelin ohjeista myös se, mitä Sokrates levitti tehokkaasti Platonin mukaan taikauskoiseen ympäristöönsä. Aristoteles käsitteli myöhemmin Retoriikan toisessa kirjassa tunteita (Gaudeamus, 1997), joiden hän uskoi syntyneen järjen harkintana itsenäisiksi reaktioiksi ulkoisen maailman tapahtumiin.

Ajatus onnellisesta elämästä ja onnellisuudesta on aika nuori. Se tulee skolastikko (fransiskaaniteologi Bonaventuran tiedon määritelmän mukaan usko oli korkeampaa jumalallista valaistumista edellyttävää tietoa kun taas maallinen tieto oli epätäydellistä uskoa) Tuomas Akvinolaiselta, joka Aristotelesta, jolle "todellinen" hyvä oli onnellisuus (hyveellistä A:lle ei ollut teot sinänsä, vaan niitä tekevät ihmiset), mukaillen korosti täydellistä hyvää, jota hänen mielestään kaikki ihmiset tavoittelivat piilottaen jumalan läsnäolon samaan väitteeseen, sillä ei voinut olla täydellistä ja hyvää maailmassa ilman sitä luonutta jumalaa; onni oli ainoa hyvä asia, koska oli asioita, joita tehtiin niiden itsensä takia, ja asioita, jotka tehtiin jonkin muun takia.

Tärkeä on tätä taustaa vasten saadaksemme selville objektiivisen totuuden onnellisuudesta ja sen taustalla lymyävästä onnellisuuden pakkopaidasta, avata ihmisen sisäisen ajattelun sisäisiä mekanismeja. Locke kutsui "reflektioksi", eli sisäiseksi havainnoksi ihmismielen tällaisia toimintoja vastoin aristoteelista (Aristoteles jakoi viisauden käytännölliseen ja teoreettiseen viisauteen, joista ensimmäinen karttuu kokemuksen myötä ja jälkimmäinen opiskelun kautta. Aristoteles kirjoitti myös retoriikasta, joka antiikin aikana nähtiin tehokkaana manipulaation välineenä, jolla saatiin syötetyksi ihmisten suihin, juuri sitä mitä haluttiin) ja kartesiolaista perinnettä, jonka mukaan ihmismielen tietoisuus omista toiminnoistaan, johon ajattelua koskevat käsityksemme aiemmin perustuivat, ei ollut aistien vaan itse asiassa (oikean ja oivaltavan) ymmärryksen tehtävä.

Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen on kirjoittanut jälleen yhden hienon opuksen onnellisuudesta Tiesitkö tämän onnellisuudesta? – mitä onnellisuus on, mistä se johtuu ja miten sitä voidaan edistää (Lector Kustannus, 2023). Kirjassa on 49 lukua, joista silmäänpistävin on 35. luku Vältä onnettomia ja epäonnisia ihmisiä, mikä kuulostaa samalta hyvältä neuvolta kuin yrittää välttää idiootteja, mikä on täysin mahdotonta nykymaailmassa, mikä on idiooteista tehty (kerran minua lähestyi yksi tällainen katuva idiootti, joka sanoi: "Pidin sinua idioottina mutta huomasin ettet ollut, vaan itse olinkin sellainen, no se oli totta). Ojanen kysyy luvussa mitä ajattelet tällaisesta? Ojasen mukaan se tuntuu kovin tylyltä ohjeelta. Minusta ei. Elämä on kovaa.

Mutta koska emme ole Ojasen mukaan itsekkäitä, emme toimi niin. Onnettomat ihmiset tarvitsevat tukea, koska kyse on myös yhteisestä onnesta. Kannattaa siis ottaa mallia niistä, jotka ovat hyväntahtoisia ja avuliaita. Osaammeko edes välttää niitä, joilla on samoja vikoja kuin meilläkin? Ehkä osaamme, sillä vaikka tunnistamme omat vikamme puutteellisesti, muissa näemme ne selvästi. Vaikka itse olisimme puolueellisia, meitä harmittaa muiden puolueellisuus. Tässä vastauksessa piilee varsinainen villakoiran ydin. Ojanen kirjoittaa kauniita ja antaa hyviä ohjeita mutta samalla myöntää, että koska olemme ihmisiä, olemme vaillinaisia ja koko ajan valmiita sekä haavoittamaan muita että itse haavoittumaan. Ihmismieli on vaikea kokonaisuus ymmärtää.

Ojanen muistuttaa, että ennen vanhaan Suomessa onnellisuudella tarkoitettiin pikemminkin hyvää tuuria, kuin hyvää mielialaa. Onnellisuus oli ennen vanhaan myös enemmän toive kuin teot silloin kun ei ollut muuta. Ymmärrettiin myös, että elämän ehdoilla oli suuri vaikutus siihen, mitä elämästä lopulta tuli. Rikkaat kyllä hänen mukaansa pärjäsivät, mutta köyhän elämä oli raskasta. Mutta hän muistuttaa myös onnellisuuden riippuvan usein siitä, mitä me teemme muille ja mitä nuo muut tekevät meille. Lopulta hänestä kysymys on yhteisestä onnesta. Se on myös Ojasen uutuuskirjan viesti meille lukijoille (mutta ei ilmeisesti Purralle, joka eilisessä A-talkissa asettui jyrkästi vastustamaan talousneuvoston suosituksia höllentää soterahoituksen kurimustavoitteita).

Ojasen uutuuskirjan teemana on onnellisuus laajasti, sillä hänen mukaansa monissa tutkimuksissa on käytetty sanoja koettu hyvinvointi, elämän laatu, mieliala tai tyytyväisyys elämään. Suunnilleen samasta asiasta on kysymys, sillä onnellisuutta voidaan määritellä hiukan eri tavoin. Kuitenkin kysyttäessä onnellisuutta tai koettua hyvinvointia, tutkimuksissa käytetyt kyselyt tai mittaukset antavat samanlaisia tuloksia, joten puhutaan kansankielellä vain selvästi onnellisuudesta ja kysytään heti kaksi tärkeää kysymystä: Mistä onnellisuus oikein johtuu, mikä selittää onnellisuutta ja voiko onnellisuutta jollain tavalla edistää?

Onnellisuudessa on Ojasen mukaan paljon seassa myös sellaista, mikä tuntuu itsestään selvältä, mutta siinä on myös paljon arvoituksellista ja pelottavaa sekä yllätyksellistä. Huomaamme omassa elämässämme sellaista mielialan vaihtelua, joka on usein aivan luonnollista, mutta sitten on myös tunnekokemuksia, joiden syitä ei itsekään tajua. Joskus onnellisuus yllättää, joskus katoaa ties minne. Tässä onkin tämän jutun juju. Onni ei ole kaikilla sama eikä samanarvoinen. Silloin kun haluaisi sen saavuttaa tai palauttaa, se on tietenkin piilossa eikä sitä tunnu löytyvän. Jokainen, joka pohtii omaa elämäänsä ja katselee ympärilleen, joutuu toteamaan, että elämässä on nousuja ja laskuja, onnistumisia ja epäonnistumisia, menestyksiä ja menetyksiä. Niin se on.

Ojasen kirjoissa parasta on kaiken "teeseitse"-terapeuttien sekä sekavan ja kammottavan uskomusroskan levittäjien maailmassa sekä tervejärkinen hyväntuulisuus ja tieteelliset tutkimukset, että selväsanaisuus ja lisäksi rohkaiseva suorapuheisuus maassa, missä hyväntuulisuutta pidettiin pitkään mielisairauden piirteenä. Ojasen kirjoista oppii ymmärtämään kolikon kaksi puolta sen lisäksi, että ne ovat ilman rasittavaa psykohuuhaata mielenkiintoinen, ja uusia ovia omaan sisimpään avaava, kurkitusmatka maailman ihmeellisemmän ja arvoituksellisemman olion, eli ihmisen erinomaisiin kummallisuuksiin, sekä ihmisyyden väärinymmärryksiin ja kulttuurien tukahduttaviin ja kurittaviin vankiloihin silloin kun on kyse ihmisen vapaasta tahdosta.