Turha-Törhönen ”tuottaa mahdollisen tavan ajatella” Saarisen mukaan väitöskirjassaan!

Teksti Harald Olausen

"Luin viikonlopun aikana koko väitöskirjan alusta loppuun ja olen kiinnostunut kuulemaan lisää etenkin POV-tekniikasta ja helikopterilla lentämisestä elokuvaohjauksen allegoriana."

-eräs nimimerkki seuratessaan elokuvaohjaaja Lauri Törhösen väitöstilaisuutta verkkosivuilta.

Erään toisen kirjoittajan mukaan kyseessä oli vain arvotonta ja sisällötöntä sekoilua: "Olisipa kuka tahansa salissa pistänyt tämän arvottoman näytelmän poikki. Ilmeisesti Lapin yliopisto ei osaa eritellä tiedettä ja PR-temppuja?" Harvoin Suomessa kai päästään tohtoriksi, kuten "kusella laimennetun veden (Törhösen oma luonnehdinta itsestään)"väitöskirjan taiteellisen osan pätevöittämänä muutaman minuutin pulun paskantamisen kuvauksella, ja jonkun tärkeän ystävän aidolla Steinwaylla soittaman kappaleen ryydittämänä, ja itse juhlakalu selvästi vittuilemalla yleisölleen.

Mutta miten tämä on mahdollista? Eräs verkkojulkaisua seurannut kirjoitti, että tuli vääjäämättä mieleen sellainen ajatus, että esitarkastajat eivät ole vain enää jaksaneet sanoa että työstäs nyt lisää, vaan on ollut henkisesti paljon helpompaa vaan antaa toiselle lupa väitellä. Vika on siis yliopiston. Lapin yliopistossa saa tohtorinhatun epämääräisellä höpöttämisellä, ja jos on julkkis (pääsihän Lasse Lehtinenkin tohtoriksi Oulun yliopistosta epätieteellisellä kekkoskaunalla).

Mutta miten pihalla voi olla vastaväittelijä, kun hän ei osaa eikä pääse otsikoita syvemmälle ja toistaa väittelijän tavoin kliseitä kuin kissa kuumaa puuroa kierrellen pääsemättä itse asiaan (puhuu kokemusapparaatista ja yleisymmärrettävyydestä akateemista paskaa)? Koska kumpikaan ei selvästikään hallitse asiaa. Heidän on molempien täytettävät aika puhumalla jonninjoutavuuksia. Saarinen vetää kyllä pohjanoteerauksen väittämällä Törhösen esittämien kysymysten olevan mielenkiintoisia. No entäs ne vastaukset, jos niitä jatkuvan minäminä-shown seasta kuuluisi?

Koska Saarinen on itse julkkis ja eräänlainen amerikkalaisen kivan ja menestyksellisen elämän puolestapuhuja, häneltä karkaa koko ajan suustaan ihaileva painotus "kuuluisa suomalainen elokuvaohjaaja". Tämä "kokemusapparaatti" on Saarisesta, joka vaikuttaa olevan täysin ulalla aiheensa kanssa, kiinnostavampi (ja sitä pitää toistaa koko ajan, koska mitään muuta sisältöä tai väitettä ei ole kuin tämä) kuin itse sisältä, josta Saarinen ei ymmärrä ja halua puhua mitään.

Lopulta Saarinen saa kakistettua suustaan perin yksinkertaisen ja tällaisiin tilaisuuksin kuulumattoman kysymyksen: Mitä olet oppinut? Sen sijaan hänen olisi pitänyt väittää, ettei pelkkä sana "oppinut" tee vielä kesää, varsinkin kun sekoittaa joukkoon auktoriteeteiltä lainattua teepussifilosofiaa, ja tivata miten tämä "ns. oppiminen" on näkynyt hänen töissään (ei ole). Loppu on yhtä helppoa ja mukavaa, kun Törhönen tämän tajuaa, ja huokaisee naama punaisena jännityksestä vastaten samalla tavalla, että "työ tekijäänsä opettaa". Tämä on sanoma ja taso.

En ole koskaan kuullut niin suurta valetta, kuin millä Saarinen perusteli Törhösen humpuukiminäminä-teoksen oikeutuksen, että hän muka katsoo retrospektiivisesti itseensä ja yrittää siitä kaikella saamallaan kokemuksella oppia? Kyseessähän ovat muistelma, päiväkirjat, muistiinpanot, ei väitöskirja. Hän ei väittele asiasta tieteellisesti, vaan ikään kuin vain kovasti inttää, yrittäen peittää sen ikävän totuuden, ettei hän osaa, kun ei halua eikä ole siksi sopiva ihminen puhumaan elokuvasta. Yllätys, yllätys!

Eräs verkkolähetystä seurannut kirjoitti, että kaikki, jotka olivat paikalla tilaisuudessa eivätkä yrittäneet estää hyväksymistä ovat osaltaan syyllisiä tähän farssiin. Hänen mielestään hävetti olla suomalainen: "Suomalainen elokuva näyttää olevan todella heikoissa kantimissa." "Miten ei voi osata vastata suoraan Saarisen esittämiin erittäin selkeisiin ja verrattain yksinkertaisiin/helppoihin kysymyksiin. Tuli vääjäämättä mieleen se, että väittelijä ei itsekään tiennyt, mitä omalla väitöksellään halusi väittää. Saati oppinut mitään prosessin aikana", kirjoitti toinen seuraaja netissä.

Törhönen on ikävä mutta myös opettavainen esimerkki siitä, kun väärä ihminen on oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Hän vetoaa puheessaan ja väitöskirjassaan koko ajan näköalapaikalla olemiseen mutta ei itse hallitse tärkeää substanssia. Hän tietää tämän hyvin kiitellessään nöyränä sitä, että on saanut valtion tukeman elokuvaohjaajan koulutuksen, ja tehdä elokuvia, joilla on elättänyt itsensä. Hän puhu mitään sitä työstä, jota otsikon mukaisesti hänen väitöskirjansa lupasi käsitellä. Ei yhtään mitään.

Ihan puheensa aluksi elokuvaohjaaja (noin 12 minuutin kohdalla) sanoo lukevansa esitelmäänsä paperista, jotta me uskoisimme, että se mitä hän sanoo, on harkittu. Olipa huono repliikkinä ja epäkelpo elokuvallisestikin. Juuri tämä sama asioiden alleviivaus ja "turhistelu", kepeät mullat osaamisen ja kokemuksen päälle-yksinkertaistaminen ja suunnaton sivistymättömyys sekä jopa harvinaisen julkea moukkamaisuus, paistavat väittäjästä kotikatsomoihin saakka ikävällä tavalla. vai oliki se vain kännissä?

Mitään näin latteaa ja elokuvatietämättömyyttä osoittavaa en ole kuullut tai nähnyt vuosikausiin. Onko tämä totta? Jutuskelut (small talk ei kuulu väitöstilaisuuteen) koulun rehtorista puuduttivat. Eräs verkkosivuilta ohjelmaa seurannut kommentoi: "No ainakin väitöskirja loi uskoa minuun. Minustakin voi tulla tohtori. Enkä usko, että siihen menee edes vuotta, jos ei tarvi kirjoittaa muuta kun omasta päästä ja esittää mielipiteet totuutena. No sääli jokaista Lapista valmistunutta. Vei uskon koko yliopistoon."

Ei hänen olisi kannattanut turhia väitellä, sillä jo ensimmäisestä hänen elokuvastaan palava enkeli (1984) näimme hänen tyylinsä huitoa ja huutaa samalla kun sisältä ja tarkoitus hukkuivat. Tarina oli harmillisen kepeä, samoin ohjaajan käsi. Ja lopputulos kuin tönkkösuolattu silliparvi lasipurkkiin ahdettuna. Tai Akattoman miehen kesäteatteriesityksen kaupunkiversio. Tyhjänpäiväinen, ulkokohtainen, kylmän laskelmoiva, mutta myös ennen kaikkea sellaisen miehen tekele, joka ei elokuvasta paljoa ymmärrä.

Turhiksesta varoitettiin 1980-luvulla, kun joku hänen oikeistolainen poliitikkoystävänsä keksi laittaa Turhiksen romuttamaan suomalainen akateeminen elokuvakoulutus niin ala-arvoiseksi viihdettä ja muuta suuren rahan mainoshömppää palvelemaan, ettei se ole siitä vieläkään selvinnyt eikä tuottanut yhtään suurta taiteilijaa. Aleksi Bardya ja Juha Wuolijokea ei ihan sellaisina voi pitää. Elokuvakoulutus on edelleenkin Suomessa Törhösen jäljiltä huonossa hapessa. Olisi puhunut siitä ja omasta roolistaan.

Ihme, ettei Turhis ottanut vastaväittelijäksi oman tasonsa mukaista Aikamiespoika-Pekkoa, olisivat voineet laukoa jotain kuolematonta, ja ehkä uuttakin viihde-elokuvien tekemisen ihanuudesta. Eräs verkkolähetystä seurannut kommentoi väitöskirjaa ja Lapin yliopiston osaamattomuutta: "Aika moniselitteisesti Saarinen selittää sitä, ettei työssä ole käytännössä sisällysluetteloa eikä lähdeapparaattia eikä oikeastaan tieteellistä sisältöäkään. Kai tämmöinenkin sitten Lapissa kelpaa."

Jo heti tilaisuuden aluksi Turha-Törhönen eksyy väärille laduille sekoilemaan, mikä saa minut epäilemään, että hän oli joko kännissä tai halusi kostaa yleisölle se, ettei juuri kukaan arvosta ja siedä häntä (tai sen  muutaman vuoden takaisen seksiahdistelukohun). Ei yleensä väitöstilaisuudessa tarvitse esittää mainoksia omasta aiheesta ja osaamisesta, ellei se ole Turha-Törhösen tapaan lainvaatteita tyhjät tynnyrit eniten-kolisee puvustamosta. Raamattu ja Garbo-lainaukset eivät tuntuneet istuvan millään muotoa itse aiheeseensa, jonka piti olla kertomus siitä, millainen taiteellinen pomo ohjaaja on elokuvassa.

Aihe sinänsähän olisi kiinnostavaa tutkia. Mutta jos näytöt ovat Salattujen elämien (Fremantle) ohjaamisessa, ei ehkä kannattaisi väitellä suoraan elokuvatohtoriksi, vaan käydä katsomassa hyviä elokuvia (suomalaisiakin, kuten Juho Kuosmasen Ylen Teemalla olevat lyhytelokuvat osoittavat). tai kuten eräs verkkotilaisuutta seurannut sanoikin osuvasti, että eikö Törhönen ole viime aikoina katsonut KAVI:n ohjelmistoa, siellä nää samat Truffautit ja Godardit kyllä edelleen pyörii. Nykyään ei tarvii teatteriin aina edes mennäkään, netistä ja bluraylta löytyy klassikot.

Mutta vielä mitä. Törhönen haluaakin puhua vain itsestään itsekorostuksen vuoksi. Olivathan sekä itse tilaisuus että varsinkin väittelijä ikävää katseltavaa. Monet kommentit ovat paljonpuhuvia: "Onko Saarinen seniili, vai onko muuten homma vähän kadoksissa?, Kuinka on mahdollista, että Saarinen pitää Törhösen jutustelutekstiä hyväksyttävänä väitöksenä? Saarinen ei tunne alaa Törhösen teksti taas niin alkeellista elokuvasta, että näkee, ettei hän tunne elokuva-ajattelua."

On se harvinaisen tyhmä mies tämä Turhis, että viitsii vanhana eläkkeellä jo olevana pappana mennä paljastamaan suurelle yleisölle sen, minkä elokuva-alan harrastajat, toimittajat sekä Filmihullun tarkkasilmäinen skribenttiporukka jo aika sitten tiesivät, ettei Turha-Törhönen tiedä oikein mistä puhuu (sekoittaa termejä ja asioita toisiinsa), ei varsinkaan elokuvasta. Elokuva-ala tuntee syvää myötähäpeää, sillä Lauri Törhönen on yhtä suuri pelle, kuin mitä hän väitöstilaisuudessaankin esitti olevansa.

Miksei hän uskonut näyttelijä Saara Raninin, joka on ollut Törhösen mukaan hänen oppiäitinsä lapsena teatterikerhon vetäjänä, ilmeisesti Turhikselle osoitettua vihjettä: kuka tahansa ei pysty mihin tahansa, vaikka pojalla oli suuret luulot itsestään jo lapsena. Monilahjattomat tekevät paljon pahaa itselleen ja muille, kun eivät tätä uskoa. ja vievät niiltä hiljaisemmilta ja itsetunnottomilta, siis ilmeisiltä taiteilijoilta, pätemisenhalussaan paikan auringossa taiteen vahingoksi.

Verkosta tilaisuutta seuraava yleisö ei ollut uskoa silmiään ja korviaan. Kommentit olivat aidosti järkyttyneitä: "Herraisä. Mitä tässä oikein tapahtuu? Ei. Tämä. Voi. Mennä. Läpi. Väitöskirjana, Käsittämätöntä, Tässä täytyy olla jokin Monty Python -alaviite, jota meille ei paljasteta. Tämä on jotakin aivan posketonta teatteria (anteeksi teatteri). Kuka ja mikä taho on antanut väittelyluvan tälle harmaalle kohinalle? Lapin yliopistoa sitovat edes jotkin akateemiset vähimmäislaatukriteerit, no? Uskomatonta hölinää, ei tee kunniaa käytäntölähtöisenä tutkimuksena ei akateemisena."

Filosofian tohtori ja Hesarin toimittaja sekä akateemisen maailman hyvin tunteva Samuli Tiikkaja kirjoitti kamalasta väitöstilaisuudesta näkyvän kolumnin otsikolla Lauri Törhösen väitöstilaisuus oli tuskallista katseltavaa: "VÄITÖSKIRJA on määritelmällisesti opinnäytetyö, jossa opinnäytetyön reunaehtojen pitäisi päteä. Opinnäytetyöllä osoitetaan oma oppineisuus ottamalla huomioon aiempi aiheesta tehty tutkimus ja esitellään omaan tutkimukseen perustuvaa uutta tutkimustietoa. Lukijalle tämä näyttäytyy jäsenneltynä tekstinä, jossa tiedon lähteet on selvästi merkitty esiin." 

Tiikkaja ei ollut yksin järkytyksessään. Myös muut tilaisuutta verkossa seuranneet olivat revetä Turha-Törhösen osaamattomuuden ja ylimielisyyden raivostuttamina: "Väittelijä ei vastaa vastaväittäjän selkeään (ja helppoon) kysymykseen, vaan muistelee menneitä. Eihän tässä ole mitään järkeä!, Tämä ei ole väitöstilaisuus, vaan muuta esiintymistä väärällä foorumilla, Kaikkien aikojen huonoin elokuva-aiheinen podcast." Ajan hukkaa koko väitös sekä tilaisuus! 

Turhis murjaisee jossain vaiheessa kovan valheen; tämä on luonnos jatkotutkimukselle? Missähän maailmassa? Pukki paratiisissa (1962), mikä oli ainoa elokuva, jonka Turhiksen "kaveri" ja kaiketi jonkinlainen hengenheimolainen mitä tulee älyn puutteeseen, kulttuuriministeri Anna-Liisa Kasurinen (sdp.) oli lestadiolaistaustaisena elämässään nähnyt. Se, että Hesari puhuu näin suoraan turhasta kovia sanoja, on hatunnosto Hesarin kulttuuritoimitukselle. Jatkakaa samalla linjalla. Mutta missä olitte muuten silloin kun Turhis olisi pitänyt pysäyttää pilaamasta yhtä elokuvaopiskelijoiden sukupolvea? 

Saihan hän riehua mielivaltaisesti aika vapaasti, vaikka ilmassa oli jo vaaran merkit mm. valehtelusta ja huijaamisesta kokoomuksen kaupunginvaltuutettuna olemattomien tonttien kauppajana Kulosaaressa. Tiikkaja muistutti, että jos väitöskirjatutkija pitää itseään niin erityisenä tapauksena, että kirjoittaa väitöskirjan itsestään ja ilman tutkimuskirjoittamisen konventioita, hän nostaa itsensä tutkimusyhteisön yläpuolelle. Väitöskirjaa ei Tiikkajan mukaan tutkija kuitenkaan kirjoita itselleen, vaan yhteisölle, joka etsii tekstistä uutta tietoa. Tiikkaja jatkaa:

"TÄLLAISTA arroganssia huokui Lauri Törhösen esiintymisestä väitöstilaisuudessa maanantaina. Hän ei juuri osoittanut kunnioitusta vastaväittäjä Esa Saariselle, vaan kolisteli akateemisen protokollan läpi isännän ottein. Hän sinutteli vastaväittäjää ilman sinunkauppoja. Ei vastannut kysymyksiin, paitsi "kyllä vai ei" -tyyppiseen kysymykseen, johon hän vastasi "ehkä". Ja välillä hän vastasi kysymykseen kysymyksellä – mitä väittelijän ei ole lupa tehdä. Otti loppulausunnon jälkeen itselleen kustoksen tehtäviä yrittämällä päättää koko tilaisuuden ennen aikojaan." 

Törhönen eksyi asiasta, koska sitä ei juurikaan ole ollut hänen muissakaan melko "asiattomissa" jutuissaan. Hän yrittää selvästi eksyttää järjen vaatimukset, koska näin vältytään siltä ikävältä tosiasialta, ettei siinä vähäisessäkään asiassa, mitä hänellä saattaisi olla, ole mitään uutta, innostavaa, taiteellista tai opiksi otettua. Saarisen tärkein kysymyshän käsitteli juuri tätä: Mitä hän on oppinut. Ei mitään, pitäisi Saarisen kuulemansa perusteella sanoa - ei ainakaan nöyryyttä ja omaksuvaa mieltä.

Ja lopuksi "pienellä ironialla" omien sanojensa mukaan, hän muistaa sivaltaa Peter von Baghin suuntaan, joka tiesi hänen mukaansa paljon elokuvasta mutta ei mitään niiden tekemisestä. Olikohan ihan nyt noin? Tietääkö Turhis sitten kaiken elokuvien tekemisestä mutta ei mitään itse elokuvista? Näin umpimielistä päättelyä ala Turhis vois jatkaa loputtomiin. 

"Monenlaiset luukut olivat olla auki", sanoi suomalaisen tyhjänpuhumisen kruunaamaton kuningas Saarinen. Ja tuleehan sieltä lopulta tarina, joka osoittaa, ettei elokuvaohjaaja Lauri Törhönen tiedä elokuvista mitään eikä ole niiden taiteellisesta tasostakaan kiinnostunut. 

Taas Peter von Baghia sivalletaan, kun hän on esittänyt ja kehunut elokuvakerhossa Helsingin teiniyhdistyksen väelle Bristolissa yhden erinomaisen hienon neuvostoelokuvien klassikon, Sergei Eisensteinin Iivana Julman, jonka pelkkä kuvaus on lajissaan hienointa ja ainutlaatuisinta maailmassa.

Turhis sekoittaa tässä kohtaa puurot ja vellit keskenään tajuamatta, koska on selvästikin suuremman luokan idiootti, se on tullut jo yleisölle kiusallisella tavalla selville. On ikävä huomata, miten pikkumainen ja kostonhimoinen hän on von Baghille. Turhis ei anna armoa. Neuvostoliittolaisen elokuvan esittäjä ja kehuja on liikaa hänelle. Oli kuulemma nousseet kapinaan nuoret teinit (en usko, se oli juuri radikaalin nuorison kulttuurinälän syntymisen aikaan), ja von Bagh uhkasi lopettaa koko kerhon. JESSUS! 

Loppua kohtaan vielä pahenee. Nyt hän eksyy selittelemään asiaan kuulumattomasti pintasilauksella itsestäänselvyyksiä Picassosta, ja näyttää yleisölle, että on lukenut matkaoppaasta muutaman sivun Picasso Pariisissa-osiota. Sitten hän sekoaa ja alkaa kesken Picasson viivojen ihastelun höpöttää Rembrandtin valonkäytöstä juuri niin kuin työväenopiston taidehistorian tunnilla opetetaan. APUA! Ikävintä on se, että koko jutun ydin on saarnata lahjakkuuksia vastaan.

Törhösen mukaan elokuvia saa ohjata vain elokuvakoulujen ohjaajaoppilaat. Sehän olisi sama asia kuin, että maitoa saisi juoda vain lehmät. Jos tällaisella sekoilulla saa Suomessa tohtorinhatun, niin yliopistolaitoksemme on keskellä suurta kriisiä. Saarinen on ikävällä tavalla sekaisin. Onneksi Saarinen on sentään siirretty eläkkeelle! Toivottavasti hän ei saanut aikaan yhtä pahaa vahinkoa aikaan kuin Turhis. Vai saiko? Ihan puistattaa ajatella, jos olisi joutunut heidän oppilaikseen.