Valkoinen mies muodikkaana lyömäaseena

Teksti Harald Olausen

Moni HLBTQ-elokuvien ystävä huokaisi helpotuksesta aiemmin tällä viikolla, kun Rakkautta&Anarkiaa-elokuvafestivaalien HLBTQ-elokuvat julkistettiin. Syynä oli teksti R&A:n kotisivuilla 22.10.2020 siitä, miten valkoinen mies on ongelma ja miten hänestä on päästy jo melkein eroon elokuvafestivaaleilla: https://hiff.fi/ra-media/2020/10/22/muutosta-monomuotoisuuteen/. Ei ole hyvä, että jokin ulkopuolinen taho alkaa määritellä seksuaalisten vähemmistöjen sisäisiä nokkimisjärjestyksiä, tai ottaa näinkin voimaakkasti kantaa jonkun toisen vähemmistön puolesta toista vähemmistöä vastaan, kuten tekee R&A, joka kertoo sivuillaan, että elokuvafestivaaleja on kritisoitu monimuotoisuuden puutteesta tuotannoissa, ja tutkimusten mukaan diversiteettiä ei löydy edes maailman maineikkaimmilta festivaaleilta. R&A on ollut perustamisestaan lähtien HLBTQ-väen tärkein elokuvafestivaali jo kokonsakin takia, ja vakiinnuttanut paikkansa laajan HLBTQ-kulttuuriväen ykköselokuvafestivaalina. Olen itsekin ollut alusta lähtien festivaaleilla katsomassa HLBTQ-elokuvia ja voin vakuuttaa, että suurin osa HLBTQ-katsojista on ollut aiempiin elokuviin tyytyväisiä tavallisia elokuvista pitäviä homoja tai lesboja.

Mutta miksi R&A haluaa nyt syrjiä heitä? Näin kyseltiin viime vuonna R&A:n julkaistua julistuksensa, kun pelättiin festivaalien muuttuneen muunsukupuolisuuden ylistyslauluksi monen muun homo-ja lesbotapahtuman tapaan, joista sen jälkeen on karissut hohtoa ja hävinnyt sekä alkuperäisidea että yli 90 prosenttia yleisöstä. Todellista vastuullisuutta on sensijaan se, että ottaa selville ketkä ovat valittaneet, siis heidän henkilöllisyytensä ja käydä avointa dialogia nimillä epäselvyyksien ja valheiden välttämiseksi. Viime aikoina on selvinnyt, että yhä useamman valituksen takana on Kehrääjä-lehden ympärillä pyörivä pahansisuisten teiniurputtajien koulukiusaajaryhmä, jotka tehtailevat joko nimettöminä tai ryhmässä satoja valituksia kaikkiin mahdollisiin medioihin. Ryhdistäytykää R&A:n Anna Möttölä ja hänen 80 prosenttisesti naisolettuelokuvavalitsijaväkensä joukkohysterian lietsojien edessä ja alkakaa ajatella omilla aivoillanne. Me emme tarvitse enää lisää riitaa ja eripuraa haastavia tai salakähmäisyyttä HLBTQ-kulttuurin sisälle. Nyt alkaa jo riittää. Me haluamme rauhaa ja olla rauhassa mitä olemme. Se on se sama sanoma, mitä myös tavalliset muunsukupuoliset itse haluavat.

Me kaikki muutkin HLBTQ-perheen jäsenet toivotamme heidät mukaan suureen saateenkariperheeseemme, ja annamme arvon heidän oikeutukselleen olla olemassa, kunhan he vain irtisanoutuvat julkisesti heidän omaa mainettaan likaavista ääritemppuja muuta HLBTQ-kansaa vastaan harrastavista häiriölaumoista, jotka ovat kaiken tämän pahan takana. R&A ei ole vielä valinnut puolta kenen puolesta taistella. He tuntuvat epäröivän ja odottavan HLBTQ-perheen sisäsitä kädenvääntöä ensin, mutta eivät myöskään kerro ketkä ovat valittaneet. Tästä on nyt tultava loppu. Toivottavasti R&A uskaltaisi olla ensimmäinen ja pistää nimettömälle kiusaamiselle pisteen iin päälle kertomalla, ketkä ovat valittaneet, mistä ja miksi ja mihin muutoksiin se on R&A:n mielestä johtava. Kukaan ei ole välttynyt yhdenmukaisuuden paineelta julistaa olevansa edistyksen huipulla yhdessä tämän pienen räyhääjäjoukon kanssa julistaa juuri sitä yksipuolista ja vääriin tietoihin perustuvaa propagandaa, jolla muunsukupuoliset ovat saaneet otteen miehisen heteroyhteiskunnan palleista ja melkein kiellettyä miesmäisyys, mies-sana ja miehisyys kokonaan, tai ainakin kastroitua se riiteissään mitäänsanomattomaksi ja mitään tahtomaksi eunukiksi, jolla on poliittisissa korrektiuspiireissä lähinnä näin välineellistä arvoa.

Yksisilmäinen ja muut ulkopuolelle sysäävä propaganda on vaarallista peliä yrittää tuhota humanismin avarakatseisuuden ja valistuksen järjen äänen perinne yhteiskunnassa. Se on muutenkin ollut uhattuna äärioikeiston voimakkaiden hyökkäysten takia. Näin mittavaa tasa-arvon loukkaamista tasa-arvon nimissä harvoin näkee, ja että sen vielä tunnustaa rikokseen itse syyllinen ylpeänä luullen seisovansa tukevasti kanssasisariensa vihan voimalla syrjimiään ryhmiä vastaan. Viha ei oikeuta vihaamaan muita eikä typeryyttä saa anteeksi, silloin kun leikitään julkisuudessa edellisten sukupolvien myrskyjen aikaansaamilla tukoksilla Vapaus, Veljeys ja Tasa-Arvo. Möttölä toimii näitä arvoja vastaan kertoessaan, kenelle festaria ja kenen toimesta oikein tehdään. Muut, varsinkin valkoiset miehet, eivät ole tervetulleita enää R&A-festivaaleille muuta, kuin elokuvallisen tasa-arvon aisankannattajiksi nauttimaan muunsukupuolisten juhlasta valkokankaalla ja sen takana tavoitteena sukupuoleton elokuvamaailma, missä sukupuoli ja seksi eivät häiritse naisten ja heidän eri muunnelmiensa sekä liittolaisten omaa kivaa ja keskinäisiä puuhia.

Kulissien takana on alettu kuiskia jo seuraavasta R&A-konseptista. Kun ensin on kielletty miesten katse eli elokuvat, joissa mies toimii miesmäisesti, elokuvat ovat miesten tekemiä ja niissä kerrotaan miesten maailman sattumuksista, elokuvateatterit on täytetty ei-miesmateriaalilla, on seuraavaksi lihavien vuoro. Mannekiinivartalot julistetaan pannaan ja lihavuutta vaaditaan hyväksyttäväksi myös mm. balettimaailmaan. Mutta kuinka kauan hiljainen enemmistö eli tavalliset ihmiset sietävät tätä, varsinkin nyt kun julkisuuteen on tullut, ja tulee koko ajan enemmän, tietoja siitä, miten tämä pieni vähemmistö on saanut peruuttamatonta pahaa aikaan yrittämällä syöttää totuudenvastaista propagandaansa yleisesti hyväksyttynä totena? Toimittaja Sanna Ukkolan kolumni 7.7.2021 Iltalehdessä otsikolla "Tammi taipui painostuksen alla - joutui pyllistelemään joka suuntaan - Tammen kummallinen toiminta voi itse asiassa lisätä ennakkoluuloja seksuaalivähemmistöjä kohtaan, on yksi parhaista".

Ukkola kirjoittaa taannoisesta kustannusyhtiö Tammen tekemästä päätöksestä, jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia. Tammi pyysi anteeksi J.K. Rowlingin uutuuskirjan kannen julkaisuaan, kun jotkut olivat suuttuneet transfobiasta syytetyn kirjailijan kannen julkaisuajankohdasta Pride-viikolla: "Tammen anteeksipyyntö voi ikävä kyllä kääntyä tarkoitustaan vastaan ja itse asiassa heikentää sukupuolivähemmistöjen asemaa. Tuollaiset älyttömät paniikinomaiset eleet eivät ainakaan sitä edistä. Maailman suosituimman lastenkirjailijan J.K. Rowlingin uutuuskirjan kansi julkaistiin maailmanlaajuisesti. Suomessa ajankohta osui yksiin myös sukupuolivähemmistöjä juhlistavan Pride-viikon kanssa. Joku oli tästä ilmeisesti somessa närkästynyt, koska Tammi pahoitteli kannen julkaisua vuolaasti ja totesi, että Tammi haluaa olla jatkossa hienotunteisempi. Kannessa komeili iloinen possu, joka vilkutti joulukuusen alta. Tammi myös poisti kirjan kannen kuvaa koskevat julkaisut Facebookista ja Instagramista." Ajoituksemme oli tahditon. Olemme pahoillamme ja poistimme julkaisun. Kustantamona irtisanoudumme transfobiasta", kustantamo kirjoitti Instagramissa."

Huomatkaa kohta "joku". Se joku on näitä pahantahtoisia ja näkymättömästi ilman nimiä toimivia samoja painostajia ja uhkaajia, kuin mitä olemme saaneet sietää kohta kolme vuotta transfoobikoiksi hysteerisesti syyttäen. Kohussa on kyse yleensä aina valheellisista tiedoista, Ukkola kertoo, miten Rowling on joutunut viime aikoina kohun kouriin transsukupuolisia koskevien kommenttiensa takia. Kirjailija itse kiistää olevansa transfobinen. Hän on esimerkiksi puhunut cancel-kulttuuria vastaan ja tukenut ihmistä, jonka työsopimusta ei jatkettu sen jälkeen, kun tämä oli muun muassa todennut, että "ihmisen syntymässä saatua sukupuolta ei voi muuttaa": Rowling oli myös Ukkolan mukaan myös esimerkiksi arvostellut uuskieltä, jossa naisia kutsutaan "ihmisiksi, joilla on kuukautiset" - mutta kertonut toisaalta myös tuntevansa, kunnioittavansa ja rakastavansa transihmisiä ja olevansa valmis marssimaan heidän puolestaan, jos heitä diskriminoidaan sillä perusteella, että he ovat transihmisiä:

"Esimerkiksi Ylen toimittaja Tuomas Karemo on perehtynyt Rowlingin kirjoituksiin transihmisistä eikä pitänyt niitä transfobisina:"En löydä niistä sellaisia kohtia, joissa Potter-kirjailija ilmaisisi kielteisiä tunteita transihmisiä kohtaan. Rowling on lukemani perusteella sitä mieltä, että biologiset naiset ovat oma ihmisryhmänsä, joka on eri asia kuin transnaiset. Tämä ei käsittääkseni ole transfobinen näkemys." Rowlingin ympärillä on pyörinyt valtaisa kohu jo vuosia, ja kirjailija on joutunut omien sanojensa mukaan aktivistien valtavan viharyöpytyksen kohteeksi."

Seuraava sota on kehopositiivisten, sillä osa heistä kuuluu edelliseen ryhmään. Priden aikaan Helsingin keskustan täytti mustiin pukeutuneet ylipainoiset teinitytöt, jotka kantoivat joko transtunnuksia tai Fuck You-paitoja, mitkä molemmat ovat tietyllä tavalla osa samaa ja yhtä teinityttöjen kuristuskampanjaa maailmaa vastaan, joka ei hyväksy heitä. Toimittajat Tuomas Peltomäki ja Juuso Määttänen kirjoittivat Helsingin sanomien NYT-liitteessä jutun 5.10.2018 Helen Pluckrosesta, James A. Lindsaysta ja Peter Boghossianista, jotka aloittivat 2017 projektin, jonka aikana he kirjoittivat ja lähettivät kaksikymmentä artikkelia tarjolle varsinkin feministiseen tutkimukseen keskittyneisiin tieteellisiin aikakauslehtiin:

"Siis sellaisiin kuiviin mutta arvostettuihin lehtiin, joihin kirjoittaminen on iso osa tutkijoiden päivittäisestä leipätyöstä. Niiden lehtien kansien sisällä ovat syntyneet monet tälläkin hetkellä kuumana otsikoissa ja ihmisten mielissä kiehuvat ajatukset ja tavat katsella maailmaa: toksinen maskuliinisuus, valkoisen ihmisen etuoikeutettu asema, mikroaggressiot, miesten valta-asema naisiin nähden ja näiden harjoittama seksuaalinen väkivalta, queer-teoriat, ja niin edelleen. Tässä projektissa vain joka ikinen julkaistavaksi tarjottu artikkeli oli tieteen kaapuun puettua hölynpölyä."

Projekti oli kirjoittajien mukaan tarkoitushakuinen ja ilkeä, mutta sen voi helposti antaa anteeksi, sillä se oli myös ratkiriemukas. Siis sellainen, että kiihkeimmänkin tasa-arvotutkijan oli varmasti vaikea lukea sen löydöksiä nauramatta ääneen. Artikkeleissa ei ainoastaan ollut päätä eikä häntää, vaan ne olivat poskettoman absurdeja ja törkeitä:

"Kirjoittajien - kaikki joko tutkijoita tai muuten akatemiassa työskenteleviä ihmisiä itsekin - juonena oli kirjoittaa tyypillisestä feministiseltä tutkimukselta vaikuttava artikkeli, johon he sisällyttivät hillittömiä väitteitä, älyvapaita päätelmiä tai epäinhimillistäviä ja julmia suosituksia, kuitenkin niin että artikkelin sisältämät aivopierut peiteltiin sopivan muodikkailla sukupuolentutkimuksen ilmaisuilla ja etsiskelemällä alan kirjallisuudesta edes joten kuten sopivat sitaatit lähdeviitteiksi. Sitten he odottivat ja katsoivat, menevätkö tekstit arvostetuissa tiedejulkaisuissa läpi. Periaatteessa yhdenkään ei olisi pitänyt ylittää julkaisukynnystä, sillä sisältö on ... no, melkoista."

Tulos oli yllättävä. Kirjoittajat kertovat miten esimerkiksi koirapuistoja käsittelevässä artikkelissa väitettiin, että koirien keskinäinen nylkyttäminen koirakentällä on osoitus koirien "raiskauskulttuurista" ja että myös miehiä voisi kouluttaa kuten koiria jotta miesten taipumus seksuaaliseen väkivaltaan voitaisiin kitkeä pois. Artikkelissa oli myös mainintoja siitä, kuinka koirien omistajat "olettavat" koiriensa sukupuolen ja väite, että tutkija oli käsikopelolla tarkastanut koirapuistossa käyneiden koirien sukuelimet. Toisessa taas artikkelissa paheksuttiin heteromiesten yleisesti kokemaa vastenmielisyyttä harrastaa masturbaatiota anaalisesti ja ehdotettiin dildon laittamista takapuoleen keinona taistella "homohysteriaa", "transhysteriaa" ja transfobiaa vastaan:

"He kirjoittivat uusiksi luvun Hitlerin Taisteluni-kirjasta, mutta vaihtoivat natsien käyttämien termien tilalle feministisen tutkimuksen käyttämiä termejä. Edelleen yhdessä käsiteltiin sitä, että mies syyllistyy seksuaaliseen väkivaltaan, jos ajattelee naista masturboidessaan. Kehopositiivisuutta käsittelevässä artikkelissa he ehdottivat, että sairaalloinen lihominen on kehonrakennusta siinä missä punttisalilla käyminenkin ja että itse asiassa lihominen olisi oivallinen kehonrakennuksen tapainen urheilulaji. He ehdottivat feministisen tai kriittisen pedagogian artikkelissaan, että kouluissa valkoisten miesoppilaiden tulisi istua lattialla (kevyissä) kahleissa ilman puheoikeutta. Eräässä artikkelissa he pitivät esimerkiksi "feminististä tulkitsevaa tanssia" perinteistä tiedettä parempana tapana tutkia tähtiä ja maailmankaikkeutta, sillä tähän asti astronomiaa ovat tutkineet valkoiset kolonialistista perinnettä edustavat miehet. Ja niin edelleen, kahdenkymmenen täysin absurdin artikkelin verran."

Juttu on samalla sekä uskomaton että täyttä totta ja kertoo paljon siitä, millainen maailma on, teki mieli sanoa, on muuttunut, mutta eihän maailma ole mihinkään muuttunut, tai jos on, niin parempaan, sillä ihminen ei koskaan muutu parempaan. Se, että kuulemma tänään enemmin tällaisista huijausyrityksistä, kertoo vain sen, että ihmiset ovat valppaampia kuin ennen ehdottomien auktoriteettien aikaan spektaakkeliyhteiskunnan ajoilta, jolloin kietouduttiin suuren tarinan ympärille oikeuttamaan oma olemassaoloa ja kritiikkiä ei suvaittu. samalla tavalla kuin edellä kuvatussa projektissa eräässä artikkelissa pyrittiin osoittamaan, että minkäänlainen - satiirinenkaan - kritiikki feminististä tutkimusta kohtaan on automaattisesti väärin ja sortoa. Kirjoitettuja artikkeleita hämmentävämpää on artikkelin tekijöiden mukaan tietysti se, että niistä seitsemän päätyi julkaistavaksi asti, osa jopa julkaisuissa, joita pidetään ympäri maapalloa kovatasoisina alallaan:

"Esimerkiksi julkaisu Gender, Place and Culture, joka on varsin arvostettu julkaisu alallaan, nosti koirien raiskauskulttuuria käsittelevän artikkelin yhdeksi 25-vuotisjuhlanumeroidensa pääartikkeleista. Vertaisarvioinnin mukaan se oli "upea artikkeli". Miesten anaalista masturbaatiota homo- ja transfobian hoitona käsitellyt artikkeli sai samanlaista suitsutusta Sex & Culture -lehdessä: "Tämä artikkeli on uskomattoman rikas ja jännittävä lisä seksuaalisuuden ja kulttuurin tutkimukseen, varsinkin siinä missä risteävät maskuliinisuuden ja anaalisuuden käsitteet."

Uskomatonta! Myös jonkinlaista ajatuspoliisivaltiota kannattavaa artikkelia, jonka mukaan feministisen tutkimuksen käsittely ironisesti tai satiirisesti olisi kirjoittajien mukaan epäeettistä, kuvailtiin Hypatia-lehden vertaisarvioinnin mukaan erinomaiseksi ja sitä pidettiin oivallisena lisänä feministiseen filosofiaan. Samoin Affilia-lehdessä julkaistiin feministisillä muotisanoilla pippuroitu Mein Kampf ja liikalihavuutta kehonrakennuksena käsitellyt artikkeli Fat Studiesissa:

"Toisaalta valtaosa artikkeleista hylättiin heti tai niihin vaadittiin merkittäviä korjauksia ja julkaisu jäi limboon. Naisen ajatteleminen masturboidessa seksuaalisena väkivaltana ei mennyt läpi Sociological theory -lehdessä, feministisen tanssin keinoin tehtävä tähtitiede palautettiin korjauksia varten Women's Studies International Forumissa. Myös intersektionaalisen feminismin perspektiivistä tehty pedagogia, jossa valkoiset miehet joutuivat siis istumaan kouluissa lattialla kahleissa, palautettiin kirjoittajalle korjauksia varten, mutta hylkäyksen syynä eivät olleet lattialla istuminen tai kahleet. Kaiken kaikkiaan vain seitsemän kahdestakymmenestä artikkelista hyväksyttiin julkaistavaksi, ja näistä kolme lehdissä, jotka ovat tieteellisesti huippuja."

Toimittajien mukaan tämän uusimman huijauksen tekijöiden antamista lausunnoista on helppo päätellä, että tekijöiden tarkoituksena on vaikuttaa varsinkin Yhdysvalloissa ja etenkin amerikkalaisten yliopistojen kampuksilla kuumeisina lyöviin kulttuurisotien laineisiin ja on siksi ajankohtainen aihe kaikkialla, myös meillä Suomessa varsinkin teatterikoulussa, jossa oppilaat ovat aloittaneet oman kulttuurisotansa vanhentuneita sukupuolikäsityksiä vastaan:

"Kulttuurisodilla tarkoitetaan hyvin karkeasti ottaen sitä kehitystä, jossa vastakkain ovat yhteiskunnallisista rakenteista johtuvan sorron, etuoikeuden ja valta-asetelmien varaan rakennettu feministinen tapa ajatella maailmaa ja perinteisempi tai konservatiivisempi maailmankuva, jossa yksilön oma vastuu itsestään korostuu. Tämä kahden maailmankatsomuksen kohtaaminen on nähtävissä Suomessakin esimerkiksi medioiden otsikoissa, ja se aiheuttaa lähes loputtomalta tuntuvaa riitelyä sosiaalisessa mediassa. Yhdysvalloissa kulttuurisota on kuitenkin huomattavasti tulehtuneempaa kuin muualla. Esimerkiksi tässä videossa yliopisto-opiskelijat itkevät, karjuvat ja vaativat biologian professori Brett Weinsteinin eroa, koska tämä on heidän mielestään syyllistynyt rasismiin vastustamalla opettajien sähköpostilistalla yliopistolle suunniteltua päivää, jolloin valkoihoisilta oppilailta kiellettäisiin pääsy luennoille."

Tammen nöyryyttävä anteeksipyytely Priden aikaan vei Tammen arvostuksen pakkasen puolelle ja konserni yritti paikata sitä myöhemmin toteamalla, ettei tässä nyt ehkä sittenkään ollut uhkauksista huolimatta aihetta anteeksipyyntöihin, vaan oli ylireagoitu paniikissa pienen ja ärhäkkään vähemmistön uhkausten edessä. Kansallisteatterilla, joka epätoivoisesti yrittää pysyä tämän päivän edistyksen aalloilla Kom-teatteriksi muuttuneena, oli oma häpeällinen hätiköintinsä taivuttuaan nimettömien uhkaajien levittämien valheiden edessä. Mutta kukaan ei osaa eikä uskalla pistää R&A:ta paremmaksi:

"Elokuvafestivaalit ovat viime aikoina joutuneet kritiikin kohteeksi tuotantojen epätasa-arvon ja monimuotoisuuden puutteen vuoksi. Aiheeseen ovat ottaneet kantaa lukuisat näyttelijät ja festivaalituottajat ympäri maailmaa. Ongelman laajuuden ymmärtämiseksi on tehty myös tutkimusta. Tutkimuksen mukaan festivaalien tuotantotiimit olivat valtaosin valkoisia ja johtoasemissa istuivat enimmäkseen valkoiset miehet."

Vastaiskuna epätasa-arvoiselle valtajakaumalle on tehty R&A:n mukaan erinäisiä kannanottoja, adresseja ja vetoomuksia. Yksi näistä on 5050by2020-sitoumus, jonka tarkoituksena on edesauttaa naisten ja muiden vähemmistöjen asemaa elokuvateollisuudessa. 5050by2020 kuvaa itseään intersektionaaliseksi liikehdinnäksi, jonka tarkoitus on kehittää vallan uudelleenjakoa taiteen ja viihteen kentällä. Liike haluaa nostaa keskusteluun ongelmat alan sukupuolijakaumassa ja erityisesti sen miesvaltaisuuden. R&A-festivaali on naisvaltainen eikä itse toteuta tasa-arvoa, vaikka siitä puhuukin. Valkoisista miehistä on jo päästy melkein kokonaan eroon. Mutta tulisiko elokuvafestivaalin muuttuminen erään vähemmistön vähemmistön juhlaksi niin tekijöiden, teemojen kuin yleisönkin osalta kertoa julkisesti mitä se käytännössä tarkoittaa? Mitä siitä pitäisivät rahoittajat ja yleisö? Kun tällaisia manifesteja lukee, tulee miettineeksi, ovatko allekirjoittajat miettineet kaikkia seurauksia sekä itselleen että edustamilleen tahoille loppun saakka? Rakkautta & Anarkiaa on ollut jo tällä vaarallisella tiellä allekirjoittaessaan 5050by2020-lupauksen vuonna 2019:

"Tavoite saavutettiin tänä vuonna: festivaalilla nähtävistä elokuvista reilu puolet on ohjannut nainen tai muunsukupuolinen henkilö. Ohjelmistoa valitsevasta R&A-ministeriöstä 80 prosenttia on naisia. Erityistä Suomessa on, että naiset ovat pitkälti kulttuurialan suurin tuottaja- ja kuluttajakunta. Elokuvafestivaalin keskivertotyöntekijä on R&A:n toiminnanjohtajan Anna Möttölän mukaan noin 25-35-vuotias korkeakoulutettu nainen."

HLBTQ-yleisölle, jolle R&A:n LGBTQ-elokuvat on tarkoitettu, ei ole saman tekevää, miten festivaali käsittelee aihetta, valitsee elokuvia tai millaisen käsityksen he itsestään yleisölleen antavat. On pelottavaa ajatella, että festivaali, joka perustaltaan on esitellyt rakkauden monimuotoisuutta, on ilmoittanut nyt olevansa valmis katsomaan sitä vain yhdeltä kapealta kantilta, tai että tasa-arvosta puhuessaan festivaali ei itse halua noudattaa tasa-arvoa omissa henkilövalinnoissaan. Elokuvafestivaalien keskivertotyöntekijä R&A:lla voi olla noin 25-35-vuotias korkeakoulutettu, mutta näin ei ole yleisön kanssa ainakaan HLBTQ-kävijöiden keskuudessa. Se olisi hyvä muistaa, ja muutenkin miettiä vähän millaista sanomaa haluaa moninaiselle yleisölleen välittää rakkauden ja anarkian nimissä. On ikävää lukea valkoisten naisten kirjoittamaa tekstiä, missä yksipuolisesti kerrotaan valkoisen miehen olevan ongelma heille.

Mitäköhän seuraavaksi tapahtuu? Vaaralistalla on monia ja lista pitkä; on Marimekkoa, Kokoomuksen eläkeläisjärjestöä, Iisalmen kaupunkia ja Valtion rautateitä. Muunsukupuoliset ovat kuulemma uhkailleet Valiotakin. Valiossa ollaan vielä kahden vaiheilla uskalletaanko maitopurkeissa näyttää lehmän kuva utareissa, sillä se loukkaa kuulemma luonnon monimuotoisuutta korostamalla vain miehisen asenteen, sonnin katseen, joka kuvan ulottumattomissa tiirailee vain mahdollisuutta päästä panemaan objektiksi alistettua lehmää, joka ei haluaisi olla pelkkä lypsy- ja panokone, vaan kirmailla liikakilojensa kanssa sinisillä hiuksilla varustettuna ahon laitaa toisten sukupuolisuudesta ja seksipakosta vapautuneiden kanssasisartensa kanssa häiritsevät utareet leikattuna kukkakedoilla ihan, kuten ihmishenkilövastaavat kohtalontoverit tekevät Priden aikaan Helsingissä.