Vasemmistonaisten ikuinen miesongelma menestyksen tiellä!
Teksti Harald Olausen
Tänään pidetyssä vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokouksessa loisti yksi ryhmä taas poissaolollaan: miehet. Puolueen ongelma, mutta myös vahvuus on nuorissa naisissa ja lesboissa. Puoluevaltuuston kokouksen osallistujista yli 90-prosenttia oli naisia, samoin eduskuntaryhmän. Marimekon isokuviolliset kukkamekkotädit täyttivät tosiaan halaavan puoluevaltuuston samalla, kun "oletettuja miespuolisia" sai oikein suurennuslasilla hakea. Ei löytynyt montaakaan. Esimerkiksi nimenhuudossa.
Pirkanmaan kuudesta edustajasta viisi olivat naisia. Miesongelma on kipeä asia, josta kukaan vasemmistoliittolainen ei halua puhua, sillä se on tiukan feministisen woke-kulttuurin sekä sateenkaari-ideologian pyllistys niille miehille, jotka ovat hävinneet puolueesta viime vuosina sukupuuttoon. Asiasta ei edes keskustella, sillä miksi sahata sitä oksaa millä itse istuu. Mutta tämä oli sekä odotettu seuraus että toivottu tila sen jälkeen, kun puolueen valtasivat feministit työntäen syrjään ay-miehet.
Mallia on otettu Ruotsista, jossa on myös suosittu naispuheenjohtaja. Sielläkään kannatus ei ole noussut. Vasemmistoliiton kannatus on parhaimmillaankin vain 9 prosenttia ja laskee koko ajan. Sitä ei saanut ylös edes puheenjohtajan nuijasta luopunut huippusuosittu Li Anderssonkaan. Vasemmistoliittolaiset tietävät hyvin sen ikävän tosiasian, ettei uusi puheenjohtajakaan tule sitä saamaan nousuun. Kannatuskatto on tässä siihen asti, kun miehiä saadaan, jos saadaan, joskus taas puolueen äänestäjiksi.
Se on vaikea, ellei peräti lähes mahdoton tehtävä, koska Anderssonin huima eurovaaliäänisaalis veti Brysseliin mukanaan suositun vantaalaisen miespoliitikon, Jussi Saramon, joka oli jo puheenjohtajavaalien lähtöasetelmissa, ja olisi tullut halutessaan valituksi uudeksi puheenjohtajaksi, jos olisi jäänyt Suomeen. Puolue sai puheenjohtajakseen poliittisen naisuntuvikon, jolla ei ole onneksi "räyhäämisen ja päällepuhumisen sekä harhaanjohtamisen" ammattilaisen Li Anderssonin ovelaa "lavakarismaa".
Mikä sitten muuttuu vasemmistoliitossa uuden naispuheenjohtajan myötä? Ei juuri mikään, kun kuunteli vastavalittua uutta puheenjohtajaa, Minja Koskelaa. Vasemmistoliitto on maalannut itsensä omaan leikkinurkkaansa, eikä siitä voi siksi koskaan kasvaa kokoaan suuremmaksi vasemmiston johtavaksi puolueeksi. Toiveet ovat kuutenkin korkealla, onhan oikeistohallitus munannut kaiken minkä voi, ja vielä hieman enemminkin. Mutta sataako se ääninä vasemmiston laariin? Tokkopa sentään.
Vasemmistoliittoa äänestävät etupäässä yliopistonaiset, koulutetut mutta pienipalkkaiset naiset, tosiköyhät eri etuuksia nauttivat suurten kaupunkien väliinputoajanaiset, feministit ja lesbot sekä pieni joukko ammattiyhdistysaktivistinaisia. Nykyisessä poliittisessa tilanteessa jakolinja ei menekään enää oikeisto-vasemmistoakselilla, vaan enemmänkin asiakysymyksissä siinä, miten suhtaudutaan maahanmuuttoon, rajaongelmiin, ydinaseisiin ja esim. natoon sekä maan taloudelliseen tervehdyttämiseen.
Vasemmistoliitolla olisi ollut mahdollisuuteensa kasvaa yli 15 prosentin yleisvasemmistolaiseksi puolueeksi, jos se ei olisi valinnut jo puolueen alkutaipaleella tiukan linjan feminismiä ohjenuorakseen, ja muuttunut sellaiseksi "uhoavaksi änkyräksi", kuin se on tänään. Politiikka on niin jähmeää ja hidasta, ettei sen muutosmarginaaliin suuret heilahtelut mahdu vieläkään. Hyvin vähän on muuttunut geopolitiikka vuoden 1907 ensimmäisistä vaaleista, tai vuoden 1918 Punaisten rajoista akselilla Pori-Tampere-Kotka.
Kovin paljon pitäisi muuttua, jotta "ikuisesta miesongelmasta" kärsivä vasemmistoliitto kasvaisi isoksi puolueeksi, ja miehet palaisivat puolueen äänestäjiksi. Kun kuunteli tänään eduskunnassa järjestetyn vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokouksen puheenvuoroja ymmärsi, että ovela porvari voi nukkua rauhassa yönsä vieläkin, vallankumousta ei Suomessa aloita ainakaan vasemmistoliitto, joka nimestään huolimatta ei vaikuta niinkään vasemmistolaiselta puolueelta kuin yhden asian liikkeeltä.