Filosofiaa raakana, osa I: totuus

Teksti:

Professori Timo Airaksinen

Johdanto

Tämä sarja lyhyitä esseitä, jatkokertomus, tarkastelee suhteellisen epäsystemaattisessa järjestyksessä muutamia filosofian perustavia ja olennaisia ongelmia. En ole pyrkinyt erityisesti helppotajuisuuteen, koska kysymykset ovat kuitenkin vaikeita. Nämä esseet eivät pyri opettamaan mitään kenellekään, vaan osoittamaan mistä on kysymys, kun jotakin sanotaan filosofiseksi ongelmaksi. Lisäksi ratkaisut ovat omiani ja lukijan on paras valmistautua muodostamaan itse oma kantansa asioihin. Jotkut ongelmat saattavat tuntua oudoilta, mutta niin sen pitää ollakin: kun lukee hyvää filosofiaa, tajuaa ettei olisi itse koskaan osannut ajatella tuollaista, mutta nyt osaa. Filosofian on outoa. Olen itse kokenut tämän monen monituista kertaa, ja siksi jaksan harrastaa filosofiaa edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Tämä sarja, jos tästä tulee sarja, ilmestyy Digi Vallilassa aina silloin tällöin - tai sitten en viitsi enää jatkaa, joka sekin on hyvin mahdollista. Vielä sana tyylistä: vältän vieraskielisyyttä, jos vain mahdollista - ja lopuksi valitan näiden esseiden tyylillistä keskeneräisyyttä. En jaksa hioa niitä sen enempää kuin välttämätöntä. Lukee sitten ken viitsii; nopeasti kirjoitettu, nopeasti luettu.

Filosofiaa raakana, Osa I: Totuus, tuo arvoista ensimmäinen. 10.

Totuus on yksi filosofian suurista käsitteistä. Sitä käytetään kolmella eri tavalla, tai kolmessa eri yhteydessä: tosi lause, totuus jostakin asiasta ja totuudellisuus. Siis näin: lause "Lumi on valkoista" on tosi silloin ja vain silloin kun lumi on valkoista. Mikä on totuus Suomen natsikytköksistä ennen jatkosotaa? Totuudellisuus on hyve ja arvo, kuten kauneus ja hyvyyskin. Mitä tarkoitetaan tieteellisellä totuudella tai totuudella tieteessä? Tarkoitetaan hyvin perusteltua ja toimivaa tieteellistä teoriaa ja sen antamia selityksiä/ennusteita.

Sain kutsun filosofiapäiville, jonka mottona oli, filosofia kuuluu kaikille. Varmaan kuuluukin, mutta ei se kaikille sovi, niin että filosofia, tai oikea filosofia kiinnostaisi ja panisi tekemään töitä oppimisen kanssa. Seuraavat pohdinnat todistavat mitä sanon: ei mitään löperöitä yleistyksiä ja tavanomaisuuksia, vaan raakaa ongelmanratkaisua.

Lumi on valkoista -esimerkki kuvaa totuuden korrespondenssiteoriaa, siis ajatus ja väite vastaavat sitä mitä on tai miten asiat maailmassa ovat. Tämä tuntuu luontevalta tavalta ajatella, eikö vain. Kun sanon taloa isoksi, lausun totuuden vain, kun talo todella on iso. Nyt sanomme, että tämä luonnehdinta sopii jokaiseen mahdolliseen väitteeseen. Kyseessä on teoria totuudesta ja teorialta vaaditaan tällaista yleisyyttä tai yleistettävyyttä, universalisoituvuutta. Miten on tämän totuusteoriamme kanssa.

G. H. von Wright antaa seuraavan esimerkin, joka osoittaa universalisoituvuusvaatimuksen rajoitukset, ja siten kaataa teorian. Tutkitaan väitelausetta Q:

Q: Tämä lause on epätosi.

Teorian mukaan tutulla tavalla muodostetaan seuraava lause P:

P: "Tämä lause on epätosi" on tosi, jos ja vain, jos tämä lause on epätosi.

Tähän mennessä kaikki hyvin, koska P on selvästikin hyvin muodostettu ja mielekäs lause. Nyt kysymme koskien lausetta P: mihin viittaa alleviivattu tämä lause. Ilmeisesti se viittaa lauseen "tämä lause on epätosi". Toteamme, että lauseessa samanmerkityksiset osiot saa vaihtaa keskenään merkityksen muuttumatta. Teemme niin ja saamme tulokseksi lauseen P1:

P1: "Tämä lause on epätosi" on tosi, jos ja vain jos "Tämä lause on epätosi" on epätosi.

Koska "Tämä lause on epätosi" on Q, kirjotamme seuraavasti:

P2: Q on tosi, jos ja vain jos Q on epätosi.

Tämä on looginen ristiriita ja todistaa ettei totuuden korrespondenssiteoria sovellu kaikkiin lauseisiin, ja siksi se on virheellinen teoria. Tämä on von Wrightin kirjasta "Logiikka, totuus ja kieli" (1958). Sanoin kerran von Wrightille, että se on hyvä kirja ja innoitti minut osaltaan opiskelemaan vakavasti filosofia. Tähän hän vastasi, jotenkin näin: kirja on minustakin aika onnistunut, kirjoitin sen silloin kun olin todella hyvin ajan tasalla ja perillä asioita. Emme koskaan ystävystyneet, mutta Heta Gyllingistä von W. todella tykkäsi. Esimerkki osoittaa hyvin, miten analyyttinen filosofia toimii sokraattisen analyysin perillisenä.

Otetaan toinen esimerkki totuusteoriamme kohtaamasta ongelmasta. Katsotaan lausetta:

Jos kenguruilla ei olisi häntää, ne menisivät kumoon.

Tämä lienee tosi lause, mutta miksi? Siksi että jokainen implikaatio, jossa etutermi on epätosi on tosi (kuten jo totesimme aikaisemmin). Siis P implikoi Q on tosi, jos P on epätosi. Tämä kuulostaa kummalliselta, mutta niin se vain on.

Miten on seuraavan lauseen kanssa, joka sekin on tosi, mutta jota on vaikea hyväksyä todeksi, turha edes kokeilla:

Jos lehmillä olisi siivet, ne lentäisivät.

Tällainen ehtolause on tosiasioiden vastainen ehtolause (kontrafaktuaalinen konditionaali) eli KK. Sille on ominaista, että etujäsen on epätosi: kenguruille on häntä ja lehmällä ei ole siipiä. Nyt olisi jotenkin kehitettävä keino erottaa toisistaan tosi ja epätosi KK. Tutkitaan yhtä ehdotusta.

Mahdollinen maailma (MM) on sellainen maailma, joka muodostuu, kun jotakin meidän todellisen maailmamme piirrettä muutetaan. Muutetaan maailmaa niin, että siinä on vain naisia, ei miehiä. Ihminen katoaa pian tästä maailmasta, aivan ilmeisetä syytä: iso muutos. Oletetaan maailma, josta Timon parhaat lenkkarit ovat hävinneet taivaan tuuliin: pieni muutos. Tämä on mahdollinen maailma, mutta sitä on vaikea erottaa todellisesta maailmasta, muutos kun on niin mitätön.

Oletetaan sitten maailma, jossa kengurut ovat hännättömiä ja lehmillä on siivet. Edellinen maailma ei eroa paljon omastamme. Vain Australiassa tapahtuu kummia, suomessa ei mitään. Lisäksi tiedämme, miten tuohon uuteen kengurumaailmaan pääsee: leikataan niiltä hännät. Entä uusi lehmämaailma: meillä ei ole mitään keinoa päästä sellaiseen maailmaan, jossa lehmällä on lentosiivet, aivan kuin linnulla tai sudenkorennolla. Emme tiedä miten sellainen maailma tehdään. Lisäksi, jos lehmillä todella olisi siivet ja ne lentäisivät, maailman tieteelliset lait pitäisi muuttaa, vaikkapa heikentää maan vetovoimaa niin paljon, että lehmä saataisiin lentoon. Tuo uusi maailma oli uusi ja outo ei vaan maalla vaan myös kaupungissa, jossa lehmiä ei ole kuin Miina Loivan haaveissa (ja Viikin pellolla).

Ilmeisesti lause "Jos Timon lenkkarit ovat kadonneet, Timo on onneton" on tosi lause. Mutta miksi jotkut KK:t tuntuvat epätosilta? On jälleen löydettävä teoria, joka sopii kaikkiin mahdollisiin lauseisiin.

Sanomme nyt, että KK on tosi, jos ja vain jos sen etujäsen kuvaa MM:n, joka on niin lähellä omaamme, että osaamme sinne vievän polun eli tiedämme, kuinka tuo MM tehdään ja toteutetaan. Oletamme siis MM:n, jossa kenguruilla ei ole häntää, ja tiedämme, miten se tehdään. Silloin tuossa mahdollisessa maailmassa väite hännättömistä kenguruista on totta ja koko lause tuntuu todelta, koska kengurut todella menevät kumoon. Timo todella on onneton, mutta lehmät eivät lennä, missään maailmassa. Näin saamme havainnollisen kriteerin sille, koska KK on ikään kuin korrespondenssiteorian mielessä tosi. Onneton Timo ilman lenkkareita on fakta eräässä mahdollisessa maailmassa, joka on hyvin lähellä omaamme. Osaamme kuvitella lauseen ilmoittaman onnettoman Timon ja sen maailman, jossa niin on. Teoriamme sanoo nyt, lause on tosi, jos ja vain jos on olemassa sellainen mahdollinen maailma, jossa asia toteutuu. Huomattakoon, että oma maailmamme on yksi mahdollinen maailma. Maailmamme on mahdollinen, koska se ei ole mahdoton eli sisäisesti ristiriitainen.

Sitten vielä jotakin totuudesta merkityksenä totuus jostakin. Olen varma, että ihmiset tarkoittavat tätä totuuden merkitystä, kun he etsivät totuutta historiatieteen kirjoista. Tähtitiedettä koko sivistynyt Suomi rakastaa ja palvoo. Sen tulokset kertovat jotakin olennaista ihmisen asemasta maailmankaikkeudessa, siis totuuden ihmisestä. Tähtitieteen väitteet saattavat olla tosia, mutta tärkeintä on, että tähtitiede kertoo totuuden jostakin. Uskonto kertoi ennen, nyt kertaa tähtitiede.

Habermas sanoo jossakin, että totuus on suurenmoinen asia. Korrespondenssiteoria tekee totuudesta pienen asian, siis "lumi on valkoista" jos lumi on valkoista, joka on pikkuinen itsestäänselvyys. Totuus Stalinin aikeista, on valtavan suuri ja tärkeä asia, ja juuri tätä me odotamme ja edellytämme tieteeltä. Ei tiede ihmisten mielessä hae lauseen totuutta, ei edes hyviä teorioita, vaan totuutta tutkittavasta asiasta. Mikä on totuus syövästä, onko syöpä koskaan hallittavissa ja parannettavissa? Mikä on totuus presidentti Trumpin kannattajien motiiveista? Ihmiset kysyvät isoja kysymyksiä, filosofit keskustelevat pienistä.

Mitä tuo kielellinen rakennelma totuus jostakin sitten tarkoittaa? Kuinka se pitäisi ymmärtää? Ehkä seuraava valaisee asiaa: totuus jostakin on tulkinnan asia tulkinnan tieteessä eli hermeneutiikassa, siis tällä tavalla: totuus Trumpin kannattajien motiiveista on paras mahdollinen malli eli tulkinta siitä mitä heidän päässään tapahtuu. Totuus syövästä on samalla tavalla paras malli siitä, mitä maailmassa syövän kohdalla tapahtuu, esimerkiksi että se on ihmiskunnan kohtalo ja peruuttamaton ilmaisu ihmiskehon biologisista rajoista. Trumpin kannattajilla on monia motiiveja, abortin vastustaminen, vittumainen nihilismi, paskamainen näkemys maailmasta johon Trump sopii kuin nenä päähän, toivo työpaikoista ja muisto valkoisen vallan ajoista. Kun kaikki kootaan yhteen, ymmärretään mikä Trump -ilmiö on. Annetaan kokonaisvaltainen tulkinta ja luodaan malli noista kannattajista - tämä on sitten totuus Trumpin kannattajista.

Ajoin autolla Pennsylvanian takamaiden läpi matkalle Pittsbughiin juuri ennen vaaleja. Talojen pihoilla oli Trumpin kannatuskylttejä ja tien varrella liikennemerkki, jota en ole ennen nähnyt: varo aggressiivisia kuskeja. Salamana tajusin jotakin, osan totuudesta, joka koskee Trumpin kannattajien motiiveja, vittumaisuuden. Näin myös kylttejä: Trump digs coal. Siinä oli sentään jotakin vitsiä, mutta samalla hirveää ironiaa: vaikka Trump kuinka tykkäisi hiilestä, kaivaminen ei enää onnistu. Kaivokset ovat jo täynnä vettä ja maakaasua poltetaan. Vaikka pressa kuinka kaivaisi, kaikki on turhaa.

Näin ollen totuus suomalaisten suhteesta tähtitieteeseen näkyy heidän suhteestaan syvän avaruuden väritettyihin kuviin, noihin söpöihin väärennöksiin: tähdissä on koko maailmamme, me ihmiset olemme sittenkin osa tuota ääretöntä, kaunista, yltäkylläistä tähtimaailmaa. Olemme kaikki tähtivaeltajia tähtimanttelit päällämme (Joel Lehtonen). Tämä on iso totuus, koska nämä lauseet ilmaisevat parhaan tulkinnallisen mallin isosta asiasta. Totuus jostakin on siis paras tulkinnallinen malli siitä, mistä on kysymys, tai ehkä pitäisi sanoa paras mahdollinen malli. Tämä muotoilu tarkoittaa, ettei totuus ole koskaan saatavilla, sillä parhaan mahdollisen, oikean ja lopullisen tulkinnan etsiminen on pelkkä harhama. Tulkinnat ovat aina avoimia ja sellaisiksi jäävät, muuntuvia, henkilökohtaisia, näkemyksellisiä - sinänsä outoa puhua tulkinnan kohdalla totuudesta, mutta minkäs kielen käytön laeille voi. Ja me kaikki kaipaamme totuutta niistä isoista asioista, jotka painavat mieltämme öin ja päivin. Mikä on totuus Jeesuksesta, oliko hän maan päällä ollessaan jumala vai ei? Tässä ei kysytä Jeesus-väitteen vastaavuutta todellisuuden kanssa. tässä kysytään totuutta ihmisen pojasta, mitä se kaikki tarkoittaisi, jos ymmärtäisimme viestin. Parhaan tulkinnan mallin kaipuussaan ihminen on elänyt aina.